Aihearkisto: Raapale

Toisen asteen turvaprotokollarike

”Tunnustakaa!” Eversti mulkoili riviin asettautunutta tutkijajoukkoa. ”Tarvitaanko kuulustelua? Kokeillaanko peukaloruuveja? Tilanne on vakavampi kuin luulette!”

Joukon pisin, parimetrinen irlantilainen, nosti epäröiden kätensä. ”Olisin ottanut koepalan, mutta kun avasin staasikentän-”

”Helvetti!”

”Sehän on vain teroitin. Muovinen, sininen teroitin!”

Eversti kirskutti hampaitaan. ”Itse asiassa se on interdimensionaalinen eliömuoto, pirun aggressiivinen. Pystyy muuttamaan kokoaan, liikkumaan-”

Sireeni repesi ulvomaan. Kauempana sotilaiden saappaat takoivat lattiaa. Kuului huutoa, konetuliaseiden rätinää. Kirkumista.

Ovi avautui. Kersantti hoippui sisään. Käsi oli vain verinen tynkä. ”Se on pysäyttämätön.”

”Mikä tuon teki?” tutkija henkäisi.

”Teroittimesta kaikki pitkulainen näyttää kynältä.” Eversti viritti staasiloukun. ”Järjestämme ansan.” Hän hymyili kylmästi. ”Syötti meillä jo onkin.”

Varkaiden kesken

Marcolla riitti liikanimiä. Poliisi kutsui häntä Nopsanäpiksi, tytöt Nätti-Marcoksi. Aamupäivän saalis pullotti taskuissa kuin uninen erektio. Torivilinä velloi ympärillä.

Vastaan käveli mustatukkainen kaunotar. Marco horjahti päin. ”Suokaa anteeksi.” Sormet ujuttautuivat käsilaukkuun. ”Olinpa kömpelö.”

Marcon kiirehtiessä ohi nainen tarrasi häntä ranteesta. ”Seis.” Punatut huulet vetäytyivät hymyyn. ”Minäkin olen varas. Kasvovaras.”

”Leikkaatko sitten naamani irti?” Marco teki rivon eleen. Nainen nauroi ja hipaisi sormella Marcon otsaa.

Kotikadulla kulkeva sydänkäpynen katsoi suoraan ohi, läimäytti käden pois. Sisäpihalla maleksi pari ystävää. Eivät tervehtineet takaisin, mulkoilivat kuin tunkeilijaa.

Marco raivosi ja itki. Hän tiesi, että peilistä katsoivat hänen kasvonsa. Mutta hänkään ei tuntenut niitä enää.