Leikkitoverit
Vuosia sitten joulun alla isäni käveli ovesta kasvoillaan leveä hymy, päässä tonttulakki ja laski olohuoneen matolle lemmikkikopan. ”Hauskaa joulua, pikkumies. Lemmikkiähän sinä toivoit.”
Avasin kopan luukun ja sieltä minua tuijotti hievahtamatta koiranpentu. Se oli niin liikkumatta, että ymmärsin sen olevan pehmoeläin. Sitten se yhtäkkiä haukahti.
”Se on robotti”, isä sanoi. ”Koirathan ovat söpöimmillään pentuina. Tämä ei koskaan kasva, eikä kuole. Se on edelleen pentu, kun minä olen vanha mies.” Leikin koiran kanssa, kunnes isä käski iltapuuhiin.
Peuhaan jälleen pennun kanssa, kun isäni astelee olohuoneeseen keppiin raskaasti nojaten. Hän katselee meitä hymyillen. ”Riittää jo tältä illalta pojat. Aika pestä hampaat, pikkumies.”
Routakoto 