Ruuhkanovelli
Hidastan. Jarrutan. Joudun pysähtymään. Autojono jatkuu kaukaisuuteen. Se polveilee pitkin notkelmia ja katoaa lopulta kukkulan taa. Vedän käsijarrun ja vaihdan vaihteen vapaalle.
Vieressä menevä kaista on tyhjä. Täysin vapaa. Rohkenisinko? En tiedä, miksei sitä kukaan käytä. Ehkä siihen on syy. Mutta estääkö se minua? Painan kaasua ja vaihdan kaistaa.
Autoletka vilisee ohitseni kuin metallisumuna. Kukkulan takana henkilöautot vaihtuvat isompiin. Ikkunattomia busseja, kuin kirjastoautoja. Huomaan, että jokaisen kylkeen on kirjoitettu sana. Yksi sana.
Hidastan ja alan lukea. Se on tarina. Liikutun syvästi ja muutaman kilometrin jälkeen joudun pysähtymään, sillä kyyneleet sumentavat silmäni.
Starttaan moottorin uudelleen vasta, kun jonon pää kulkee ohitseni.
Routakoto 