Aihearkisto: Raapaleprojekti 2012

Raapale 357 – Virka velvoittaa (22.12.)

Virka velvoittaa

Haluaisin panna tupakaksi. Tekisin mitä vain yhden savukkeen eteen, mutta lupasin lopettaa. Käteni tärisevät.

Kiertokäynti on nyt ohi. Istun turvallisesti toimistossani. Jos nyt ikinä enää voin tuntea oloani turvalliseksi. Kaikki ne asiat, ne kauheat asiat, ne jäytävät mieltäni. Itkettää.

Haluaisin lähteä, paeta, mutta ei minun enää anneta. Minä näin ne. Minä olen nyt vastuussa.

Kiertokäynnin aikana katsoin tähtien taakse, tuijotin kurimukseen, luotasin pimeyttä. Näin asioita, joita ei voi olla, joita ei saa olla! Miksi ne näyttivät minulle ne? Kuinka voin enää koskaan nukkua?

Nyt ne odottavat minulta päätöksiä. Avustajani astuu huoneeseen. ”Oletteko valmis, herra presidentti?”

Voi kuinka haluaisin panna tupakaksi.

Mainokset

Raapale 356 – Tuotantokatko (21.12.)

Tuotantokatko

Soiko puhelin? En ole varma. Vastaan siihen kuitenkin. Kustannustoimittajani soittaa. Sanoo lukeneensa edellisen käsikirjoitukseni. ”Se oli kauheaa roskaa. Mitä sinulle on tapahtunut?”

”Kirjoitan paljon”, vastaan. Se on totta. Olen kirjoittanut neljä romaania neljän kuukauden aikana.

”Ryyppäätkö sinä?” hän kysyy.

”Ei ehdi, hyvä kun ehdin syödä.”

”Entä paljonko nukut?”

Siinä se tuli. Se kysymys. Ainakin luulen niin. Otteeni todellisuudesta on ajoittain hutera. Päätän olla vastaamatta. ”Pari tuntia yössä”, vastaan silti.

”Sinun pitää nukkua enemmän.”

”Ei ole aikaa!”

”Selvä, hälytän ammattiapua.” Kustannustoimittajani lopettaa puhelun.

Yöllä asuntooni ilmestyy iso mies, yllään REM-paita, kädessään iso nuija. ”Nimi on Masa, Nukku-Masa, ja nyt lauletaankin tuutulaulu.”

(Masan aiemmat keikat: Nukkumatti, Kahvikatko)

Raapale 355 – Maailmanlopettaja (20.12.)

Maailmanlopettaja

Yritän pakottaa juonta eteenpäin, mutta käsikirjoitus hakkaa vastaan kuin ammattinyrkkeilijä. Hahmot eivät suostu rooleihinsa ja dialogi kangertelee. Ärähdän turhautumiseni julki ja painelen kirjaimia satunnaisessa järjestyksessä.

Talo tärähtää ja putoan tuolilta. Noustessani ylös huomaan maailman ikkunan takana punertavan. Nojaan karmiin ja tärisen. Laavavirrat halkovat maisemaa, horisonttiin nousee uusi vuori. Rakennukset sortuvat tomutuprahduksina. ”Mistä on kyse?” henkäisen.

”Maailmanlopusta”, sanoo ääni takaani.

Käännähdän. ”Kuka sinä olet?”

”Ulottuvuusmatkailija. Apokalypsijahtaaja. Tämä on yksi kuuluisimmista lopetuksista multiversumissa.”

Tarraan hänen käsivarteensa. ”Miksi? Mitä on tapahtumassa?”

”Tiedäthän sinä sen jutun äärettömistä apinoista ja Shakespearen tuotannosta?”

Nyökkään.

”Tämä on hiukan sama juttu. Onnistuit nimittäin kirjoittamaan koneellasi tämän kaikkeuden tuhokoodin.”

Raapale 354 – Nouseva varjo (19.12.)

Nouseva varjo

Piirrän merkit lattiaan, sytytän kynttilät. Patsas kaiken keskellä hohkaa pronssisia väreitä seinille. Kertaan kutsun säkeitä päässäni samalla, kun sivelen patsaan pintaa öljyillä.

Museon johtaja suhtautui vihamielisesti pyyntööni saada jumalkuva takaisin kansani haltuun. Hänestä sen paikka oli näytteillä, kaikkien nähtävillä. Hänen kansansa nähtävillä. Hänen maassaan. Hänen ehdoillaan.

Raahaan yövartijan piiriin ja huudan loitsun ilmoille. Valutan veren. Huoneen ilma värähtelee, valo vääristyy. Patsaan pinta alkaa rakoilla.

Haluatte pitää jumalamme. Siis pitäkää!

Muodoton varjo purkautuu patsaan särkeneistä railoista kurottaen halki ajan ja ulottuvuuden.

Jumalani, annan sinulle ruumiini!

Varjo tiivistyy, lähestyy, koskettaa, ympäröi.

Jumalani, annan sinulle vihani!

Kavahtakaa! Pian tuho kulkee keskuudessanne. Kaikkien nähtävillä!

Raapale 353 – Loppu tulee (18.12.)

Loppu tulee

Aamun lehden etusivulla uutisoidaan, että parin päivän päähän povattu maailmaloppu ei oikeasti olekaan tulossa, kyseessä on huuhaajuttu. Pyöritän silmiäni ja ryystän kahvia. Aika suunnata kauppaan ja hamstrata hieman. Kello on vartin vajaa seitsemän, ehdin hyvin ennen ryntäystä.

Kerään kärryyn kasoittain säilykkeitä, kuivatuotteita ja niin paljon tuoretavaroita kuin jääkaappi ja kylmäkellari vetävät. Kassapoika katselee alta kulmain, minä taas hymyilen ja vinkautan korttia. ”Jos loppu tulee, lasku ei ehdi langeta”, heitän. Marketti alkaa olla jo täynnä hysteerisiä asiakkaita.

Sama juttu jokaisen maailmanlopun kanssa. Huuhaan uutisointi, vaikka siitä varoittaen, saa aina laumat liikkeelle. Seuraavat viikot kaikesta on pulaa hamstraajien vuoksi.

Kerrankin olen varautunut.

Raapale 352 – Avunpyyntö (17.12.)

Avunpyyntö

Katselen viestiä läpi uudelleen ja uudelleen. Tilanne ei silti muutu paremmaksi.

”Tervehdys, ystäväni”, aloitat. Sinun piti olla kuollut. Anuhk kertoi sinun kuolleen.

”Olen hieman pulassa. Olen vankilassa, tai tutkimusasema tämä oikeastaan on. Sain varastettua lähettimen.” Hymyilet. ”Pian hyötyni näille loppuu. Minut on määrätty ’sanitoitavaksi’. Kyllä, se tarkoittaa tappamista.” Olet ollut poissa vuoden. Vuoden epäinhimillisten kokeiden kohteena?

”Olimme matkalla kotiin, kun kaapparit iskivät. Anuhk sekosi ja yritti tappaa minut. Kuristaa. Heräsin täällä. Älä luota häneen.” Anuhk, liittolaiseni. Rakkaani.

”Aika käy vähiin. Voisitko mitenkään jeesata minut pois täältä?” Galaksin vihamielisimmältä planeetalta, huippuvarmasta laitoksesta.

Onko vaihtoehtoa? Olen velkaa.

Ovi käy. Anuhk hipaisee kaulaani.

Raapale 351 – Joulupallot (16.12.)

Joulupallot

Kiertelen kirpputorin loosseja. Kuusesta uupuu nyt pahvilaatikollinen koristepalloja. Lakkaan harmittelemasta pääsiäiskätisyyttäni vasta siinä vaiheessa, kun löydän kolmentoista pallon sarjan. Halvalla vieläpä. Palloissa on koristeena kauniita, monimutkaisia kuvioita, kuin riimuja tai hieroglyfejä.

Aattoiltana istun nojatuolissa glögiä maistellen. Tulipas terävää. Polvella lepää joululahjaksi saatu romaani, pöydällä kolme muuta. Kuusen sähkökynttilät luovat miellyttävää hämyä. Valo heijastelee palloista arvoituksellisesti. Ne pyörivät akselinsa ympäri, ensi hitaasti, sitten kiihtyen. Ne irtautuvat kuusesta äänettä ja muodostavat lattiasta alkavan kaaren, jonka reunoihin syttyy tummanpunainen hehku.

Pallot ovat pysähtyneet ja kuviot niiden kyljissä hohkaavat sinisinä. Edessäni seisoo selvästi portti. Onko se minua varten?

Vai jotakin muuta, joka haluaa tänne?

Raapale 350 – Leikkitoverit (15.12.)

Leikkitoverit

Vuosia sitten joulun alla isäni käveli ovesta kasvoillaan leveä hymy, päässä tonttulakki ja laski olohuoneen matolle lemmikkikopan. ”Hauskaa joulua, pikkumies. Lemmikkiähän sinä toivoit.”

Avasin kopan luukun ja sieltä minua tuijotti hievahtamatta koiranpentu. Se oli niin liikkumatta, että ymmärsin sen olevan pehmoeläin. Sitten se yhtäkkiä haukahti.

”Se on robotti”, isä sanoi. ”Koirathan ovat söpöimmillään pentuina. Tämä ei koskaan kasva, eikä kuole. Se on edelleen pentu, kun minä olen vanha mies.” Leikin koiran kanssa, kunnes isä käski iltapuuhiin.

Peuhaan jälleen pennun kanssa, kun isäni astelee olohuoneeseen keppiin raskaasti nojaten. Hän katselee meitä hymyillen. ”Riittää jo tältä illalta pojat. Aika pestä hampaat, pikkumies.”

Raapale 349 – Simulaattorit (14.12.)

Simulaattorit

Todellisuus, taso 1

”Teidän täytyy keskeyttää ajo!” Mies huusi ja tempoili turvamiesten otteessa. ”Maailma tuhoutuu muuten.”

Päätutkija mulkoili tunkeilijaa vihaisesti. Mies oli päässyt melkein palvelinsaliin asti. Päätutkija tiesi, ettei kääntäisi huru-ukon päätä, mutta halusi kerrankin sanoa takaisin.

”Atomipommin odotettiin sytyttävän koko ilmakehä. Sivistyksen pelättiin romahtavan Y2K-ongelmaan. LHC:n piti synnyttää Maan nielaiseva musta aukko. Mikään peloista ei käynyt toteen. Laskelma siitä, onko maailmankaikkeutemme simulaatio, on yhtä turvallinen. Sitä paitsi tulokset valmistuvat näillä hetkillä.”

Todellisuus, taso 0

”Katso, simulaatio tuli juuri tietoiseksi.”

”Vihdoinkin. Voit ajaa sen sitten alas.”

”Voinko ensin järjestää asukkaille betan loppueventin? Jokin komea maailmanloppu.”

”Siitä vain. Minä laadin tästä raportin. Ensi viikolla saadaan liveserveri pystyyn.”

Raapale 348 – Portaali (13.12.)

Portaali

Tarkastan varusteeni ja raportoin ryhmänjohtajalle. ”Pommi valmiudessa, sir!” Kersantti Nichols nyökkää. Merkkiääni kajahtaa. Otan asennon.

”Tiedätte tehtävänne.” Kenraali Armstrongin ääni kaikuu hallissa. ”Siirrytte kohteeseenne ja toimitte ohjeiden mukaan. Kotimaailmamme vapautus riippuu teidän onnistumisestanne. Onnea.”

Oma tehtäväni on helppo. Aloitusmerkistä aktivoin portaalin. Sinertävä kehä nousee eteeni. Astun läpi. Pudotan atomilatauksen hämmentyneiden valloittajien keskelle ja astun rauhallisesti portaalista takaisin.

Suljen portaalin. Katseeni kiertää hallia. Sadat, tuhannet portaalit loistavat kaikkialla ympärilläni. Satatuhatta sinertävää kehää, joista jokainen johtaa komentokeskukseen, laboratorioon, tukikohtaan.

Portaalit vilkahtelevat sammuksiin yksi toisensa jälkeen sotilaiden palatessa.

”Vaihe kaksi”, kenraali komentaa. ”Valtausaalto liikkeelle!”

Avaamme portaalit uudestaan. Satatuhatta kehää. Tänään otamme planeettamme takaisin.