Aihearkisto: Raapaleprojekti 2012

Raapale 347 – Tarinatuokio (12.12.)

Tarinatuokio

Nuotio rätsähtelee, kun saan tarinani runoilevien lepakkopaviaanien kookossodasta loppuun. Virnistän ja katselen tovereitani nuotion äärellä. ”Paneeko joku paremmaksi?”, kysyn ja hölskyttelen leiliä puolillaan keidasviiniä.

”Minä matkustin kerran elävällä aluksella, jonka vauhti riippui siitä, kuinka riettaita lauluja miehistö lauloi”, sanoo Mac, sininen kentauri.

”Kerroit jo eilen, tuhannen päissäsi”, huomauttaa Zahir, suomaiden tunnetuin lohikäärmeenkutittaja. ”Minä tiedän heimon, joka ei koskaan liiku, paitsi ajassa.”

”Kaikkihan sen tietävät”, sanoo Nukuno vokaaleja venytellen, kuten shaarilaisilla on tapana. ”Mutta lintukuningas, jolla oli kuuden jalan mittainen…”

”Hah!” huudahtaa Mac. ”Minä tiedän kaupungin, jossa kääpiöiden on kuljettava aina kaksin, toistensa harteilla, tomaatinmakuisella hierontaöljyllä siveltyinä.”

Ojennan leilin. ”Alahan kertoa.”

Raapale 346 – Metsällä (11.12.)

Metsällä

Nyin palttoota tiukemmalle ja oion jalkojani sen minkä kyykystä kykenen. Odotus on kestänyt jo pitkään, mutta metsällä ollessa ei arvaa hötkyillä. Yksikin virhe voi säikyttää saaliin karkuun. Vasemmalta Rydberg antaa äänimerkin ja kahisee kuin kioskikirja. Ne tulevat.

Puristan haavia käsissäni lujasti. Olen ensimmäistä kertaa mukana isojen poikien retkellä. Tänään minusta tulee suurkeräilijä.

Maa tärähtelee ja hyllyt hytkyvät, kun ensipainosten lauma rynnistää ahtaita käytäviä Kirja-Winterin ajamana. Syöksyn muiden mukana esiin haavi tanassa. Verkot olisivat turhia, lauma repisi ne riekaleiksi ja yhteisestä saaliista riideltäisiin pitkälle yöhön.

Kokeneet kollektöörit käyvät pienipainoksisten, vilkasliikkeisten harvinaisuuksien kimppuun. Minä tarkkailen. Tuolla! Priima Teräsluolat kansipaperein. Haavini heilahtaa. Hekuma!

Raapale 345 – Retkipäivä (10.12.)

Retkipäivä

Shackletonin kraaterin yläkoulu ja lukio, Kuu. 10.12.2102 08:07 GMT

“Huomenta, oppilaat. Tässä rehtori.

Eilen sattui jälleen ikävä tapaus, kun liikuntatunnin jälken jumppasali tyhjättiin avaruuteen. Liikunnanopettaja oli jo kolmannen kerran lukittu palloiluvälinevarastoon, joka myös tyhjättiin. Neljättä opettajaa on hankala löytää.

Lisäksi kemianluokka on räjäytetty, kotitalousluokassa haisee mädiltä munilta ja kuvaamataidonluokan seinät on maalattu hulluutta aiheuttavilla väreillä sekä kuvioilla. Me jäljelle jääneet opettajat olemme päättäneet pitää tämän johdosta retkipäivän.

Retki kattaa kaikki aurinkokuntamme kauneimmat paikat Marsin kanavista Titanin jäätiköihin. Johtuen huonosta käytöksestänne, te jäätte kouluun ja me opettajat lähdemme retkelle. Lähdimme jo, viisi minuuttia sitten.

Sillä välin koulu siivotaan perusteellisesti ja tyhjätään ilmasta kauttaaltaan. Prosessi alkoi kaksi minuuttia sitten.

Hyvää päivänjatkoa!”

Raapale 344 – Todellinen isku (9.12.)

Todellinen isku

”Mennään sitten.” Siihen lausahdukseen sisältyy niin paljon. Paljon lupauksia, joita ei ole lausuttu ääneet, mutta jotka ovat silti niin kovin todellisia jokaisen miehen omassa mielessä. Minä tarjoan vain hymyn, he itse antavat sille merkityksen.

Samalla otan tilanteen hallintaani määrittämällä lähtöhetken. Siitä eteenpäin he ovat talutusnuorassani huomaamatta sitä koskaan itse. Minä määrään, kuinka noeasti kuljemme, mihin suuntaan menemme. He elättelevät illuusiota kontrollin saamisesta takaisin, kun pysähdymme, kun heidän on aika saada, mitä he luulevat heille luvatun.

Sen sijaan näytän heille asioita, jotka ovat mahdollisia, mutta odottamattomia. Heidän henkinen tasapainopisteensä pakenee koko ajan kauemmas, kunnes he ovat minun ikuisuuden ajan.

Mennään sitten.

Raapale 343 – Iskujoukko (8.12.)

Iskujoukko

Musiikin jumputus pyörii ympärilläni, kun tutkailen tarjontaa. Ihmisen taisteluhengen pystyy arvioimaan tämän liikkeistä ja ilmeistä, kun tietää mitä merkkejä etsii. Minä olen ekspertti.

Löydän sopivan kohteen. Hymyilen hänelle, puhun mukavia. Hän tarttuu syöttiin.

”Mennään sitten”, sanon.

Kiipeämme katolle ja siellä odottavaan alukseen.

”Saartovyöhykkeellä, ammu kaikkea.” Se on viimeinen ja ainoa testi: Jäätykö hän tosipaikan tullen?

Murtaudumme vyöhykkeen läpi tykit laulaen.

”Saartosatelliitit ampuivat vain matalaenergisiä purskeita. Todellista vaaraa ei ollut”, kerron. ”Läpäisit testin. Olet nyt osa armadaa.”

”Kenen armadaa?” hän kysyy.

”Ihmisten”, sanon. ”Sen olemassaolo on vielä salainen.”

”Ketä vastaan me sodimme?”

”Emme vielä ketään. Teidät cryo-jäädytetään odottamaan mahdollisen vihollisen löytymistä.”

Raapale 342 – Salapoliisi iskee (7.12.)

Salapoliisi iskee

Tarkkailen sisäänkäyntiä. Mikään ei vaikuta erityisen epäilyttävältä. Ovesta kulkee tavanomaisia bilehileitä, nuoria joilla on liikaa rahaa ja liian vähän tolkkua.

Kävelen jonon ohi, vilautan portsarille merkkiäni ja seteliä. Tuhlaan mieluummin rahaa kuin aikaa. Lisäksi tässä keississä on kulutili.

Näytän kadonneen pojan valokuvaa henkilökunnan jäsenille. Baarimikko nyökkää valokuvalle. ”Lähti aika aikaisin. Naisen kanssa. Itseasiassa tuon tuolla.”

Nainen huomaa katseeni ja poistuu. Seuraan häntä ulos, talon ympäri, katolle asti. Siellä seisoo avaruusalus. Nainen istuu ohjaamoon.

”Toinen paikka on vapaa, jos tahdot.”

Katselen häntä ja alusta.

”Päätä äkkiä.”

Sulaa hulluutta. ”Okei”, kuulen sanovani.

”Mennään sitten. Ammu kaikkea. Katsotaan, pärjäätkö yhtä hyvin kuin muut.”

Raapale 341 – Iskuhiljaisuus (6.12.)

Iskuhiljaisuus

Suosittu klubi. Mitä minäkin täällä teen? Seison baaritiskillä maistelemassa hintavaa drinkkiä. En tunne ainuttakaan paikallaolijaa. Viereeni seisahtaa mukavanoloinen tyttö tilaamaan juomaa. En keksi mitään sanottavaa, joten hymyilen drinkilleni.

Tyttö kulauttaa shotin, toisenkin. Yhtäkkiä huomaan hänen katselevan minua. Vilkaisen olkani yli.

”Kiinnostaako elämäsi villein yö?” hän kysyy ilman pilkkaa. Suoneni sähköistyvät, täyttyvät kuumalla lyijyllä. Tajuan nyökkääväni.

”Mennään sitten.”

Riennämme ulos, talon ympäri, paloportaille. Annan vain tytön johdattaa. Katolla seisoo avaruusalus.

”Minä ohjaan ja hoidan etusektorin, sinä varmistat perän. Kun päästään saartovyöhykkeelle, tulee villit paikat. Tulita kaikkea, kavereihin osumisesta ei ole pelkoa.”

Myönnän, odotin seksiä. Mutta totta puhuen tämä on vielä parempaa.

(Lue myös Iskulause ja Iskurepliikki.)

Raapale 340 – Iskurepliikki (5.12.)

Iskurepliikki

Kivanoloinen pimu seisoskelee klubin tiskillä juomassa drinksua. Istahdan reteesti hänen viereensä ja heitän valloittavan hymyn. ”Käytkös useinkin täällä?” Replalla on hyvin vähän merkitystä, kontakti on tärkein. Klisee toimii yhtä hyvin.

”Ensimmäistä kertaa tällä planeetalla, poju”, nainen vastaa.

Naisen katse porautuu syvään ja hetken olen hämilläni. ”Niin minäkin”, sutkautan lopulta. Tottahan se on, eihän tämä toinenkaan kerta ole.

”Joutavia kyytiläisiä en rahtaa mukanani, mutta jos sinusta on johonkin tosipaikan tullen…”, kysymys haipuu virneeseen.

Nyökkään innoissani.

”Mennään sitten.”

Onpa huimaa kyytiä! Mikähän minua oikein odottaakaan tänä iltana?

Katolla on avaruusalus.

”Vyöt kiinni, tulta munille etkä sitten laattaa, jos spinnaan kymmentä geetä. Okei?”

Raapale 339 – Iskulause (4.12.)

Iskulause

Huomasin hänet, kun hän käveli portaat yökerhon toiseen kerrokseen. Vartin kuuntelin sydämeni tykytystä ennen kuin sain käveltyä baaritiskin ääreen hänen viereensä.

”Mitä tuollainen tyttö tekee tällaisessa paikassa?” sanoin, kun en muutakaan keksinyt. Sain silti hymyn, vienon virneen.

”Juon viinaa ja mietin, vaivaudunko sotaan takaisin.”

Naurahdan, vaikken täysin ymmärräkään. ”Minunkin työni tuntuu joskus sodalta. Missä sinä työskentelet?”

Nainen kääntää päätään, katsoo suoraan silmiin. ”Osaatko sinä käyttää hiukkastykkiä?”

Oudoin koskaan kuulemani seksimetafora, mutta kai siittiöt voi hiukkasiksi ymmärtää. Nyökkään.

”Mennään sitten.”

Jännittää ja hermostuttaa. Kierrämme yökerhon taakse, kapuamme katolle. Siellä seisoo kaksipaikkainen hävittäjä.

”Vyö kiinni, ammut kaikkea mikä liikkuu. Murtaudutaan saarrosta läpi.”

Raapale 338 – Maailmankaikkeuden mysteerit (3.12.)

Maailmankaikkeuden mysteerit

Saatuani aikakoneeni valmiiksi tiesin, mihin sillä matkaisin. En estämään jotain ihmiskunnan lukuisista sodista, en seuraamaan ristiinnaulitsemista tai sfinksin rakennusta. En edes dinosaurusten aikaan, vaikka lapsena niistä pidinkin. Lähdin tutkimaan maailmankaikkeuden syntyä puoli miljardia vuotta vanhaan universumiin. Valo on jo ehtinyt kulkea, mutta painovoima ei vielä ole sotkenut alun hienorakennetta. Opin paljon. Ikävä kyllä aikakone toimi vain yhteen suuntaan. Miten kertoa kaukaisille ihmisille, mitä löysin? Voinko vaikuttaa materian jakaantumiseen?

Olen seurannut tähtihajontaa kaukaisessa galaksiklusterissa. Se ei ole luonnollinen. Ajoin tähtien liikkeen kryptografisten algoritmien läpi. Tuloksena oli maailmankaikkeuden selittävä matemaattinen malli, suuri yhtenäisteoria. Mistä se tuli? Aion rakentaa aikakoneen ja selvittää arvoituksen.