Aihearkisto: Raapaleprojekti 2016

Raapale 506: Prinsessan lähtö (29.12.2016)

Prinsessan lähtö

Tähtilaiva piirtyi avaruutta vasten. Nainen käveli laskusiltaa ylös kohti vastassa seisovaa miestä.

”Tervetuloa alukseen, teidän korkeutenne”, mies sanoi ja kohotti kätensä tervehdykseen. ”Vai pitäisikö teitä puhutella prinsessaksi tai kenraaliksi?”

Nainen levitteli sormiaan hetken ja huiskautti sitten kättään. ”Kunhan et ala nimittelemään komiteaksi. Miten päädyin tänne?”

”Uskoakseni hukuitte kuunvaloon ja-”

”Ja kuristuin rintsikoihini. Niinpä niin. Mitä seuraavaksi?”

”Eräs mies haluaa tavata teidät. Lyhyehkö, huvittelee päästelemällä droidimaisia piipahduksia. Taitaa olla uima-altaalla juuri nyt.”

”Ja minä kun jätin kultabikinit hiekkaerämaahan. Etkö tule mukaan?”

”Varron kapteenia. Eräs hyvä ystäväni on sellainen. Erittäin pätevä.”

Nainen naurahti. ”Minäkin tunnen yhden hyvän kapteenin. Vaikka onkin aikamoinen lurjus.”

(Tapahtunut aiemmin: Tähtimies astuu alukseen)

Mainokset

Raapale 505: Wichitan linjamies (1.9.16)

Wichitan linjamies

– Mikäs musiikki se täällä soi?
– Wichita Lineman. Löysin YouTubesta.
– Taitaa olla Glen Campbellia. Tästähän on myös REMin versio.
– Niistä minä en tiedä mitään.
– Sitä minäkin. Ei ole oikein sinun tyyliäsi. Niin että miksi?
– Uteliaisuutta. Risteilyllä pari vanhaa herraa kinasteli biisin merkityksestä tai jostain.
– Tiedätkö mistä sanat kertovat?
– Suoraan sanoen en tarkkaan. Kinan perusteella jonkun isästä, luulen, ja ehkä tolppa-apinoista.
– Toinen puoli ainakin pitää paikkansa, mutta siitä isästä en tiedä. Paitsi jos ne ajatteli symboliikan kautta, apina ihmisen esi-isänä ja silleen.
– Meinaatko? Ei sitten ihmekään etten löytänyt näistä mitään. Kolme eläinkirjasarjaa eikä ainuttakaan mainintaa tai kuvaa.
– Kuvaa mistä?
– No niistä tolppa-apinoista.

Raapale 504: Lohikäärmeen pää (13.4.16)

Lohikäärmeen pää

”Tytöt, auttakaas saamaan kassit mökille.” Yhtä hyvin voisin puhua pelkälle ilmalle. Ja puhunkin. Milla ja Meri ovat jo juosseet etsimään leikkikavereita. Nappaan viimeisen repun hampaisiini ja raahaan ryjät majapaikkaamme.

Täällähän oli jossain majatalo? Puuduttavan ajomatkan päällemaistuisi kahvi ja voileipä. Miksei munkkikin. Vaihdan fantastisemmat vaatteet ylleni ja lähden vaeltamaan polkua pitkin.

Majatalon ilmoitustaululla on muiden vieraiden jättämiä viestejä. Barbaari etsii työtä. Kadonnut: lasikenkä. Ostetaan peikonnahkoja. Istuudun pöytään ostosteni kanssa.

”Lohikäärmeen pää on kadonnut seinältä.”

Katson hölmistynyttä pitoemäntää. Kyse ei taidakaan olla pikkuilmoituksesta.

Ulkoa kuuluu lentoliskon karjuntaa, nahkasiipien pauketta ja lasten naurua. Ei siis paniikkia.

Mutta sumppi on silti syytä särpiä sukkelaan.

Raapale 503: Bardikisan paras (12.4.16)

Bardikisan paras

”Se jokipeto oli valtaisa ja verenhimoinen.” Ihmisjoukko nuotion ympärillä kuuntelee tarinankertojaa herpaantumatta. ”Se oli koitunut lukemattomien matkamiesten turmaksi. Minä päätin tehdä siitä selvää. Väijyin joella monta päivää, ja kun otus vihdoin ilmaantui, tartuin sotakirveeseeni ja-”.

”Pötyä”, huutaa joku. ”Kirves? Sinulla muka?”

Tarinankertoja kröhäisee. ”Tartuin nuijaani ja hyökkäsin pedon kimppuun tulta syösten.” Yleisö kohahtaa. Tulta? Jännittävää! ”Puhkuin liekkejä niin, että joki kiehui. Sitten-”.

”Höyrystit kokonaisen joen? Mahdoitko sittenkin vain huudella rannalta kirouksia?”

Yleisö naureskelee. Tarinankertoja tuhahtelee närkästystään. ”Joka tapauksessa ajoin pedon pois niiltä seuduin ikiajoiksi.”

”Mahtoiko sittenkään onnistua?”

”Kuka siellä pimeässä herjaa? Näyttäydy!”

Mutta vastauksena on vain evien läiskintä joen pinnalla.

Raapale 502: Sydänasiaa (11.4.2016)

Sydänasiaa

Tulin ostaneeksi sydämen. Olin matkalla baarista kotiin, kun pitkään trenssiin pukeutunut nuorimies puhutteli minua ovisyvennyksestä. Hänellä oli myytävää. Muistoja, tunnetiloja, ajatuksia. Ja sydän.

Mietin, että ehkä varasydän olisi hyvä, jos oma vaikka särkyisi. Kääntelin sitä kädessäni, mutta murtumia ei näkynyt. Ostin sen muistolla jouluateriasta kahden vuoden takaa. Kuka exäänsä haluaa muistella?

Aamulla tajusin, että eihän se sydän minulle sopisi. Se sykki enkeleille ja vaahtokarkeille ja auringonlaskuille. Minä olen salmiakkimiehiä, ja tykkään pysytellä sisällä.

Lehdessä oli pikku-uutinen sydänvarkaudesta. Kolmikymppinen nainen oli huomannut sen puuttuvan joogaretriitin jälkeen. Olikohan ostokseni varastettu? Poliisille en uskaltanut mennä. Luulisivat vielä varkaaksi.

Huomenna vien sen vaivihkaa löytötavaratoimistoon.

Raapale 501: Uhrilahja (10.4.16)

Uhrilahja

Muutama vuosi ennen kuolemaansa Artturi Koskela innostui itämaista ja vaihtoi jopa uskontoa. Monasti hän luennoi aiheesta pojalleen Samuelille, mutta tiedolla ei koskaan ollut tapana tarttua tämän päähän. Perintö oli iso, mutta siinä oli ehto. Artturi halusi, että Samuel uhraa hänelle tuonpuoleisessa tarvittavia asioita. Rahaa, palvelijoita, huvila, vaatteita. Polttamalla, kuten tapa oli.

Helvetin kymmenennellä tasolla Artturilla oli asiat hyvin. Talo oli samanlainen kuin Paraisten mökki ja puvut kuin vaatturin tekemät. Helvetin rahaa ei ollut, mutta demoneille kelpasivat eurotkin. Jopa hovimestari näytti vanhalta Albertilta. Milloin Samuel oli oppinut piirtämään näin hyvin?

Ilta-Roskan lööppi huusi: Hirvittävä murhatuhopoltto Paraisilla. Rikas perijä edelleen paossa poliisia.

Raapale 500: Kirjallinen pelastusoperaatio (9.4.16)

Kirjallinen pelastusoperaatio

Avaan aamun lehden. Ensimmäiseksi luen kuolinilmoitukset. Voi paska. Tunnen yhden nimen. Ystävä, jolle olen lainannut kokoelmani harvinaisimman kirjan. Perilliset tuntien en näe sitä enää ikinä.

Käännän urheilusivut esiin. Mitä? Kasapäin tuloksia otteluista, joita aion seurata illalla. Menivätkö ne jo? Katson lehden päivämäärää, joka on huomisen. Kalenteri kertoo toista.

Soitan ystävälleni. Hän vastaa voipuneena ja valittelee flunssaista oloa. Alan ymmärtää. Tämä on huomisen lehti.
Voin välttää tragedian. Lähden hakemaan kirjaani takaisin.

Pitäisikö kehottaa häntä menemään sairaalaan? Onko oikein muuttaa tulevaisuutta? Parempi vaieta. Seuraukset voisivat olla arvaamattomat.

Nyt kirja istuu turvallisesti hyllyssäni. Kaikki on hyvin. Pitsi että minulla on hieman flunssainen olo.

Raapale 499: Vaihtoehtomusiikkia (8.4.16)

Vaihtoehtomusiikkia

Levylautasella pyörii Beatlesin punk-vaikutteinen kasarilatta Everyday Chemistry.

Lapsena kertoilin tarinoita matkoistani toisiin maailmoihin. Kun aikuiset alkoivat katsoa kieroon ja kaverit kysellä lääkityksestäni, ymmärsin vaieta. En voinut viedä ketään mukanani.

Vaihdan soittoon Metallican Deadpool-soundtrackin. Cliff Burtonin basso kuulostaa paremmalta kuin koskaan.

Nykyään pidän retket omana tietonani. Jos joku ihmettelee menemisiäni, annan ymmärtää, että minulla on salasuhde jonkun naidun henkilön kanssa.

Sittenkin kotimaista, synasoundilla. Leevi and the Leavingsia, mutta Porkkanapelto vai Presidentin mehukestit?

Ainoa särö salaisuuksissani on muualta tuotu musiikki, jota soitan bileissäni. Bändeillä on eri historiat ja diskografiat. Kaverit luulevat minun löytävän koko ajan nerokkaita tribuutteja.

Seuraavaksi soitan Elviksen Metal Heavenin.

Raapale 498: Luontainen selviytyjä (7.4.16)

Luontainen selviytyjä

Mä synnyin galaksin vaarallisimmalla planeetalla. Tähtikartoissa sen nimi on Pyrrus, se sijaitsee siellä Harrison-sektorin perukoilla, mutta kaikki tuntee sen Kuoleman planeettana.

Sinne ei piipahdeta kylään. Karskeinkin karbuusi käy läpi monen viikon treenin tai luonto tappaa sen alta minuutin. Kaikki on myrkyllistä, kasvit, eläimet, ja kaikki käy päälle kuin yleinen syyttäjä. Meillä skidit oppii ampumaan napakymppejä vuoristoradalta ennen kuin ne oppii konttaamaan.

Kerran yhteysalus toi yhden mimmin. Se nauro varoituksille ja kiros kuin komppaniallinen punkkareita. Sitten se marssi viidakkoon ilman varusteita.

Viikon kuluttua se palasi. Elävänä. ”Miten?” mä hämmästelin.

”Synnyin Australiassa”, se sanoi.

Helvetti! Mä luulin, että Australia on pelkkä myytti.

Raapale 497: Köpiksen ropotti (6.4.16)

Köpiksen ropotti

Usein maailmanloppu lähtee liikkeelle hyvistä aikeista.

”Monen lemmikin omistaja käy päivisin palkkatyössä. Me voisimme tehdä oppivia älyleluja, jotka tarjoavat virikkeitä kotiin yksin jätetyille eläimille.” Näin epäilemättä on insinöörin ajatus kulkenut.

Lauma ihmisiä juoksi kiljuen pitkin katua. Flashmob, ajatteli Henry ja näppäsi pari hyvää toimintakuvaa. Samassa kuului ukkosen jylyä. Myrskynhän täytyi olla melkein päällä, mutta silti ei satanut. Pahoin aavistuksin Henry kurkisti nurkan taa.

Känny käteen. ”Moi. Se sähköjänis kun ostettiin Köpikselle kaveriksi viime viikolla. Köpis on vähän modannut sitä. Milloin pääset kotiin?”

Rakennukset murentuivat tomuksi. Taivasta vasten piirtyi jättikokoinen pupumecha, joka pani paraikaa Laajasaloa päreiksi lasersilmillään.

”No, semmoinen keskikokoinen kiire.”