Aihearkisto: Raapale

Raapale 53 – Perintöesine (22.2.)

Perintöesine

Kun äitini näki, mitä olin löytänyt ullakolta isän jäämistöstä, hän romahti täysin. Itkien hän vannotti minua heittämään sen roskasäiliöön. Mutta minä halusin pitää sen.

En koskaan tavannut isääni ja tämä esine on ainoa, mitä minulla on hänestä. Kotona laitan sen yöpöydälleni. Kun sammutan valot, se tuntuu väreilevän kuunvalossa. Vaivun pian syvään, todentuntuiseen uneen.

Kävelen kaupungissa, jonka rakennetta en osaa selittää. Käsittämätön valo valuu valtavan temppelin ovista. Kiipeän loputtomat portaat ja astun sisään.

Valoa vasten näen jonkun polvistuneen korokkeen eteen. Hitaasti hän nostaa katseensa ja hymyilee. Se hymy täyttää minut sanattomalla, selittämättömällä kauhulla.

Haluan herätä, herätä! Se hymy! Miksen minä herää?!

Raapale 52 – Ylösnousemus (21.2.)

Ylösnousemus

Olen unohtanut niin paljon. Sen, kuka olen, sen, miltä valo näyttää. Nyt elän pimeydessä, syön, kaivan. Vai elänkö? Aina en ole siitäkään varma. On niin ahdasta, että liikkuminen on vaikeaa. Pala palalta murran ylläni olevaa massaa, kiskon sitä alas kehoani raapien, survon jalkoihini. Tuskallisen hitaasti kaivan tietäni ylös. Nälän kasvaessa sietämättömäksi revin hampaillani kappaleita ympärilläni puristavista kuolleista. Lihaa, nahkaa, ruumiinnesteitä.

En tiedä kauanko kaivan, päiviä vai kuukausia. Huomaan, ettei minun enää tarvitse hengittää. Tunnen miten omakin lihani mätänee ja pettää.

Vihdoin näen tähdet. Seison niiden alla huojuen, iho läpikuultavana. Kaikkialla ympärilläni ohut maakerros antaa myöden, kun kaltaisiani kiipeää ylös ruumiskuiluista.

Raapale 51 – Jasmiinihärdelli (20.2.)

Jasmiinihärdelli

”Isi, mitä on jasmiiniriisi?”

”Se taitaa olla sellaista pitkäjyväistä riisiä. Menkääs nyt ulos leikkimään.”

”Kuinka pitkää? Kilometri?”

”No vaikka. Ulos nyt.”

Jatkan kirjahyllyn järjestelyä. Radiosta tulee musiikkia, sitten uutiset. Mihin ne Liken kirjat joutuivat? Entä Uusrahvaanomaiset antologiat? Lattialla jököttää vain metrin pino fonttisarjaa.

”…Kuu on pysähtynyt. Haastattelimme Esko Valtaojaa, joka…”

Juoksen takapihalle. ”Milla! Meri! Mitä te teette?”

”Me otettiin sellainen Jasmiini!”

”Ja sitten me tehtiin siitä kilometrin mittainen.”

”Ja pitempi, että se ylettyy Kuuhun.”

”Nyt me kiivetään sinne. Meillä on avaruuskypärätkin.”

Kummallakin on päässään iso kultakalamalja.

”Vedetään nyt kuitenkin tämä riisinjyvä alas. Vuorovesien takia.”

”Ja ihmissusien!”

Aivan. Huomenna on täysikuu.

Raapale 50 – Kaksintaistelu (19.2.)

Kaksintaistelu

Harry astahti nurkan ympäri silmäillen käytävää edessään. Kädessään hänellä oli riittävästi tulivoimaa pienen armeijan pysäyttämiseen. Liikahtiko jokin varjoissa?

Vain pieni rasahdus selän takana varoitti siitä, että vihollinen oli kiertänyt ympäri. Harry oli käännähtämässä ympäri, kun nuori huligaani törmäsi häneen kaataen molemmat kumoon. Hänen aseensa liukui lattiaa pitkin.

Nuorukainen tähtäsi Harrya rintaan. ”Sainpas sinut, aurori!”

Harry virnisti. ”Sinä olet tollo luihuinen koulunpenkiltä. Minulla on vuosikymmenten kokemus. Luuletko saavasi laakin matkaan ennen kuin minä loikkaan kaksi metriä? Miten on, räkänokka? Luuletko?

Nuorukainen aloitti loitsimisen. Harry syöksähti ja nappasi sauvansa.

”Avada kedavra!” Nuorukainen kaatui kuolleena maahan.

Kukaan ei ollut Dirty Harry Potteria nopeampi.

Raapale 49 – Level up (18.2.)

Level up

Ruudulla hahmoni heiluttaa miekkaa. Värikkäiden efektien siivittämänä hakkaan maahan vihollisen toisensa jälkeen.

Kun aiemmin katsoin ikkunasta ulos, näin mitä oudoimman näyn. Katuvalot olivat kaikki pimenneet, vain täysikuu valaisi pihaa. Sen kajossa hiljainen kulkue vaelsi rakennusten sokkelosta kohti läheistä hautausmaata. Yökylän asukkaita, naapureitani. Jono oli niin pitkä, etten nähnyt mistä se alkoi tai minne päättyi.

Silloin kuulin kutsun, jossain pääni sisällä. Tule, tule luokseni, se anoi, ja minussakin syttyi halu mennä.

Sitten katsoin kaihoten ruutua. Seuraava taso oli niin lähellä. Vain puoli tuntia ekspaamista. Ristiriidan vallassa istuuduin takaisin grindaamaan.

Viimeinen ökö kaatuu. Dingaan.

Nousen. Vihdoinkin voin noudattaa sokeasti pahaenteistä, jumalallista kutsua.

Raapale 48 – Sotaleikki (17.2.)

Sotaleikki

Hyökkäyslaivasto kiersi planeettaa suojat päällä, täysin näkymättömissä planeetan asukkaiden käytössä olevalta teknologialta.

”Minusta meidän pitäisi hyökätä. Tuhota kaupungit ja sitä rataa.”

”Te nuoret olette hosuheikkejä. Kyllä se siitä suttaantuu.”

”Mutta meillä on siihen kykenevä laivasto!”

”Kai te luitte raportin? Liikakansoitus, ympäristötuhot, atomiaseet. Pian koko laji tuhoutuu itsestään.”

”Mutta planeettahan hukkuu saasteisiin siihen mennessä, viimeistään sitten laskeumaan.”

”Mehän muokkaamme biosfäärin joka tapauksessa. Sama se, missä kunnossa se on.”

”Hoitaisimme homman ennen muokkauslaivaston saapumista.”

”Niillä kestää. Nuo otukset ovat sukupuutossa paljon ennen muokkaajien saapumista. Kerrohan nyt, mistä on oikeasti kyse.”

”No kun… minusta pommitus olisi kivaa.”

”No, olkoon sitten. Pommittakaa sydämienne kyllyydestä.”

Raapale 47 – Antoniuksen tuli (16.2.)

Antoniuksen tuli

Jätän auton tien laitaan ja kuljen lopun matkaa jalan. Polku metsän halki on selvä, vaikka kesäkuun hämärä on jo laskemassa. En ole ollut täällä aiemmin, mutta reitti tuntuu tutulta. Tiedän, minne menen.

Aukiolle on kokoontunut kaksitoista naista, tyttöjä ja ämmiä. Liityn sanatta heidän joukkoonsa. Kellä on päällä mitäkin, toppatakki, iltapuku, verkkarit. Yksi on alasti. Alamme heilahdella kolmimetrisen patsaan edessä.

Liike purkautuu tanssiksi, hurjaksi, villiksi. Rukoilemme tanssijoiden, näyttelijöiden ja viihdyttäjien suojelupyhimykseltä apua. Maailma on hukkumassa hulluuteen. Me poltamme sen pois, hulluuden tai maailman, omalla kiihkollamme.

Yksi kerrallaan leimahdamme liekkiin, palamme kuin soihdut. Lopulta jäljelle jää vain tuhka ja Pyhän Vituksen patsas.

(Tarinan osat: Tanssimania, Tanssirutto, Choreomania, Antoniuksen tuli)

Raapale 46 – Choreomania (15.2.)

Choreomania

WHO:n tapausraportit seurasivat toisiaan tiuhaan tahtiin. Choreomania oli laajentunut pandemiaksi viikossa, aivan liian nopeasti ollakseen mikään tavallinen tauti. Virustartuntaa epäiltiin, mutta aiheuttajaa ei löydetty. Välittäjää etsittiin ilmasta ja vedestä, tuloksetta.

Cairosta Saigoniin, Pekingistä Montrealiin ihmiset puhkesivat tanssiin, kuka viehkoon, kuka maaniseen. Yksikään ei pystynyt lopettamaan. Aluksi tanssijoita vietiin sairaaloihin, mutta määrät räjähtivät käsiin. Hoitohenkilökuntakin sortui tautiin.

Kuolonuhrien määrä on käsittämätön. Ketään ei ole jäljellä huolehtimaan elävistä, jotka ovat liian heikkoja tanssimaan. Ihmiskunnan aika käy vähiin.

Enää raportteja ei tule. Kukaan ei vastaa puheluihini tai maileihini. En voi olla ainut immuuni, mutta miten löydän muita kaltaisiani maailmassa, joka on syöksymässä tuhoonsa?

(Tarinan osat: Tanssimania, Tanssirutto, Choreomania, Antoniuksen tuli)

Raapale 45 – Tanssirutto (14.2.)

Tanssirutto

Yöbussi Glasgowsta saapuu Victorialle juuri kun avaan silmäni. Venyttelen ja katson kelloa. Jo puoli kahdeksan! Minun täytyy olla Piccadillylla puolen tunnin kuluttua. Tempaisen kassin hyllyltä ja juoksen ulos. Aamukahvi saa nyt jäädä.

Vasta usean askeleen jälkeen kiinnitän huomiota ympäristööni. Koko aukea on täynnä tanssivia ja laulavia ihmisiä. Meteli on korviahuumaava, kaikki tuntuvat laulavan eri laulua. Mikä performanssi tämä oikein on? Pysähdyn hämmentyneenä.

En näe ketään, joka ei tanssisi. Miten kaikki voisivat olla mukana tällaisessa? Juoksen eteenpäin. Kadut ovat täynnä ihmisiä, jotka heiluvat ja huutavat. Osa on lyyhistynyt maahan. Koko kaupunki on tullut hulluksi.

Sydämeni pamppailee pelosta. Jostain kuulen kaukaista musiikkia.

(Tarinan osat: Tanssimania, Tanssirutto, Choreomania, Antoniuksen tuli)

Raapale 44 – Tanssimania (13.2.)

Tanssimania

Perjantain bileissä Nixu ja Anna alkoi tanssia, sellaista huojuvaa liikettä, niinku itämaiset kobrat. Ne tanssi varmaan monta tuntia, mä lähdin kotiin yhdeltätoista. Maanantaina koulussa Repe kerto, että ne oli jatkanu koko yön, ja Mikan kolme hesalaista kaveria oli menny mukaan. Sirkun äiti oli aamulla soittanu poliisit ku luuli että ne on aineissa.

Bileistä on nyt viikko ja puolet meidän koulusta tanssii. Ihan koko ajan. Neljä on jo kuollu uupumukseen. Lääkärit ei tiedä mitään. Nettilehdestä luin, että Hesassa on alkanu joku kummallinen tanssivillitys. Viistoista kuollu, seitsemänkymmentä viety sairaalaan.

Hiukan huolettaa. Mäkin oon alkanu kuuleen sellasta kaukaista musiikkia ja jalkaakin vähän vipattaa.

(Tarinan osat: Tanssimania, Tanssirutto, Choreomania, Antoniuksen tuli)