Perkeros

Perkeros kansiPerkeros
Käsikirjoitus: JP Ahonen ja KP Alare
Kuvat: JP Ahonen
WSOY, 2013
ISBN: 978-951-0-39489-2

Perkeros kertoo musiikista. Kertoo se bändistäkin, ja ihmisistä siinä bändissä. Ja karhusta. Mutta ennen kaikkea musiikista.

En tiennyt, mitä odottaa. JP Ahosen kynänjälkeen olen tutustunut pääasiassa humoristisen Villimmän Pohjolan sivuilla, ja KP Alare on minulle aiemmin tuntematon suuruus. Avasin siis arvostelua varten saamani pdf:n avoimin, jopa tyhjin mielin.

Ruudulta lukeminen on minulle haasteellista. Käytännön pakosta jouduin laittamaan silmälasit sivuun, mikä puolestaan pakotti työntämään nenän lähes ruutuun kiinni toimivan lukuetäisyyden aikaansaamiseksi. Tämä paljastui olevan mitä oivallisin ratkaisu. Yleensä seuraan juonta, tarinaa, ja kuvat päätyvät välittämään toisasrvoista informaatiota sen rinnalla. Viivat jäävät etäisiksi. Nyt syvennyin jokaiseen ruutuun, jokaiseen kuvaan intiimisti, täyttihän aina yksi ruutu kerralla koko rajallisen havaintokenttäni. Tämä välittömyyden vuoksi suorastaan imeydyin sarjakuvan vietäväksi.

Akseli ja Aydin treeniksellä

Akseli ja Aydin treeniksellä

Kuvituksen rytmi kietoutui juonen poljentoon saumattomasti ja soljui tajuntaan kitkatta. Putosin sen kaiken sisään pitkiksi ajoiksi, vain satunnainen ovikellon ääni tai saapuva tekstiviesti palautti minut todellisuuteen hetkeksi. Häiriön jälkeen siirtymä takaisin Perkeroksen maailmaan oli aina välitön. Aika palata oli vasta viimeisen aukeaman kohdalla.

Lukukokemuksen jälkeen fiilis oli saman oloinen kuin kuunnellessani kirjalija J. Pekka Mäkelää. Hän luki ääneen psykedeelisen maailmanpuu-kohtauksen romaanistaan Nedut, kitaralla säestäen. Kummassakin tapauksessa ilmaisun intensiivisyys vei mukanaan ja unohdin seuraavani esitystä. Sen sijaan elin sen. En tiedä, pääsenkö enää samaan vireeseen toiste, mutta yksikin kerta oli valtaisa kokemus.

Kerronnan keskiössä on Perkeros-bändin laulajakitaristi Akseli, joka seuraa musiikillista unelmaansa kaiken kattavalla ja kaiken läpäisevällä intohimolla. Sellainen saattaa aiheuttaa ongelmia parempiinkin ihmissuhteisiin. Bändi on soittanut jo pitkään, mutta läpimurto on vielä tapahtumatta. Tämä kaihertaa Akselia sanoinkuvaamattoman paljon.

Aydin vasta lämmittelee

Aydin vasta lämmittelee

Alusta saakka menossa tietty absurdi vire, mikä johtuu ehkä eniten rumpujen takovasta karhusta, mutta se ei ole tarinan ainoa fantastinen elementti. Musiikilla on voimaa, kunhan sen vain löytää. Sen jälkeen on sekä soittajasta että musiikista itsestään kiinni, tapahtuuko hyviä vai pahoja asioita. Tekisi mieleni nimittää Perkerosta suomikumman sarjakuvalliseksi ilmentymäksi. Ja miksi en nimittäisi, sitähän se oli. Metallista suomikummaa.

Ahosen kuvitus jammaa kympillä yhdessä rakennetun tarinan tahtiin. Keskustelut käydään laatikkomaisin ruuduin ja perinteisin värityksin, mutta kun musiikki ottaa vallan, tiukka rakenne särkyy ollakseen vapaa etsimään luonnollisen muotonsa. Värisävyt komppaavat menoa. Harvoin jos koskaan olen kiinnitänyt piirrokseen tällä tavoin huomiota.

Perkeros pumppu

Ahonen ja Alare, loistavasti kirjoitettu, mahtavasti kuvitettu. Perkeros, sarjakuva-Finlandian loppupeleissä, mikäli maailmassa on oikeutta jäljellä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s