Avainsana-arkisto: kirjallisuus

Paperitalo

Paperitalo (La casa de papel)
Carlos Maria Dominguez
Suomennos: Einari Aaltonen
Basam Books, 2006
ISBN: 952-5534-58-8

Paperitalon alussa Bluma Lennon jää auton alle lukiessaan juuri ostamaansa Emily Dickinsonin runokokoelmaa. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa tapa, jolla kirjallisuus voi koitua ihmisen kohtaloksi. Joskus loppu ei koita äkillisesti, vaan vuosien saatossa, koko eliniän matkan hivuttaen, sillä joskus lukijan valtaa vakava oireyhtymä, vimma kerätä kirjoja.

Carlos Maria Dominguez kertoo kenties kirjallisuuden voimasta, siitä miten se vaikuttaa ihmiskuntaan, mutta keskiöön nousee joidenkin yksilöiden pakonomainen tarve hankkia kirjoja koko elämänsä ajan. Kaikkein voimallisimmin hän puhuu juuri heille. Juuri minulle.

Sillä ei ole väliä, kuinka suureksi kokoelma on paisunut jossakin elämänvaiheessa. Tuhat kirjaa, viisituhatta tai kaksikymmentä tuhatta. Tärkeää on palava halu saada niitä lisää, sillä yksi kirja viittaa toiseen, joka viittaa kolmanteen, ja lopulta päädytään kirjaan, joka hyllystä puuttuu. Täydet rivit muodostavat keskelleen aukkopaikkoja, jotka asialleen omistautunut keräilijä näkee. Ne kutsuvat häntä, eivätkä lopeta ennen kuin tulevat täytetyiksi. Mutta tämä muodostaa aina uusia aukkopaikkoja; keskeneräisiä sarjoja tai keskeisten kirjailijoiden lähes täydellisiä tuotantoja. Ja jokainen keräilijä tietää jo kauan ennen kuolemaansa, että kokoelmasta ei tule koskaan täydellinen, sillä se rönsyilee. Rönsyt eivät kuitenkaan synny kokoelmasta itsestään, vaan keräilijästä, ja keräilijä on inhimillinen. Mikään inhimillinen ei voi olla täydellistä.

Blumalle osoitettu kirje saattaa kertojan ulottuville Joseph Conradin kirjan, joka on osin betonin peitossa. Sisäsivulta paljastuu, että kahta vuotta aiemmin Bluma on lahjoittanut kirjan eräälle Carlosille, joka paljastuu urugualaiseksi bibliofiiliksi. Bluman kuoltua kirja muodostaa mysteerin, joka ei jätä kertojaa rauhaan, ja tilaisuuden tullen hän lähtee matkalle selvittääkseen kirjan ja siihen liittyneiden ihmisten kohtalot.

Paperitalo on nopealukuinen, jopa kaltaiselleni hitaalle lukijalle. Reilun sadan sivun rupeama taittui kahdessa tunnissa. Vaikka löysinkin sen sivuilta jo paljon sisältöä, en yhtään epäile, etteivätkö uudet kierrokset Paperitalon sisällä paljastaisi vielä lisää merkittäviä huomioita juuri siitä elämäntavasta, johon itsekin olen antautunut.

Haistakaa painomuste ja paperi, jolle se on painettu. Tuntekaa sanojen välissä mutkittelevien käytävien hento runous. Antautukaa kirjailijan rytmille, joka keskustelee oikein valitun musiikin kanssa ja muodostaa mitä moninaisimpia tasoja. Suosittelen Paperitaloa lämpimästi jokaiselle, jolle kirja on muutakin kuin vain fysikaalinen keino välittää informaatiota ja jolle kirjan omistaminen on joskus tuntunut tärkeältä.

Mainokset

Raapale 366 – Viimeiset ja ensimmäiset (31.12.)

1_Maailmojen_synty

2_Kadonnut_menneisyys

3_Lapsuuden_loppu

4_Huomispäivän_maailmat

5_Aurinkotuuli

6_Tähtiaika

7_Iltaruskon_maa

Viimeiset ja ensimmäiset

Maailmojen synty

Jumalan kahdeksan sormea
8 taivaallista miestä
Seitsemän miehen sota
Aamunkoitto
Alkumeri
Alkumetsä
Ensimmäinen askel

Kadonnut menneisyys

Musta kivi
Puolipäivän riitit
Kallioihin paholaisenpalvojat
Ensimmäinen uhri
Veren musiikkia
Muinaisuuden kosketus
Panoksena tulevaisuus

Lapsuuden loppu

Höyrytalo
Pastellikaupunki
Jähmettynyt yhteiskunta
Kasvihuone
Tilaa! Tilaa!
Tuomiopäivän komedia
Kapina 2100

Huomispäivän maailmat

Futurologinen kongressi
Leijamaailma
Ilmojen saaret
Taivaan valtiaat
Kun painovoima pettää
Hyvästi Maapallo
Orbitsville

Aurinkotuuli

Kuu on julma
Matka Venukseen
Mars on meidän
Avaruuden merivirrat
Linnunradan ääret
Avaruuden terveisiä
Galaksin kansalainen

Tähtiaika

Yö saapuu
Valon yö
Valon takana
Muistoissa sininen Maa
Tähtien lapset
Mahdoton planeetta
Rengasmaailma

Iltaruskon maa

Tähtisumu täyttyy
Illan tähti yksinäinen
Taivaan syvyydet
Pimeät valovuodet
Miljardi vuotta ennen maailmanloppua
Viimeisten aikojen valtiaat
Ikuisuuden loppu

(Raapale on novelli, jossa on tasan sata sanaa. Otsikossa ja väliotsikoissa saa olla korkeintaan viisitoista sanaa.)

Raapale 329 – Kaunis päivä (24.11.)

Kaunis päivä

Astahdan pihalle. Päivä on lämmin muttei kuuma. On alkukesän ilma, vaikka kalenterini näyttää marraskuun loppua.

Aurinko on korkealla. Sen asennosta päättelen olevan alkuiltapäivä. Rannekelloni näyttää kahdeksaa. En tiedä, miksi kannan sitä enää mukanani. Ehkä muistojen vuoksi.

Kovin harva enää muistaa maailmaa sellaisena kuin se joskus oli. Mekin, jotka muistamme, olemme kuoleva heimo. Minä olen jo vanha mies.

Nuoremmat eivät usko tarinoitamme, tai ainakaan välitä. Ja miksi välittäisivät? Ei heille ole merkitystä sellaisille asioille kuin yö tai talvi, rankkasade tai iltahämy.

Nykytilanteen syystä ei ole varmuutta. Minun teoriani on, että ihmiskunta saavutti huonon kirjallisuuden tapahtumahorisontin. Nyt kaikki tapahtuu aurinkoisena, leppeänä päivänä.

Raapale 284 – Suojelupoliisi (10.10.)

Suojelupoliisi

Olen juuri määräämässä kolme tarhalaista terrorismitarkkailuun hiekkalaatikkotappelun vuoksi, kun alaiseni törmää sisään kirjekuori kourassaan. ”Agenttimme tietyssä painotalossa antoi tästä vinkin.”

Avaan kuoren ja selailen paperinivaskaa. Pahimman luokan kiihotusta! Suorastaan luokkakapinaan yllyttävää materiaalia. Pohjois-Koreakin mainitaan. Parempi olla mainitsematta tästä CIA:lle, sotia on aloitettu kehnomminkin perustein.

”Pankaa jokainen kirjoittaja välittömästi tehostettuun tarkkailuun!” Tehostettu tarkkailu tarkoittaa tarkka-ampujaa kotikuusessa. Varmuuden vuoksi. ”Minun pitää tutustua tähän agitaatioon tarkemmin.”

”Kirjettä tiedetään odottaa. Mitä selitystä käytetään.”

Tuijotan paperia kädessäni. Siinä mainitaan Rovaniemi. ”Sanokaa, että kirje harhautui asiakaspalvelullisista syistä Rovaniemelle.”

”Kuulostaa kaukaa haetulta. Ei kirjan toimittaja tuota usko.”

”Kyllä uskoo. Ja jos alkaa epäillä, käskekää tehotarkkailijan toimia empimättä.”

Hark! A Vagrant

Hark! A Vagrant
Kate Beaton
Drawn and Quarterly, 2011
ISBN: 978-1770460607

Olen varmaan nähnyt pari Hark! A Vagrant -strippiä netissä samoillessani. Muistan olleeni marginaalisen huvittunut, mutta täysin viimeistelemätön viivankäyttö ja jokseenkin kummallinen huumori eivät sytyttäneet. En koskaan etsinyt toista strippiä ennen kuin uusi linkki taas johdatti minut todistamaan jotain absurdia tilannetta ja hämärää dialogia.

Sitten selvisi, että minulta puuttui konteksti.

Suosituksesta otin lainaan 160-sivuisen kokoelmateoksen, täynnä tuota suurimmaksi osaksi käsittämätöntä sarjaa. Esipuheessa tehtiin heti kättelyssä selväksi, että aiheena oli sekä historia että kirjallisuus. Kaksi kuukautta myöhemminkään en ole vielä toipunut yllätyksestä, mutta se oli ainoa mitä tarvitsin. Pidin kirjaa kerrassaan nerokkaana ja perkeleellisen hyvänä.

Vitsien lisäksi myös taide alkoi miellyttää. Yksinkertaisella tyylillä piirretyt kasvot ovat ilmeikkäitä ja kuvastavat hahmojen kieroutuneita mielentiloja hurmaavasti. Ja kieroutuneita ne ovat. Joko hahmot tai tilanteet. Mikään ei ole turvallista. Monen stripin takaa tuijottaa historian todellinen totuus, jonka vain lukijan ylivertainen äly voi paljastaa ja huomata. Sen puutteessa voi turvautua Kate Beatonin tarjoamiin kommentteihin ja taustatietoihin sivujen alalaidassa, kuten minä.

Historiaa ovat tehneet lähinnä valkoiset, pömpöösit miehet. Ainakin, jos asiaa kysytään historioitsijoilta, jotka ovat olleet pääsääntöisesti pömpöösejä, valkoisia miehiä. Retkikuntien mukana kulkeneet neekeriorjat ja intiaanioppaat ovat tavanneet saada suunnilleen yhtä paljon arvostusta kuin vetokoirat. Kate Beaton tarjoaa auttavan kynänsä korjaamaan tätä ja monta muuta vääryyttä.

Myös kirjallisten ja hieman enemmän kuvitteellisten hahmojen taustalta löytyy oman aikansa konventiot. Ja kirjoja kirjoittaneet kirjailijat. Kyytiä saavat Dracula, Macbeth, Bronten sisarukset sekä eräs tietty Gatsby. Oman hulvattoman kokonaisuutensa muodostavat Edward Goreyn kirjankansista tehdyt spekulatiiviset selitteet sekä Nancy Drew’n vähemmän tunnetut mysteerit tuttujen kansien välissä.

Normaalisti nettisarjakuvan kanssa ohjaisin lukijan suoraan arkiston ääreen, mutta nyt haluan lausua varoituksen. Itse en päässyt nettiversion kanssa samanlaisiin sfääreihin, kun taas uusintalukukerralla kirja vei minut jälleen mukanaan.

Beaton sanoo, että jos lukija oppii jotakin, tai selvittää itselleen jotakin uutta luettuaan hänen sarjakuvaansa, hän on tyytyväinen. Ottaen huomioon, kuinka pihalla minä olen muun muassa Kanadan historiasta ja suurista amerikkalaisista romaaneista, puhumattakaan Neiti Etsivästä, Beatonilla tulee olemaan vielä monta syytä itsetyytyväisyyteen.


Raapale 132 – Raapale (11.5.)

Raapale

Vihdoinkin se on valmis, kuuden vuoden työn tulos. Suuri suomalainen tieteisromaani. Luen viimeiset kolme sivua vielä kerran. Lopetus on täydellinen.

Ovikello soi. Huoneeseen astuu viisi mustaviittaista hahmoa. ”Keitä te olette?” huudahdan. ”Ja miten pääsitte sisään? Ovihan on lukittu.”

”Kyllä sen pitäisi olla kaikille selvää”, he vastaavat kuorossa.

”Mitä te tahdotte?” tivaan aavistellen kauheita.

He virnistävät pahaenteisesti. ”Me olemme Paikallinen Kirjoittajapiiri ja me tahdomme antaa palautetta.”

”Ei!” karjahdan, mutta on jo aivan liian myöhäistä. Sinne menee kuvauksellinen alku, päättäväinen loppu ja joka toinen lause. Tarinani teurastetaan silmieni edessä.

”Mitä minä nyt teen?” ulvon.

”Jos tiivistät vielä hieman, siitä tulee hyvä raapale.”

Raapale 114 – Rikos kirjallisuutta kohtaan (23.4.)

Rikos kirjallisuutta kohtaan

”Olet pahassa pulassa, ymmärrätkö?”

Nyökkään nöyränä, vaikka urani aikavalvojana on ohi joka tapauksessa. En tarkoittanut pahaa.

”Historian häpeämätöntä sorkkimista. Pöyristyttävää sääntöjen halveksuntaa. Mitä sinulla on sanottavana pulustukseksesi?”

Kröhäisen. ”Ainakaan en estänyt Hitlerin valtaannousua.”

”Se olisikin puuttunut. Se on ensimmäisen asteen aikamanipulaatio ja vieläpä kaikkien aikojen yleisin rike. Niin tyhmä et sentään ollut. Mutta ei tämäkään ole leikin asia. Saat luvan selittää toimesi.”

”Minusta se on aina ollut hyvä kirja. Se ansaitsi parempaa.”

”Parempaa! Sinä junailit sille Hugon ja Nebulan.”

”Minusta Atlaksen olankohautus-”

”Se ei ole hyvää fiktiota!”

”Mielipidekysymys.”

”Eniten tutkintakomissiota kuitenkin kiinnostaa tietty seikka. Millä keinoin sait annetuksi sille Finlandian?”