Urbaani jokimatka
Uitan jalkojani vedessä varoituksesta huolimatta. Olen liian humalassa totellakseni. Soutuvene lipuu hitaasti virran mukana. Rannoilla kaupunki ääntelehtii ja mörisee. Ilmassa tuoksuu Topinoja ja pakokaasu. Yöllä lämpötila on lämmin, juuri sopiva lauhkean vyöhykkeen asukkaalle. Makaan peräpenkillä ja katselen puolikuun puhkomaa valosaastetta.
Jossain vaiheessa huomaan lähiluonnon hiljenneen.
Mieleeni tulvahtaa Proffassa kuulemani tarinat. Kemistien kaljaviestijoukkue kekkuloi kännissä kusella liian lähellä vesirajaa ja hukkui Aurajokeen koko revohka. Rantakemistit, opo oli heitä kutsunut. Houkuttelemassa gradujumissa painivia vetiseen hautaan.
Pinnan alta nousee punahaalarinen kalmo kädessään kossupullo, tyrkyttäen rastilahjuksia. Ota hei hörppy, se köhii.
Jokin tarttuu nilkkaani ja kiskoo minut veteen. Paskat siitä. Ilmainen viina kelpaa aina.
Routakoto 