Jokimatka
Uitan jalkojani vedessä varoituksesta huolimatta. On liian kuuma totella. Paatti lipuu hitaasti virran mukana. Rannoilla viidakko ääntelehtii ja liikahtelee. Ilmassa tuoksuu sademetsä ja kosteus. Jopa yöllä lämpötila on tukahduttava, kerrassaan käsittämätön lauhkean vyöhykkeen asukkaalle. Makaan kannella selälläni ja katselen puolikuun valaisemaa tähtitaivasta.
Jossain vaiheessa huomaan viidakon hiljentyneen.
Mieleeni tulvahtaa illallisella kuulemani tarinat. Intiaanit nousivat kapinaan. Eurooppalaiset valloittajat teurastivat soturit ja hukuttivat muut. Joen kuolleiksi, opas oli kutsunut heitä. Viekoittelemassa varomattomia matkaajia vetiseen hautaan.
Veden pinnan rikkoo naisen pää. Kelmeä, kaunis, kuollut. Tule, se kuiskaa. Tule mukaani.
Jokin hipaisee nilkaani, tarttuu siihen. Voisin huutaa, mutten tee niin. Äänettömästi liu’un kannelta veteen.
Routakoto 