Aihearkisto: Raapale

Raapale 133 – Meripihkahuone (12.5.)

Meripihkahuone

Astuessani sisään kynttelikköjen ja kattokruunujen liekit syttyvät itsekseen. Kylven kullan ja meripihkan lämpimässä hehkussa. ”Oliko hyvä lentosää, Amelia?” kysyn ja nyökkään naiselle.

Jokainen neliösentti on uurrettu tai koristeltu. Katossa ja seinillä komeilee arvokkaita maalauksia. Andreas Schlüterin ja Gottfried Wolframin visioiman huoneen uskotaan tuhoutuneen sodan loppupuolella. Uskomus on tietysti väärä. Todellinen keräilijä osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Kaadan lasiini Ranskan vallankumouksen ajoilta peräisin olevaa konjakkia. Tuoksu on huumaava. Harmi, etten uskalla jakaa tätä kaikkea kenenkään elävän kanssa. Ainoat hahmot lisäkseni huoneessa ovat täytettyjä. Keskustelen siis heidän kanssaan.

”Otatteko lasillisen, Herr Kammler? Ei? Entä te, herra Hoffa?”

Mutta he harvoin vastaavat.

Raapale 132 – Raapale (11.5.)

Raapale

Vihdoinkin se on valmis, kuuden vuoden työn tulos. Suuri suomalainen tieteisromaani. Luen viimeiset kolme sivua vielä kerran. Lopetus on täydellinen.

Ovikello soi. Huoneeseen astuu viisi mustaviittaista hahmoa. ”Keitä te olette?” huudahdan. ”Ja miten pääsitte sisään? Ovihan on lukittu.”

”Kyllä sen pitäisi olla kaikille selvää”, he vastaavat kuorossa.

”Mitä te tahdotte?” tivaan aavistellen kauheita.

He virnistävät pahaenteisesti. ”Me olemme Paikallinen Kirjoittajapiiri ja me tahdomme antaa palautetta.”

”Ei!” karjahdan, mutta on jo aivan liian myöhäistä. Sinne menee kuvauksellinen alku, päättäväinen loppu ja joka toinen lause. Tarinani teurastetaan silmieni edessä.

”Mitä minä nyt teen?” ulvon.

”Jos tiivistät vielä hieman, siitä tulee hyvä raapale.”

Raapale 131 – Urbaani jokimatka (10.5.)

Urbaani jokimatka

Uitan jalkojani vedessä varoituksesta huolimatta. Olen liian humalassa totellakseni. Soutuvene lipuu hitaasti virran mukana. Rannoilla kaupunki ääntelehtii ja mörisee. Ilmassa tuoksuu Topinoja ja pakokaasu. Yöllä lämpötila on lämmin, juuri sopiva lauhkean vyöhykkeen asukkaalle. Makaan peräpenkillä ja katselen puolikuun puhkomaa valosaastetta.

Jossain vaiheessa huomaan lähiluonnon hiljenneen.

Mieleeni tulvahtaa Proffassa kuulemani tarinat. Kemistien kaljaviestijoukkue kekkuloi kännissä kusella liian lähellä vesirajaa ja hukkui Aurajokeen koko revohka. Rantakemistit, opo oli heitä kutsunut. Houkuttelemassa gradujumissa painivia vetiseen hautaan.

Pinnan alta nousee punahaalarinen kalmo kädessään kossupullo, tyrkyttäen rastilahjuksia. Ota hei hörppy, se köhii.

Jokin tarttuu nilkkaani ja kiskoo minut veteen. Paskat siitä. Ilmainen viina kelpaa aina.

Raapale 130 – Jokimatka (9.5.)

Jokimatka

Uitan jalkojani vedessä varoituksesta huolimatta. On liian kuuma totella. Paatti lipuu hitaasti virran mukana. Rannoilla viidakko ääntelehtii ja liikahtelee. Ilmassa tuoksuu sademetsä ja kosteus. Jopa yöllä lämpötila on tukahduttava, kerrassaan käsittämätön lauhkean vyöhykkeen asukkaalle. Makaan kannella selälläni ja katselen puolikuun valaisemaa tähtitaivasta.

Jossain vaiheessa huomaan viidakon hiljentyneen.

Mieleeni tulvahtaa illallisella kuulemani tarinat. Intiaanit nousivat kapinaan. Eurooppalaiset valloittajat teurastivat soturit ja hukuttivat muut. Joen kuolleiksi, opas oli kutsunut heitä. Viekoittelemassa varomattomia matkaajia vetiseen hautaan.

Veden pinnan rikkoo naisen pää. Kelmeä, kaunis, kuollut. Tule, se kuiskaa. Tule mukaani.

Jokin hipaisee nilkaani, tarttuu siihen. Voisin huutaa, mutten tee niin. Äänettömästi liu’un kannelta veteen.

Raapale 129 – Tarinamaatti (8.5.)

Tarinamaatti

”Päivää, täälläkö oli rikkinäinen laite?”

”Kyllä, se on työhuoneessa, pöydän alla.”

”Tämäkö? Miten vika ilmenee?”

”Jälki on epätasaista ja huonoa. Joskus tulee vain lirua ja luikuria, joskus taas paksua jöötiä, joskus avaruusnovelli. Välillä esiintyy tukoksia.”

”Katsotaan. Jaahas, taisi selvitä heti. Tännehän on syötetty sairaskertomus.”

”Ai? Onko se paha asia?”

”Eihän kukaan jaksa tavallisia terveydentilajuttuja. Käytettäessä lääketieteellistä materiaalia tarinamaatista on valittava ainakin yksi seuraavista asetuksista: Traaginen kuolema, pandemia, House tai Barbara Cartland.”

”Entä jos aiheena on vapaaehtoinen sterilointi?”

”Lisätkää mukaan katumapäälle tulo, asian salaaminen puolisolta tai uusi, lisääntymistä edellyttävä parisuhde. Tai sukellusvene.”

”Mitä, sukellusvene?”

”Uskokaa ammattilaista. ’Kumma’ on nyt kuuminta hottia.”

Raapale 128 – Lentoturma (7.5.)

Lentoturma

Katselen kiikareilla luutnantti Masekin kiipeämistä vuoripolkua pitkin. Hänen tavanomaisesta hyväntuulisuudesta ei ole merkkiäkään.

”Tilannekartoitus on valmis, herra eversti.” Masek tekee kunniaa. ”Kone on raapaissut siiven vuorenseinämään ja syöksynyt maahan.”

Kaksi kuukautta äärimmäisessä pakkasessa. Silti uskallan toivoa. ”Eloonjääneitä?”

Masek pudistaa päätään. ”Kaikki 35 matkustajaa ja miehistön jäsentä ovat umpijäätyneitä.”

”Paljon ruumiita. Pirullinen kuljetusoperaatio.”

”On muutakin, herra eversti. Osasta vainajista löytyi puremajälkiä.”

Se muuttaa kaiken. Ei kuljetuksia. ”Ulkopoliittisesti napalmi-isku on poissuljettu vaihtoehto. Kuinka pian epäkuolleet sulavat?”

”Viikossa, sir.”

Tilanne on kaiken lisäksi hoidettava välittömästi. ”Käyttäkää räjähteitä.”

”Sir?”

”Porataan reikä jokaiseen ruumiiseen. Räjäytetään ne. Ja herran tähden luutnantti, painottakaa miehille, ei sanaakaan lehdistölle.”

Raapale 127 – Musiikin lumo (6.5.)

Musiikin lumo

Radio on ollut hiljaa vartin, mutta edelleen ääni päässäni juo kaljaa auringon nousuun. Kun saan itseni kiinni hyräilemästä mukana, laitan aparaatin raivoisasti taas päälle. Ojasta allikkoon. Aivoni ajautuvat Mombasaan. Tekee mieli huutaa ääneen. Ulkoa ohiajavasta karvanoppa-Corollasta kantautuu Ukkometso. Ei sentään lumivalkoista rakkautta, ajattelen, ja samassa vahinko on jo tapahtunut. Lehden kannessa näkyy vapaana laukkaava ratsu. Vieläkö on villihevosia? Tuska alkaa käydä sietämättömäksi.

Aika turvautua koviin otteisiin. Kaappaan pirtupullon käteeni ja isken pääni pöydän pintaan. Korkki auki ja litku korvaan sisään. Kun mato pulpahtaa pintaan hengittämään, nappaan siitä otteen.

”Jumalauta, muu vielä menee, mutta Katri Helenan Joulumaa? Nyt on perkele toukokuu!”

Raapale 126 – Tampere kuplii (5.5.)

Tampere kuplii

Kaikkialla ympärillä hyörii ja pyörii massoittain ihmisiä. Kirjoittajia, piirtäjiä, faneja. Seinustoja reunustavat myyntipöydät, joiden takaata sarjakuvakustantamoiden myyntitykit huutelevat mainospuheitaan kilpaa omakustannekaupustelijoiden kanssa. Ilmassa sekoittuu vanhan paperin ja tuoreen painomusteen tuoksut.

Paarustan eteenpäin samalla, kun selailen ohjelmalehtistä, enkä huomaa ajoissa työntökärryjä täynnä laatikoita. Törmäys ei ole luja, mutta ylin laatikko putoaa silti. Se iskeytyy lattiaan ja kansipahvi rusahtaa rikki. Näen, että laatikko on täynnä muoviin pakattuja lehtiä. Osa muoveista on revennyt.

Aukoista pursuaa kuplia. Ensin kymmeniä, sitten tuhansia. Ne tulvivat pitkin lattiaa, nousevat seinäpintoja ylös. Aina kun yksi poksahtaa, tilassa kajahtaa repliikki. Pian koko köysitehdas on kuplien vallassa.

Sitten koko Tampere.

Raapale 125 – Syntymäpäivä (4.5.)

Syntymäpäivä

Kun avaat silmäsi, valo on kirkas. Koitat kääntää katseesi sivuun, mutta pääsi kieltäytyy tottelemasta. Tunnet jotain kireää ranteissasi.

Jostain kuuluu ääni. ”Olet hereillä. Hienoa. Älä suotta kiihdy, tämä on pian ohi.”

Ohi? Mikä on ohi? Haluaisit kysyä, mutta kielesi on paksu ja tahmea. Hetken pelkäät, että tukehdut siihen.

”Synnytys on alkanut.”

Ennen kuin ehdit pohtia enempää, tunnet vatsassasi muljahtelua ja pientä polttelua. Jokin liikahtelee sisälläsi. Sitten alkaa kipu. Se jokin ponnistelee, puskee.

Ikuisuuden jälkeen kipu räjähtää repiväksi tuskaksi. Kaiken piinan yli tunnet, miten jotakin kiipeää vatsastasi esiin ja ryömii hitaasti rintasi poikki.

Vaikka suljet silmäsi tiukasti, tunnet terävät hampaat kaulallasi.

Raapale 124 – Päiväkirurginen operaatio (3.5.)

Päiväkirurginen operaatio

”Teillä on siementiehyessänne sukellusvene”, sanoo lääkäri ja lehteilee paksua ohjekirjaa. Sormi taputtaa sivua. ”Täytyy tehdä ilmoitus.”

Aivoni taistelevat absurdiuden kanssa samalla, kun lääkärini selittää tilannettani puhelimeen lääketieteellisiä termejä käyttäen. Lopuksi hän sulkee puhelimen ja sanoo, ”täytyy leikata.”

”Miten niin leikata?”

”Ei se sinne voi jäädäkään.”

”Miten se on ylipäätään joutunut sinne? Sukellusvene!”

”En voi antaa lisätietoja kansallisen turvallisuuden nimissä.”

Hoitaja antaa minulle kipulääkettä ja paikallispuudutuksen. Hetken harkittuaan myös annoksen rauhoittavia. ”Käytännössä lopputulos on sama kuin vasektomiassa”, lääkäri huomauttaa pestessään käsiään. ”Ette voi enää saada lapsia.”

”Mutta entä sukellusvene?” kysyn.

”Operaatio estää myös sukellusveneet”, lääkäri vakuuttaa. ”Aloitetaan. Ensin teen viillon kivespussiinne.”