Raapale 355 – Maailmanlopettaja (20.12.)

Maailmanlopettaja

Yritän pakottaa juonta eteenpäin, mutta käsikirjoitus hakkaa vastaan kuin ammattinyrkkeilijä. Hahmot eivät suostu rooleihinsa ja dialogi kangertelee. Ärähdän turhautumiseni julki ja painelen kirjaimia satunnaisessa järjestyksessä.

Talo tärähtää ja putoan tuolilta. Noustessani ylös huomaan maailman ikkunan takana punertavan. Nojaan karmiin ja tärisen. Laavavirrat halkovat maisemaa, horisonttiin nousee uusi vuori. Rakennukset sortuvat tomutuprahduksina. ”Mistä on kyse?” henkäisen.

”Maailmanlopusta”, sanoo ääni takaani.

Käännähdän. ”Kuka sinä olet?”

”Ulottuvuusmatkailija. Apokalypsijahtaaja. Tämä on yksi kuuluisimmista lopetuksista multiversumissa.”

Tarraan hänen käsivarteensa. ”Miksi? Mitä on tapahtumassa?”

”Tiedäthän sinä sen jutun äärettömistä apinoista ja Shakespearen tuotannosta?”

Nyökkään.

”Tämä on hiukan sama juttu. Onnistuit nimittäin kirjoittamaan koneellasi tämän kaikkeuden tuhokoodin.”

Advertisements

One response to “Raapale 355 – Maailmanlopettaja (20.12.)

  1. No niin, tämä osui taas syvempiin sfääreihin. Määrän ja laadun suhde kirjoittamisessa.

    Itse yhä kapinoin sitä vastaan jollakin tasolla. Ymmärrän että suuret taiteilijat ovat luoneet parhaat teoksensa silloin, kun ovat muutenkin tehneet eniten. Ja ymmärrän, että kirjoittajaksi ei tulla kirjoittamatta. Mutta silti toivoisin, että kirjoittamisessa voisi kehittyä myös analysoimalla. Että osuma ei joka kerta olisi yhtä vaikeaa. Että vaikka hyviä osumia tulee, kun vain tarpeeksi kauan hakkaa näppistä, niitä ei tulisi vain kun vain hakkaa näppistä. Että kirjoittaminen taitona voisi olla deklaratiivista tietoa eikä ”tacit knowledge”.

    Hyvä kirurgi ei osaa opettaa. Hän leikkaa paljon, hän tekee eikä puhu. En halua hyväksi kirurgiksi. En halua että keräämäni tietotaito kuolee mukanani. Radiologia osoittautui silmän harjoittamiseksi, ei mielen. Radiologin silmä vain harjaantuu näkemään, että ”tuossa on jotain hämärää” ja sitten hän pukee sitä ”jotain” sanoiksi. Radiologiaa tuntui olevan vaikeaa opettaa – paitsi pinoamalla erikoistuvalle lääkärille 2000 röntgenkuvaa katsottavaksi.

    Jos olen se apina, joka sattuu osumaan Shakespearen koko tuotantoon viimeistä pistettä myöten, onko se aihe juhlaan? Jos en ole viisaampi siinä, mitä kirjoitan seuraavaksi? Voidaan väittää että olen viisaampi, koska olen kirjoittanut niinkin paljon kuin Shakespearen koko tuotannon – siitä määrästä on hyvä jatkaa, määrästä kun seuraa laatua. Mutta en siis tietäisi, kuinka sen tein. Mitä hyötyä siitä siis olisi? Olen voinut myös harjaannuttaa neuraaliverkkoni vääriin asioihin tai ainakin ei-sanoiksi-puettava tarinankerrontataitoni on joustamaton, en tiedä mitä voin kyseenalaistaa ja mikä on kultaa.

    No, tästä kaikesta seuraa, että luen uudelleen ”Elokuvan runousoppia” ym enkä kirjoita. Ja me kaikki tiedämme kuinka siinä käy.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s