Villimpi pohjola

Villimpi pohjola / Northern Overexposure
JP Ahonen
Daily Hero Press, 2007
ISBN: 978-952-92-1725-0

Olipa kerran minullakin aika, kun roikuin vielä opistolla, huijasin itseäni uskomaan, että muka opiskelin, hengasin päivät pitkät kavereiden kanssa ja sanalla sanoen elin elämää (roikun minä edelleenkin opistolla, mutta enää en kuvittele opiskelevani.) Noita aikoja herättelee muistin syövereistä JP Ahosen sarjakuva Villimpi pohjola, jonka henkilökaarti koputtelee kolmekympin jyrkkää kynnystä potee graduahdistusta ja pelaa pleikalla.

Henkilöleegio on tosiaan kymmenisen päätä, mikä on aika monta ottaen huomioon, ettei kyse ole supersankariryhmästä, mitä nyt Vonkamies heittää yhden keikan. Supereissa hahmotusta auttaa eri värein tuunatut spandeksit, nyt pitää tarkkailla muita ulkoisia piirteitä. Tehtävää hankaloittaa hieman se, että kutakuinkin joka jätkä pukkaa esiin turpajouhta. Iso posse taas auttaa siinä, että ryhmäjako pysyy dynaamisena, kun joukkueen kokoonpano vaihtelee stripistä toiseen.

Stripit juoksevat kahden, useammin jopa kolmen rivin matkan, mikä antaa reilusti tilaa kehitellä tilannetta ennen päätökseen saattamista. Niin paljon kuin hyvistä loppuheitoista pidänkin, Villimmän pohjolan kanssa arvostan myös itse matkaa. Välillä arkisten asioiden vyörytys petaa aivot loppukoukkua varten, välillä tilanteen kasvava absurdius on varsinaisen huumorin lähde.

Olen lukenut kaikki kolme Villimpi pohjola -kokoelmaa. Sen perusteella joudun toteamaan, että vaikka tämän ensimmäisen kirjankin parissa viihdyin, hysteerisimmillään tykitys on vasta myöhemmin. Siksipä ei pitäisi murhettua liikoja siitä, että tätä kirjaa ei saa enää mistään. Kyseessä on omakustanne ja painos on niin finaalissa, että mitalijuhlatkin on juhlittu jo. Henkeä taas nostattaa ensi vuodeksi luvassa oleva uusi painos, johon on koottu ykkös- ja kakkoskirjan parhaimmisto yksien kansien väliin. Edistystä voi seurata FB:ssa.

Tuo kaikki lohduttanee tavallista lukijaa, mutta kaltaiselleni keräilijälle kyse on piinasta, piinasta minä sanon! Jos jollakulla sattuisi olemaan ensimmäinen kirja kaupan…

Villimpi pohjola on sopivalla tavalla nörtähtävä. Se vetoaa kaltaisiini marginaalikullttuurivipeltäjiin, mutta peli- ja elokuvaviitteet eivät dominoi kerrontaa. Ilmiselvien vitsien lisäksi myös itse hahmot alkavat huvittaa sitä enemmän, mitä paremmin heihin tutustuu. Perinnemalleja murskaksi rysäyttelevät naiset ansaitsevat virtuaalisen hatunnoston.

Loistava jekku. Sääli että joutuu odottamaan melkein vuoden, että tätä voi käyttää.