Avainsana-arkisto: kemistit

Raapale 405: Stabiilisuuden saari (5.1.16)

Stabiilisuuden saari

Rebecca katsoi aavalle. Näkyikö kaukaisuudessa jotain? Hän käänsi ruoria ja naputti puoliintumispuntarin lasia. Enteili sähkömagneettista myrskyä. Hytin ovi hänen takanaan avautui.

”Keinuttaa”, Ronnie valitti. ”Joko näkyy maata?”

”Pian keinuttaa enemmän.”

Myrsky keräsi voimaa. Kvanttiaallot ryskyttivät sluuppi Seaborgia ja neutronipärskeet lensivät korkealle. Protonituulet tempoivat purjeita kuin itse epästabiilisuuden meren jumala Iupac olisi puhkunut vimmaansa.

”Näkyvyys on nollassa. Ilma on sakeana Kopernikium-utua. Ronnie, tähystä elektronikaukoputkella.”

”Sidosenergiamatalikkoja edessä.” Seaborg väisti tiukasti paapuuriin. Ununtrium-pisarat takoivat hytin lasia. ”Flevorium-saareke näkyvissä.” Rebecca suuntasi kohti tummaa massaa. Myrsky laantui. Seaborg raapaisi rantaa.

”Näkyykö hiukkasfyysikoiden paattia?” Ronnie kysyi.

”Ei näy. Kautta Maolin, tämä erä meni kemisteille.”

Raapale 131 – Urbaani jokimatka (10.5.)

Urbaani jokimatka

Uitan jalkojani vedessä varoituksesta huolimatta. Olen liian humalassa totellakseni. Soutuvene lipuu hitaasti virran mukana. Rannoilla kaupunki ääntelehtii ja mörisee. Ilmassa tuoksuu Topinoja ja pakokaasu. Yöllä lämpötila on lämmin, juuri sopiva lauhkean vyöhykkeen asukkaalle. Makaan peräpenkillä ja katselen puolikuun puhkomaa valosaastetta.

Jossain vaiheessa huomaan lähiluonnon hiljenneen.

Mieleeni tulvahtaa Proffassa kuulemani tarinat. Kemistien kaljaviestijoukkue kekkuloi kännissä kusella liian lähellä vesirajaa ja hukkui Aurajokeen koko revohka. Rantakemistit, opo oli heitä kutsunut. Houkuttelemassa gradujumissa painivia vetiseen hautaan.

Pinnan alta nousee punahaalarinen kalmo kädessään kossupullo, tyrkyttäen rastilahjuksia. Ota hei hörppy, se köhii.

Jokin tarttuu nilkkaani ja kiskoo minut veteen. Paskat siitä. Ilmainen viina kelpaa aina.