Persupolis

Kansikuvan perusteella kyseessä on musta huumori

Sulje silmäsi. Näe mielessäsi hyvän maun lähteet. Maistele virran suloista makeutta kielesi kärjellä. Siirry sitten mahdollisimman kauas alajuoksulle. Avaa silmäsi. Tartu sarjakuva-albumiin nimeltä Persupolis.

Mielensäpahoittajia on nykymaailma vääränä. Siksi on loistavaa, että on Jopen kaltaisia tekijöitä, jotka ymmärtävät huumorin ammentavan todellisen voimansa ihmiskunnan pimeämmältä puolelta. Muuten lopputuloksena on Karvinen, joka oli viimeksi hauska vuonna 1979 tai Kalle Kehveli, joka ei ollut hauska koskaan. Persupolis iskee nykypäivän Suomi-neitoa palleaan. Ja nauraa.

Jokainen sivu tursuaa pöyristyttävää vihapuhetta ja paljastaa samalla asioita niin meidän kuin muidenkin arvomaailmoista. Työkkärin seinällä komeilee juliste Arbeit macht frei samalla, kun työnvälittäjä tarjoaa anopin yliajamisesta ylityökorvausta, Supo on etsintäkuuluttanut Laku-Pekan ja burka-naisten kulkue on kuin hattivattien surumarssi. Varmemmaksi vakuudeksi albumista löytyy myös mainetta niittäneen Ville Rannan laatima, fatwaa julistava esivihapuhe.

Päähenkilöitä on kolme. Ehdottomasti nerokkain veto on ollut laittaa sarjan keskiöön mustaihoinen mamu, joka on integroitunut uuden kotimaansa yhteiskuntaan täydellisesti ja hankkinut perussuomalaisten puoluekirjan. Hänen känniseuranaan pubissa roikkuu suomensisulaismainen väkivaltaan taipuvainen klanipäänatsi ja vastakkaisen sukupuolen vetovoimaa tarjoaa täysburkaan pukeutuva Fatima. Poliittinen korrektius istuu nurkassa nyyhkimässä ja piikittää heroiinia silmään.

Persupolis läimii korville eikä kumartele ketään. Hyvä niin, sillä muutoin se saattaisi pyllistää eduskuntatalon suuntaan.