Aihearkisto: Raapaleprojekti 2012

Raapale 137 – Kesäloman 70 päivää (16.5.)

Kesäloman 70 päivää

”Tarviiko vielä kauan?” Milla valittaa ja roikottaa kasteluletkua kädessään kuin kuollutta käärmettä.

”Viinimarjapensaat tarvitsevat paljon vettä”, sanon. ”Tuo omenapuukin haihduttaa kymmenen litraa päivässä.”

”Joko mun vuoro on ohi?” jatkuu valitusvirsi.

Johan minuutti menikin. Huokaan. ”Meri, vaihto.”

Kuluu kymmenen sekunttia. ”Tarviiko vielä kauan?” Meri matkii siskoaan.

”Vastahan aloitit. Ja vadelmapuskat myös.”

Illalla alkaa ropista. Vilkaisen ulos. Oikea kaatosade. Nurmikot tykkäävät.

Vielä aamullakin vettä tulee kuin aisaa. Ei auta, kauppaan on mentävä silti. Puen sadeviitan. Etupihalla aurinko paistaa ja asvaltti on kuivaa.

Kierrän talon juosten. Sadealue on tarkasti aidasta aitaan juuri meidän pihan kohdalla.

”Tytöt, kauanko tuo sade kestää?”

”Seitsemänsadan litran ajan.”

Raapale 136 – Koirapuiston tonttu (15.5.)

Koirapuiston tonttu

”Oisko kuule antaa jotain juotavaa? Katkaisivat veden putkitöiden vuoksi.”

Ovella seisoo käppänä äijä suippomainen, harmaa lakki päässä. Ulkona puhaltaa viima. ”Juu, onnistuu. Mutta tule sisään, saadaan ovi kiinni. Tulee vilu.”

”Ei haittaa meikäläistä, kylmä tai kuuma. Nuorempana olin töissä riihessä. Tiedätkös edes, mikä sellainen on?”

Kaadan vettä suodatinkannusta. ”Toki.”

”Sen jälkeen heitin keikkaa saunalla, mutta ei se tuntunut samalta. Sitten kun tuli kiertoilmauunit, kokeilin sellaistakin. Ihan liian teknoa puuhaa meikäläiselle.” Antamani lasi tyhjenee hujauksessa.

”Päätin vaihtaa alaa kokonaan. Jotain ulkoilmaduunia välillä. Kun tuo koirapuisto avattiin, laitoin hakemuksen vetämään. Ja sain paikan! Työsuhdekämppä on sen ison puunrungon alla, jos tulee asiaa.”

Raapale 135 – Tutkimusmatka (14.5.)

Tutkimusmatka

Kiinnitän tekoviikset huolella, vedän hatun liki silmilleni ja kiskon kauluksen ylös. Sitten livahdan asunnostani ulos. Ei käy laatuun jäädä kiinni yhdentoista kuukauden jälkeen.

Ensin suuntaan lehtikioskille. Daily Mailissa on artikkeli Niilin tulvista. Se sopii hyvin. Romukauppaan on tullut uutta kamaa. Bambunvarresta ja sopivasta kivestä saa rakennettua keihään. Museossa kopioin palan karttaa. Kotimatkalla löydän maasta haalistuneen valokuvan herrasmiehestä. Hän saa luvan olla matkalla kohtaamani lähetyssaarnaaja. Kuppilassa kirjaan muistiin humalaisen merimiehen tarinan myrskystä, joka vei kolme matruusia mukanaan.

Nyt minulla on tarpeeksi ”todisteita”. Haen kotoa loput ja suuntaan Seikkailijoiden klubille.

”Olen palannut tutkimusmatkaltani pimeimmästä Afrikasta”, julistan aplodien raikuessa. ”Jo menomatkalla jouduimme myrskyyn…”

Raapale 134 – Suu (13.5.)

Suu

’Löysin ihanan ravintolan. Mennään tänään sinne. Klo 19? Käyn vain suihkussa ja lähden.’ Tekstiviesti Marthalta. Hymyillen klikkaan karttalinkkiä. Samassa hymyni hyytyy.

Vuosisatoja sitten hullu arkkitehti piirsi pohjakaavan pääkallon muotoon. Suu on rikollisuuden ja pahuuden pesä. Ihmisiä katoaa jäljettömiin viikottain. Ravintola on siellä.

Koska tyttöystäväni ei vastaa soittoihini, en voi muuta kuin mennä. Taksi jättää minut vasempaan Suupieleen. Kaulus pystyssä hiippailen annettuun osoitteeseen. Martha on jo odottamassa.

”Löysin viestisi, kun tulin kotiin. Mutta eihän täällä ole ravintolaa.”

”Minkä viestin? Sinähän lähetit tekstarin.”

”En lähettänyt. Puhelimeni varastettiin aamulla.”

Helvetti! Otan Marthaa kädestä ja lähdemme juoksemaan. Askelten kaiuista kuulen, miten lauma lähtee peräämme.

Raapale 133 – Meripihkahuone (12.5.)

Meripihkahuone

Astuessani sisään kynttelikköjen ja kattokruunujen liekit syttyvät itsekseen. Kylven kullan ja meripihkan lämpimässä hehkussa. ”Oliko hyvä lentosää, Amelia?” kysyn ja nyökkään naiselle.

Jokainen neliösentti on uurrettu tai koristeltu. Katossa ja seinillä komeilee arvokkaita maalauksia. Andreas Schlüterin ja Gottfried Wolframin visioiman huoneen uskotaan tuhoutuneen sodan loppupuolella. Uskomus on tietysti väärä. Todellinen keräilijä osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Kaadan lasiini Ranskan vallankumouksen ajoilta peräisin olevaa konjakkia. Tuoksu on huumaava. Harmi, etten uskalla jakaa tätä kaikkea kenenkään elävän kanssa. Ainoat hahmot lisäkseni huoneessa ovat täytettyjä. Keskustelen siis heidän kanssaan.

”Otatteko lasillisen, Herr Kammler? Ei? Entä te, herra Hoffa?”

Mutta he harvoin vastaavat.

Raapale 132 – Raapale (11.5.)

Raapale

Vihdoinkin se on valmis, kuuden vuoden työn tulos. Suuri suomalainen tieteisromaani. Luen viimeiset kolme sivua vielä kerran. Lopetus on täydellinen.

Ovikello soi. Huoneeseen astuu viisi mustaviittaista hahmoa. ”Keitä te olette?” huudahdan. ”Ja miten pääsitte sisään? Ovihan on lukittu.”

”Kyllä sen pitäisi olla kaikille selvää”, he vastaavat kuorossa.

”Mitä te tahdotte?” tivaan aavistellen kauheita.

He virnistävät pahaenteisesti. ”Me olemme Paikallinen Kirjoittajapiiri ja me tahdomme antaa palautetta.”

”Ei!” karjahdan, mutta on jo aivan liian myöhäistä. Sinne menee kuvauksellinen alku, päättäväinen loppu ja joka toinen lause. Tarinani teurastetaan silmieni edessä.

”Mitä minä nyt teen?” ulvon.

”Jos tiivistät vielä hieman, siitä tulee hyvä raapale.”

Raapale 131 – Urbaani jokimatka (10.5.)

Urbaani jokimatka

Uitan jalkojani vedessä varoituksesta huolimatta. Olen liian humalassa totellakseni. Soutuvene lipuu hitaasti virran mukana. Rannoilla kaupunki ääntelehtii ja mörisee. Ilmassa tuoksuu Topinoja ja pakokaasu. Yöllä lämpötila on lämmin, juuri sopiva lauhkean vyöhykkeen asukkaalle. Makaan peräpenkillä ja katselen puolikuun puhkomaa valosaastetta.

Jossain vaiheessa huomaan lähiluonnon hiljenneen.

Mieleeni tulvahtaa Proffassa kuulemani tarinat. Kemistien kaljaviestijoukkue kekkuloi kännissä kusella liian lähellä vesirajaa ja hukkui Aurajokeen koko revohka. Rantakemistit, opo oli heitä kutsunut. Houkuttelemassa gradujumissa painivia vetiseen hautaan.

Pinnan alta nousee punahaalarinen kalmo kädessään kossupullo, tyrkyttäen rastilahjuksia. Ota hei hörppy, se köhii.

Jokin tarttuu nilkkaani ja kiskoo minut veteen. Paskat siitä. Ilmainen viina kelpaa aina.

Raapale 130 – Jokimatka (9.5.)

Jokimatka

Uitan jalkojani vedessä varoituksesta huolimatta. On liian kuuma totella. Paatti lipuu hitaasti virran mukana. Rannoilla viidakko ääntelehtii ja liikahtelee. Ilmassa tuoksuu sademetsä ja kosteus. Jopa yöllä lämpötila on tukahduttava, kerrassaan käsittämätön lauhkean vyöhykkeen asukkaalle. Makaan kannella selälläni ja katselen puolikuun valaisemaa tähtitaivasta.

Jossain vaiheessa huomaan viidakon hiljentyneen.

Mieleeni tulvahtaa illallisella kuulemani tarinat. Intiaanit nousivat kapinaan. Eurooppalaiset valloittajat teurastivat soturit ja hukuttivat muut. Joen kuolleiksi, opas oli kutsunut heitä. Viekoittelemassa varomattomia matkaajia vetiseen hautaan.

Veden pinnan rikkoo naisen pää. Kelmeä, kaunis, kuollut. Tule, se kuiskaa. Tule mukaani.

Jokin hipaisee nilkaani, tarttuu siihen. Voisin huutaa, mutten tee niin. Äänettömästi liu’un kannelta veteen.

Raapale 129 – Tarinamaatti (8.5.)

Tarinamaatti

”Päivää, täälläkö oli rikkinäinen laite?”

”Kyllä, se on työhuoneessa, pöydän alla.”

”Tämäkö? Miten vika ilmenee?”

”Jälki on epätasaista ja huonoa. Joskus tulee vain lirua ja luikuria, joskus taas paksua jöötiä, joskus avaruusnovelli. Välillä esiintyy tukoksia.”

”Katsotaan. Jaahas, taisi selvitä heti. Tännehän on syötetty sairaskertomus.”

”Ai? Onko se paha asia?”

”Eihän kukaan jaksa tavallisia terveydentilajuttuja. Käytettäessä lääketieteellistä materiaalia tarinamaatista on valittava ainakin yksi seuraavista asetuksista: Traaginen kuolema, pandemia, House tai Barbara Cartland.”

”Entä jos aiheena on vapaaehtoinen sterilointi?”

”Lisätkää mukaan katumapäälle tulo, asian salaaminen puolisolta tai uusi, lisääntymistä edellyttävä parisuhde. Tai sukellusvene.”

”Mitä, sukellusvene?”

”Uskokaa ammattilaista. ’Kumma’ on nyt kuuminta hottia.”

Raapale 128 – Lentoturma (7.5.)

Lentoturma

Katselen kiikareilla luutnantti Masekin kiipeämistä vuoripolkua pitkin. Hänen tavanomaisesta hyväntuulisuudesta ei ole merkkiäkään.

”Tilannekartoitus on valmis, herra eversti.” Masek tekee kunniaa. ”Kone on raapaissut siiven vuorenseinämään ja syöksynyt maahan.”

Kaksi kuukautta äärimmäisessä pakkasessa. Silti uskallan toivoa. ”Eloonjääneitä?”

Masek pudistaa päätään. ”Kaikki 35 matkustajaa ja miehistön jäsentä ovat umpijäätyneitä.”

”Paljon ruumiita. Pirullinen kuljetusoperaatio.”

”On muutakin, herra eversti. Osasta vainajista löytyi puremajälkiä.”

Se muuttaa kaiken. Ei kuljetuksia. ”Ulkopoliittisesti napalmi-isku on poissuljettu vaihtoehto. Kuinka pian epäkuolleet sulavat?”

”Viikossa, sir.”

Tilanne on kaiken lisäksi hoidettava välittömästi. ”Käyttäkää räjähteitä.”

”Sir?”

”Porataan reikä jokaiseen ruumiiseen. Räjäytetään ne. Ja herran tähden luutnantti, painottakaa miehille, ei sanaakaan lehdistölle.”