Rivo länsi

Hekuman hohka suorastaan huokuu jo kansikuvasta

Kannessa lukee ”Suomen rankin sarjakuva!” Tämä on jokseenkin korskea väite, joka törmää välittömästi raudanlujaan kaluun, joka on P.A. Mannisen Pornoa ja verta.

Toki tiedän, ettei runkkumateriaalilta kannata odottaa sen suurempia juonellisia ansioita. Siltikin, jopa perinteinen pizzalähetti futaa paremmin kuin Rivon lännen tarinajatkumo. Myönnän auliisti, että saatan olla vain pihalla. Kyseessä saattaa olla kerrassaan nerokas fumetti-tribuutti, mutta en koskaan ole lukenut kasarisarjakuvapornoa. Joudun siis tuomitsemaan tuotteen vain sen perusteella, mitä näen.

Kuvitustyyli ei jaksa innostaa. Ilmeet ovat kohtalaisen yksioikoisia, jos niitä onkaan. Sama pätee myös juonenkäänteisiin. Monasti ei voi kuin ihmetellä, mitä helvettiä jonkin hahmon päässä mahtaa tapahtua. Ainoa motiivi tuntuu olevan saada hahmot panemaan, ja sekin tulee selvästi ulkoapäin. Tunnetasolla vedetään aika nollissa alusta loppuun. Mies, jonka vaimo ampuu itsensä kesken raiskauksen (itsensä, eikä esimerkiksi raiskaajaa), päätyy naimaan intiaaninaista tämän aviomiehen pyynnöstä. Dialogin pönkkömäisyys vain korostaa tuskaa.

Seksikamanakaan sarjakuva ei toimi. Aiheisto on tuskallisen perinteistä ja jännitteen puuttuessa mikään kohtaus ei jaksa kiihottaa. Edes lesboseksikohtaus ei aiheuttanut värinää nivusissa erektiosta puhumattakaan, ja siinä feilaaminen kertoo jo perustavanlaatuisesta virheestä.

Kuten sanottu, ehkä tämän pitikin olla juuri tällainen perinteitä kunnioittaakseen ja minä olen liian sivistymätön arvostamaan Rivon lännen kieroutunutta nerokkuutta. Mutta loppuviimeksi, en arvostanut.