Avainsana-arkisto: Hämärän rajamailla

Raapale 402: Vihdoin aikaa lukea (2.1.16)

Vihdoin aikaa lukea

Uutiset olivat huolestuttavia. Kolmas maailmasota näytti väistämättömältä. Se käytäisiin luultavasti atomiasein. Ben Rhymies oli kuitenkin varustautunut huolellisesti. Hän oli hamstrannut säilykeruokaa vuosikymmeniksi eteenpäin eikä vedestäkään tulisi pulaa.

Ydinsuoja oli ongelmallisempi. Oman bunkkerin rakentamiseen ei ollut varaa. Niinpä Ben oli hankkinut itselleen työpaikan pankista. Sen kassaholvi kestäisi ehjänä.

Ihmisseuraa Ben ei kaivannut. Lukeminen riitti hänelle mainiosti. Benin silmät olivat kuitenkin huonot, joten hän tarvitsi vahvat lukulasit. Mitä jos ne rikkoutuisivat? Mistä uudet? Ratkaisu oli hankkia varalasit, etukäteen.

Sota syttyi. Ben painui kassaholviin. Hänellä oli ruokaa, juomaa ja vihdoin aikaa lukea. Lopulta hän palasi ulkomaailmaan.

Ja itki.

Atomituli oli polttanut kirjastot tuhkaksi.