Stabiilisuuden saari
Rebecca katsoi aavalle. Näkyikö kaukaisuudessa jotain? Hän käänsi ruoria ja naputti puoliintumispuntarin lasia. Enteili sähkömagneettista myrskyä. Hytin ovi hänen takanaan avautui.
”Keinuttaa”, Ronnie valitti. ”Joko näkyy maata?”
”Pian keinuttaa enemmän.”
Myrsky keräsi voimaa. Kvanttiaallot ryskyttivät sluuppi Seaborgia ja neutronipärskeet lensivät korkealle. Protonituulet tempoivat purjeita kuin itse epästabiilisuuden meren jumala Iupac olisi puhkunut vimmaansa.
”Näkyvyys on nollassa. Ilma on sakeana Kopernikium-utua. Ronnie, tähystä elektronikaukoputkella.”
”Sidosenergiamatalikkoja edessä.” Seaborg väisti tiukasti paapuuriin. Ununtrium-pisarat takoivat hytin lasia. ”Flevorium-saareke näkyvissä.” Rebecca suuntasi kohti tummaa massaa. Myrsky laantui. Seaborg raapaisi rantaa.
”Näkyykö hiukkasfyysikoiden paattia?” Ronnie kysyi.
”Ei näy. Kautta Maolin, tämä erä meni kemisteille.”
Routakoto 