Avainsana-arkisto: western

Jonah Hex – Rangaistus

Jonah Hex RangaistusJonah Hex – Rangaistus
Tarina: Justin Grey & Jimmy Palmiotti
Kuvitus: Jordi Bernet
Suomentanut: Moog Konttinen
Egmont, 2013
ISBN: 978-952-233-714-6

Jonah Hex on vanhan polven villin lännen antisankari 70-luvun alusta, mutta iästään huolimatta hän on iskussa yhä tänäkin päivänä. Kuten kaikki DC-versumin hahmot, myös Jonah on saanut osansa aikalinjojen muutoksista ja hänenkin taustoistaan esiintyy hieman toisistaan poikkeavia tarinaversioita. Se kyllä toisaalta kuuluu legendan toimenkuvaan.

Jonah Hex – Rangaistus kertoo yhden näkemyksen Jonahin elämän merkittävistä hetkistä, mutta myös hänen myöhemmistä edesottamuksistaan. Rinnakkain kulkevat välähdykset Jonahin tylystä lapsuudesta ja aikuisen miehen julmasta kostoretkestä. Lyijy ja veri lentävät kummassakin.

Jonah Hex KostoJonah Hex SotilaatJordi Bernetin viiva sopii rujosta, arpinaamaisesta lännenmiehestä kertovaan tarinaan kuin tomahawk otsalohkoon. Ilmeet ovat eläviä ja toiminta vauhdikasta. Greyn ja Palmiottin tarina toisaalta ei tykitä kovinkaan kovilla. Puolet ajasta kuluu menneisyyden verhojen raotteluun, jolloin myös toinen tarinalinja jää lähtemättä lentoon, vaikka toisiinsa nivoutuvatkin. Tuplamäärä sivuja olisi antanut kerronnalle enemmän tilaa hengittää. Sen tämä albumi kyllä teki, että taidanpa jossain vaiheessa lainata kaverilta muitakin Jonah Hex -kokoelmia ja uppoutua länkkärimenoon kunnolla.

Rangaistus on sopiva intro Jonah Hexin hahmoon sellaisille, joille mies on entuudestaan täysin tuntematon.

Mainokset

Aave Stream Cityssä

Aave Stream CityssäAave Stream Cityssä
Käsikirjoitus: Mikko Mustasaari, Aapo Kukko
Piirros: Aapo Kukko
Lempo kustannus, 2012
ISBN: 978-952-5938-21-0

Muukalainen saapuu kaupunkiin. Se on hyvä, perinteinen alku lännentarinalle. Aave Stream Cityssä noudattaa muutoinkin lajityyppinsä toimivaksi koettua kuvastoa. On nöyrää opettajaa, viinamäenmiestä, itsevaltainen pamppu ja korruptoitunut sheriffi apureineen. Se, missä Mikko Mustasaari ja Aapo Kukko vievät kertomusta omaan suuntaansa, on työläisten herätys luokkatietoisuuteen. Tokihan sitä länkkäreissä ennenkin on taisteltu hirmuvaltaa vastaan, mutta harvoin on puheissa mukana ollut naisten palkkojen korottaminen.

Juoni ei pahemmin polveile, mutta ei sen ole tarpeenkaan. Tarina toimii. Parannuksista saarnaava muukalainen, joka muistuttaa jossain määrin Karl Marxia, katoaa kesken kaiken, mutta silti joku jatkaa hänen työtään. Vaeltaako kaupungissa kirjaimellisesti sosialismin haamu?

Yrmyt miehet aseineen

Yrmyt miehet aseineen

Kuvitus futaa. Mustan reilulla käytöllä saadaan aikaiseksi varjoon uppoavia henkilöitä ja öinen myrsky tuo kylmän, märän tunnun mukanaan. Graafinen seikka, johon puolestani en ollut täysin tyytyväinen, oli tekstaus. Välillä kirjaimet hipovat puhekuplien laitoja tai muita elementtejä, mikä saa aikaiseksi mielikuvan viimeistelemättömästä työstä.

Kovin syvään purevaan draamaan ei päästy käsiksi, vaikka monessa hahmossa aineksia sellaiseen näkyi. Tarinassa kuitenkin ravisteltiin yhteisöä rajusti ja herätettiin uinuvia sieluja. Niitä olisi suonut tarkkailtavan hieman syvällisemmin, etenkin pappia, opettajaa ja lehtimiestä. Jokaisella oli selvästi omat taakkansa rastinaan. Nyt albumille riittää luultavasti kertaluku ilman, että kaarti houkuttaisi seuraamaan toisenkin, identtisen esityksen.

Täällähän lentää lyijyä! – Kaikki Tex Willeristä

Tex Willer peri piirteensä Gary Cooperilta ja piirtäjältään Galepilta – mutta kummalla oli kaksipiippuinen pyssysilmä?

Täällähän lentää lyijyä! – Kaikki Tex Willeristä
Janne Viitala
Jalava, 2012
ISBN: 978-951-887-467-9

Kun kuulin uudesta kirjasta, joka kertoo Tex Willeristä niin hahmona kuin sarjakuvanakin, halusin toisaalta tietää tuosta minulle tuntemattomaksi jääneestä sankarista heti kaiken tietämisen arvoisen, ja toisaalta nähdä, miten aihealueen tietokirja avautuu totaaliselle ummikolle. Nythän on niin, etten ikänäni ole ainuttakaan Tex Willeriä lukenut.

Aluksi valotetaan Tex Willerin ilmestymistä Suomessa ja samalla kerrotaan lehden vaiheista syntymassaan Italiassa. Nykypäivän sarjakuvalehtiin tottuneille varhaisen kauden (1953-1965) Tex-liuskalehdet ovat outo ilmiö, vaikka olenhan minäkin niitä joskus antikvariaateissa hypistellyt. Siedätyshoitoa toisaalta tarjoaa Petri Hiltusen Kalkkaro-sarja, joka aloitti tänä vuonna ilmestymisen nimeomaan liuskaformaatissa.

Texin hahmogallerian esittely on läpikotainen. Uskon voivani poimia käteeni minkä tahansa Tex-pokkarin tai -jättikirjan ja silti olevani aivan riittävän kartalla siinä esiintyvien protagonistien suhteen. Eipä sillä, että vakikaarti kovin laaja olisikaan, huolimatta yli kuuden vuosikymmenen taipaleesta. Silti joukkoon mahtuu kaksi sälliä, joiden etunimi on Kit.

Käsikirjoittajista ja piirtäjistä kertovat luvut kattavat kaikki merkittävät nimet. Texin loivat Giovanni Luigi Bonelli sekä Aurelio ”Galep” Galeppini, joiden varjoissa muut tekijät puuhailivat monet vuodet yleisön näkymättömissä, ennen kuin 80-luvulla alkoivat saada nimeään julki. Tosin ei pidä ymmärtää väärin, ehdottomasti mittavimman päivätyön Texin parissa siihen asti olivat tehneet nimenomaan G. L. Bonelli ja Galep. Nykyään moni tekijä saa jo tunnustusta työstään, mutta vieläkin osa jää vaille ansaitsemaansa. Niin nimeä kuin uusintajulkaisujen rojalttejakin. Janne Viitala nimeääkin useamman tekijän kuin Texin kustannusyhtiö Sergio Bonelli Editore myöntää julkisesti todeksi.

Tietoa jaetaan myös Texin henkilöhistoriasta sekä Texin vaiheista historian pyörteissä. Useassa tarinassa on mukana historiallisia tapahtumia tai henkilöitä, joka antamassa pientä taustamakua tai jopa kuljettamassa koko tarinaa. Toisissa tarinoissa taas seikkailee muumioita, zombeja, ihmissusia, lentäviä lautasia ja jopa itse Mefisto. Tuo pahamaineisen kuuloinen vihulainen on aluksi sarvipukuun sonnustautuva silmänkääntäjä, mutta saa pian haltuunsa aidosti yliluonnollisia voimia. Tex heijasteleekin usein aikaansa ja ennen kaikkea italosarjakuvan sieluntilaa, muun muassa kauhukertomustrendin kohdalla.

Erinomaisena seikkana pitää nostaa esiin se, että aina kun tarina mainitaan, mukana ilmoitetaan sen järjestysnumero. Loppupuolella löytyvän tarinalistan perusteella on helppo tarkistaa, missä suomalaisissa numeroissa kukin tarina on nähty ja muodostaa oma lista niistä pokkareista, jotka olisi syytä lukea. Myös kuvitus on asiallisen runsasta ja herättää Texin maailman eloon kiehtovalla tavalla.

Asiasisältö tuntuu olevan kohdallaan ja kerronta on kohtalaisen sujuvaa, mutta paikoitellen herää kysymys, onko mikään toimittaja lukenut koko tekstiä läpi. Jotkin lauserakenteet ovat sotkuisia ja viitesuhteet eivät aina toimi. Kyse on kuitenkin virheistä, joita jopa kaltaiseni harrastajatoimittaja vuosikymmenen takaisen kokemuksen perusteella pystyy bongaamaan. Paikoittaiset, tyylilliset kömmähdykset harmittivat siksi, että kirja on muuten niin kovaa kamaa.

Täällähän lentää lyijyä! on ehdotonta paitsi Tex-fanien lisäksi myös muille sarjakuvan ystäville. Teos tarjoaa paitsi kattavan esittelyn Tex Willerin maailmasta ja kulissien takaisesta elämästä myös pieniä katsauksia saapasmaan muihin sarjakuviin. Tähän asti olen ohittanut Dhampyrit, Dylan Dogit ja vastaavat vain kannenvilkaisulla, nyt noita pitänee noukkia käteen ostoharkinta mielessä. Kaikki Tex Willeristä onnistui välittämään tekijän innostuksen ja intohimon minulle, lukijalle, saakka, ja se on ehkäpä tärkein hyvän kirjan tuntomerkki.

Manitoun kautta, pitääkö vanhoilla päivillään muuttaa lukutottumuksia ja ryhtyä lännensarjakuvaan?

Rivo länsi

Hekuman hohka suorastaan huokuu jo kansikuvasta

Rivo länsi n:o 1 – Hirttotuomio ja kultainen kuolema
Kiero Dick
Lempo Kustannus, 2012
ISBN: 978-952-5938-12-8

Kannessa lukee ”Suomen rankin sarjakuva!” Tämä on jokseenkin korskea väite, joka törmää välittömästi raudanlujaan kaluun, joka on P.A. Mannisen Pornoa ja verta.

Toki tiedän, ettei runkkumateriaalilta kannata odottaa sen suurempia juonellisia ansioita. Siltikin, jopa perinteinen pizzalähetti futaa paremmin kuin Rivon lännen tarinajatkumo. Myönnän auliisti, että saatan olla vain pihalla. Kyseessä saattaa olla kerrassaan nerokas fumetti-tribuutti, mutta en koskaan ole lukenut kasarisarjakuvapornoa. Joudun siis tuomitsemaan tuotteen vain sen perusteella, mitä näen.

Kuvitustyyli ei jaksa innostaa. Ilmeet ovat kohtalaisen yksioikoisia, jos niitä onkaan. Sama pätee myös juonenkäänteisiin. Monasti ei voi kuin ihmetellä, mitä helvettiä jonkin hahmon päässä mahtaa tapahtua. Ainoa motiivi tuntuu olevan saada hahmot panemaan, ja sekin tulee selvästi ulkoapäin. Tunnetasolla vedetään aika nollissa alusta loppuun. Mies, jonka vaimo ampuu itsensä kesken raiskauksen (itsensä, eikä esimerkiksi raiskaajaa), päätyy naimaan intiaaninaista tämän aviomiehen pyynnöstä. Dialogin pönkkömäisyys vain korostaa tuskaa.

Seksikamanakaan sarjakuva ei toimi. Aiheisto on tuskallisen perinteistä ja jännitteen puuttuessa mikään kohtaus ei jaksa kiihottaa. Edes lesboseksikohtaus ei aiheuttanut värinää nivusissa erektiosta puhumattakaan, ja siinä feilaaminen kertoo jo perustavanlaatuisesta virheestä.

Kuten sanottu, ehkä tämän pitikin olla juuri tällainen perinteitä kunnioittaakseen ja minä olen liian sivistymätön arvostamaan Rivon lännen kieroutunutta nerokkuutta. Mutta loppuviimeksi, en arvostanut.