Routakoto

Tuholaisongelma

Luulin tuholaisongelman olleen jo ohi, kunnes kissa tuli yläkerrasta, kantoi saaliinsa olohuoneeseen ja pudotti matolle verisen mytyn. Soitin heti torjuntafirmaan, mutta heiltä ei kukaan ehtisi ennen seuraavaa viikkoa. Päätin ryhtyä toimeen itse.

Virittelin loukkuja hämäriin nurkkiin, syötiksi laitoin pieniä pizzoja ja kaljaa. Sottaista puuhaa. Tuloksena olisi liuta kuoliaaksi murskaantuneita otuksia. Eteisen lattianrajasta kenkätelineen takaa löysin mahdollisen pesäkolon. Asetin motellin sen viereen. Mainoskyltissä luki ”ilmaisia huoria – vain tänään”.

Marketista hankin myrkkyä naaraita varten. Kateutta aiheuttavia kemikaaleja pieniin hiuslakkapulloihin pakattuna. Ne repisivät toisensa kappaleiksi, kirjaimellisesti.

Lopuksi lykin tulitikulla pesään miniatyyritelkkarin. Piirrettyjä nonstoppina. Pennut eivät malttaisi jättää sitä hetkeksikään ja lopulta nääntyisivät nälkään.

Huone

Vaellan huoneen poikki ja katson ulos ikkunasta. Vain yö tuijottaa takaisin. Miksi olen täällä yksin?

Kuljen huoneen halki uudestaan. Edessäni on ovi. Onkohan se lukittu? En kuitenkaan uskalla koskea siihen. Milloin minä tulin tänne?

Yhtäkkiä muistan perheeni. Puolisoni! Lapseni! Missä he ovat? Epätoivo valtaa mieleni ja ryntään taas ikkunaan.

Hakkaan ikkunaruutua itkien. Muistan, että jotain tapahtui jotain kauheaa. Muistan veren, muistan kuolleet silmät. Kenen ne ovat, kenen ne ovat?

Polvilleni vajoten lyön lattiaan ja ulvon. Teinkö minä sen? Aiheutinko minä rakkaideni kuoleman?

Nousen ylös vavisten ja huomaan katsovani peiliin. Vitivalkoiset, kuolleet kasvot tuijottavat takaisin.

Vai olinko se minä, joka kuoli?

Navigaattori

Staasikenttä avautuu. Aluksen aikaa on kulunut vuosi, omaa aikaani ei yhtään.

Kuljen lyhyen käytävän ohjaamoon, istahdan ja katson ulos. Näky salpaa henkeni. Sadattuhannet tähdet täyttävät taivaan. Näky on paljon kauniimpi kuin olisin uskonut mahdolliseksi. Tästä tulee historian suurin reportaasi! Palattuani olen rikas.

Kun olen katsellut tarpeekseni, annan tallentimen jatkaa ja tarkastan järjestelmiä. Kronometri näyttää mitä sattuu, samaten matkamittari. Ajan diagnostiikan, mutta epäilykseni heräävät vasta vilkaistessani koordinaatteja.

”Tietokone, missä me olemme?”

”Tämä alus on kahdenkymmenen parsekin päässä galaksin keskustasta.”

”Koordinaattien mukaan emme ole lähelläkään Linnunradan keskustaa!”

”Väite on tosi. Tämä alus on Andromedan galaksissa.”

”Miksi perkeleessä?”

”Andromeda tulee aakkosissa ennen Linnunrataa.”

Kotimatka

Koko menomatkan maltoin uteliaisuuteni. Pidin radion suljettuna ja vietin aikani tallenteiden parissa. Perillä suoritin vaadittavat mittaukset tunnontarkasti, olihan se tehtäväni. Tähden magneettimyrskyt peittivät alleen Solista hiljaa kantautuvat signaalit.

Vasta paluumatkalla tiedonjanoni vei voiton ja avasin vastaanottimen. Aluksi lähetykset eivät olleet paljonkaan lähtöhetkeäni uudempia, mutta kotiplaneettani lähetessä tilanne muuttui.

Ihmiset alkoivat muokata kehojaan. Jotkut hankkivat kyberneettisiä häntiä, toiset taas kokonaan ylimääräisiä raajoja. Aistitehostimet ja refleksinopeuttimet muuttivat koko globaalia yhteiskuntaa.

Lopulta ihmiset yhtyivät koneisiin kokonaan ja sulautuivat kyborgeiksi, joiden fyysiset muodot olivat minulle kuin kauhukuvastoista.

Kun aika koitti, en hidastanut. Nillä olennoilla, jotka Maata asuttivat, ja minulla ei ollut enää mitään yhteistä.

Ruuhkanovelli

Hidastan. Jarrutan. Joudun pysähtymään. Autojono jatkuu kaukaisuuteen. Se polveilee pitkin notkelmia ja katoaa lopulta kukkulan taa. Vedän käsijarrun ja vaihdan vaihteen vapaalle.

Vieressä menevä kaista on tyhjä. Täysin vapaa. Rohkenisinko? En tiedä, miksei sitä kukaan käytä. Ehkä siihen on syy. Mutta estääkö se minua? Painan kaasua ja vaihdan kaistaa.

Autoletka vilisee ohitseni kuin metallisumuna. Kukkulan takana henkilöautot vaihtuvat isompiin. Ikkunattomia busseja, kuin kirjastoautoja. Huomaan, että jokaisen kylkeen on kirjoitettu sana. Yksi sana.

Hidastan ja alan lukea. Se on tarina. Liikutun syvästi ja muutaman kilometrin jälkeen joudun pysähtymään, sillä kyyneleet sumentavat silmäni.

Starttaan moottorin uudelleen vasta, kun jonon pää kulkee ohitseni.