Ylösnousemus
Olen unohtanut niin paljon. Sen, kuka olen, sen, miltä valo näyttää. Nyt elän pimeydessä, syön, kaivan. Vai elänkö? Aina en ole siitäkään varma. On niin ahdasta, että liikkuminen on vaikeaa. Pala palalta murran ylläni olevaa massaa, kiskon sitä alas kehoani raapien, survon jalkoihini. Tuskallisen hitaasti kaivan tietäni ylös. Nälän kasvaessa sietämättömäksi revin hampaillani kappaleita ympärilläni puristavista kuolleista. Lihaa, nahkaa, ruumiinnesteitä.
En tiedä kauanko kaivan, päiviä vai kuukausia. Huomaan, ettei minun enää tarvitse hengittää. Tunnen miten omakin lihani mätänee ja pettää.
Vihdoin näen tähdet. Seison niiden alla huojuen, iho läpikuultavana. Kaikkialla ympärilläni ohut maakerros antaa myöden, kun kaltaisiani kiipeää ylös ruumiskuiluista.
Routakoto 
Hyi kamala, miten karmaisevaa.
Little Mei
Hehee, kiitos. =D Teksti toimii, jos se aiheuttaa jonkinlaisen reaktion, ja tässä tähtäsin mätään, inhaan kauhuun.