Toisen asteen turvaprotokollarike
”Tunnustakaa!” Eversti mulkoili riviin asettautunutta tutkijajoukkoa. ”Tarvitaanko kuulustelua? Kokeillaanko peukaloruuveja? Tilanne on vakavampi kuin luulette!”
Joukon pisin, parimetrinen irlantilainen, nosti epäröiden kätensä. ”Olisin ottanut koepalan, mutta kun avasin staasikentän-”
”Helvetti!”
”Sehän on vain teroitin. Muovinen, sininen teroitin!”
Eversti kirskutti hampaitaan. ”Itse asiassa se on interdimensionaalinen eliömuoto, pirun aggressiivinen. Pystyy muuttamaan kokoaan, liikkumaan-”
Sireeni repesi ulvomaan. Kauempana sotilaiden saappaat takoivat lattiaa. Kuului huutoa, konetuliaseiden rätinää. Kirkumista.
Ovi avautui. Kersantti hoippui sisään. Käsi oli vain verinen tynkä. ”Se on pysäyttämätön.”
”Mikä tuon teki?” tutkija henkäisi.
”Teroittimesta kaikki pitkulainen näyttää kynältä.” Eversti viritti staasiloukun. ”Järjestämme ansan.” Hän hymyili kylmästi. ”Syötti meillä jo onkin.”
Routakoto 