Aihearkisto: Fiktio

Raapale 250 – Kotiintuloaika (6.9.)

Kotiintuloaika

Kello kahdeksan starttaan auton ja lähden ajelemaan kaupungin katuja. Paleltaa. Kohta on marraskuu. Saa alkaa varoa mustaa jäätä.

Pari nuorta asioi kioskilla. Nähdessään minut he lähtevät pakoon, mutta minä ja haavini olemme nopeampia. Lukitsen heidät auton takaosaan. Kolmannen pennun savustan puskista painekranaateilla. Pakomatka katkeaa sähkölamauttimeen. Autoon vain.

Jatkan kierrosta kaapparikaarallani, jonka kylkiä koristaa neliapila vihreää taustaa vasten. Voimassa on lasten ulkonaliikkumiskielto ja minä olen rankkuri! Jahtaan heidät näännyksiin. Ammun kumiluodeilla ja käytän kyynelkaasua. Pakoon ei pääse kukaan.

Kerään auton täpötäyteen ennätysajassa. Onpa niitä nyt paljon liikkeellä, tavallisena sunnuntai-iltana. Ajan varikolle tyhjentämään lastini pidätysselleihin.

Pomo huomauttaa, että viime yönä siirryttiin talviaikaan.

Raapale 249 – Lintumies (5.9.)

Lintumies

Lennän, liidän korkealla. Riippuliitimeni on kevyt mutta tukeva. Valkoiset vaatteeni lepattavat tuulessa kuin höyhenet. Mahtavatko höyhenet lepattaa, mietin. Korjaan tekonokkani asentoa. Olen valmis ottamaan oikeutetun paikkani.

Kaarran kurkiauran kärkeen. Seuratkaa minua, Jamalin pojat! Suunnatkaamme yhdessä etelään, veljeni. Mutta he eivät seuraa, vaan hylkäävät minut. Lentävät muualle.

Petturit! Kiittämättömät! Näinkö te maksatte laupeudestani?

Otan yhteyttä rajavartiostoon ja annan määräyksen. Koko aura on pidätettävä kuulusteluja varten. Ties millaisia kumouksellisia aatteita he kantavat kavalissa mielissään?

Näen jo kaiken silmissäni. Pidätys. Oikeudenkäynti. Oikeuden! Minun oikeuteni. Oppivat kuka on pomokurki. Sitten tietenkin tuomio. Ei mitään liian suureellista. Vuosi, kaksi?

Mädätköön vankilassa niiden julkeiden naisten kanssa.

Raapale 248 – Hautakiven takana (4.9.)

Hautakiven takana

Naisen varjo näkyy kuuta vasten. Hän istuu hautakivellä ja tuuli kahisuttaa ruskeita lehtiä maassa hänen jalkojensa alla. Ilma on jo kylmä, kauempana sadevesilätäköt risahtelevat satunnaisten kulkijoiden askelten alla. Silti naisen suusta ei purkaudu huurua, kun hän puhuu.

Piileskelet pienen matkan päässä ja katselet tuota outoa näkyä. Naisen huulet liikkuvat, mutta sanoista on vaikea saada selvää. Et ole edes varma, onko se kieltä, jota ymmärrät. Puuskaisa tuuli pelmauttaa naisen tukkaa hänen kasvojensa eteen.

Yhtäkkiä ymmärrät, että nainen puhuu sinulle. Hän kertoo tarinaa ihmisestä, joka piilottelee samaan aikaan uteliaana ja peloissaan hautakiven takana.

Et ollut olemassa vielä äsken. Nainen loitsi sinut olemaan.

Raapale 247 – Vampyyrin juhannus (3.9.)

Vampyyrin juhannus

Panen kassiin pari terävää vaarnaa ja tukevan vasaran. Olemme viimein paikantaneet vampyyrin pesäpaikan. Ulkona Johnny töräyttää Saabinsa torvea. Johnny ei ole hänen oikea nimensä, mutta sitä hän käyttää. Nähdäkseni vain siksi, että voi huutaa oven läpi rymistäessään: ”Here’s Johnny!”

Ajamme keskellä nummea seisovalle autiotalolle. ”Jätä kassi autoon ja auta näiden kanssa”, Johnny sanoo ja nostelee laatikoita takaluukusta. Ympäröimme talon pienillä tynnyreillä.

”Mitä niissä on”, kysyn kun olemme päässeet kauemmaksi. ”Bensaa?”

”Räjähteitä ja napalmia”, Johnny vastaa ja painaa laukaisinta. Valtaisa horna kipuaa hämärtyvälle taivaalle.

”Ensi kerrallaan kunnioitetaan perinteitä”, tokaisen. ”Raahasin vaarnoja ihan turhaan.”

Toisaalta, on nyt juhannus. Kokkomme on kieltämättä komea.

Raapale 246 – Sumusalo (2.9.)

Sumusalo

Metsässä on sumua ja liikun pimeyden läpi hiljaa, mutta minut huomataan silti. Teinkö virheen vain oliko minulla vain huonoa onnea? Partioliitimen valokiila halkoo usvaa ja minä painaudun aluskasvillisuuden sekaan. Kosteus imeytyy vaatteisiini. Hytisen hieman. Tasaisin liikkein vetäydyn kauemmas, liidin ei voi seurata puiden sekaan. Valokiila seuraa minua, kunnes pääsen kallion taa.

En uskalla jatkaa matkaani määränpäähän, ettei turvapaikkaamme keksittäisi. En voi myöskään palata sinne mistä lähdin, samasta syystä. Paikallenikaan en voi jäädä, muukalaispartiot saapuvat aamuun mennessä. Voin vain suunnata syvemmälle metsään.

Hylkään kantamani teknologian kiven päälle ja lausun äänen pyynnön Tapiolle. Sitten lähden tarpomaan saloille, joita tähdet eivät koskaan valaise.

Raapale 245 – Sulkemispäätös (1.9.)

Sulkemispäätös

Arvoisa universumin asukas.

Pitkällisten tuloslaskelmien jälkeen ja edellisen neljännesvuosituloksen perusteella olemme päättäneet lakkauttaa Kosmoksen. Maailmankaikkeuden kiihtyvä laajeneminen pysäytetään välittömästi ja ryhdymme valmistautumaan tähtien sammuttamiseen.

Haluamme kiittää kaikkia Kosmoksen kehittämiseen osallistuneita tahoja viimeisen 13+ miljardin vuoden aikana. Olette alanne parhaita ja toivomme, että löydätte pian uutta työtä.

Olemme iloisia siitä, että olet nauttinut asumisesta ja elämisestä tässä maailmankaikkeudessa niin pitkään. Tämä projekti ei olisi ollut näin suuri menestys ilman teidän kaikkien jatkuvaa tukea ja kannatusta. On hedelmätöntä velloa sellaisissa kysymyksissä kuin ”miten” tai ”miksi”. Sen sijaan toivomme, että juhlistatte kanssamme Kosmoksen luojien ja asukkaiden yhteisiä saavutuksia.

Kosmos suljetaan ennen vuoden loppua.

Raapale 244 – Bonuskorttitarjous (31.8.)

Bonuskorttitarjous

Tartun kuumaan hampurilaiseen ahnaasti ja raastan käärepaperin auki. Pettymyksekseni ruokani on hädin tuskin taskulämmin, vaikka tulikin juuri suoraan keittiöstä.

Joka tapauksessa annos näyttää herkulliselta. Seesamisämpylää, pihviä, juustoa, majoneesia, normaalit rehut. Janoan suolaa ja rasvaa! Isken hampaani herkkuun.

Suuhuni tursuaa mautonta moskaa. Lapsuuteni muistikuvat kesäillanhämyiseltä kauppatorilta ostetusta tirisevänsuolaisesta kerrosburgerista helähtävät sirpaleiksi. ”Mitä on tämä mauton höttö?” huudahdan. Tutkin käärepaperia tarkemmin.

”Sisältää energiaa ydinlaitoksen verran. Lihottaa läpipaskon puolitonniseksi tai rahat takaisin. Makuaineet poistettu. Valmistettu seesamistyroksista.”

Syön kun kerta maksoin. Ovella kivahdan: ”Tätä paskaa en toiste syö!”

Valot pyörivät spiraaleina ja rauhoittava ääni sanoo minun palaavan ensi viikolla.

Tuskin maltan odottaa seuraavaa hampurilaista!

Raapale 243 – Ilmalukossa (30.8.)

Ilmalukossa

Päätäni kivistää aivan helvetisti. Törmäsinkö minä johonkin? Ei, tunnen suussani lamauttimen sähköisen jälkimaun. Avaan silmäni varovasti ja katson ympärilleni.

Huone on hyvin pieni eikä kalusteita ole ainuttakaan. Seinässä lukee jotain. Siristän silmiäni. Ilmalukon varoitusteksti. Miksi kukaan laittaisi huoneeseensa- Ei!

Samalla kun kömmin ähkien jaloilleni muistelen epätoivoisesti, missä olen. Mitä on tapahtunut? Ennen kaikkea miten pääsen tästä jamasta pois? Joku minut on tänne sulkenut, enkä voi ajatella kuin yhtä ainoaa syytä.

Ilmalukon sisäovessa on pieni ikkuna. Sinä katsot minua vailla ilmeitä.

Armon anelu on turhaa. Anelen silti. Älä tee tätä, pyydän.

Katoat ikkunasta. Mitä teet?

Aiotko avata ulomman oven?

Vaiko et?

Raapale 242 – Tähtitiellä (29.8.)

Tähtitiellä

Kukaan ei tiedä, miten tähtitie todella toimii, mitä se oikeastaan on. Jos joku joskus tiesikin, se tieto katosi romahdusta seuranneena hajaannuksen aikana. Silti aluksemme matkaavat niitä pitkin toisiin järjestelmiin. Sokeina, tiedon puuttuessa uskon varassa.

Kun totuuksia ei ole, ne keksitään. Siinä ihminen on hyvä. Tieteen pettäessä käännymme uskontojen puoleen. Kaikki jäljelle jääneet ja uudet uskonnot ovat yhtä mieltä vain yhdestä asiasta. Jos ihminen poistuu aluksesta tähtitiellä, hänen sielunsa tuhoutuu.

Siksi minä olen asetellut sinut ilmalukkoon. Odotan, että heräät. Haluan sinun tietävän täsmälleen, mikä sinua odottaa.

Kohtalosi ei tuo takaisin minulle sitä mitä otit. Mutta se antaa palasen rauhaa.

Se riittäköön.

Raapale 241 – Itsemurha (28.8.)

(Aiemmin tapahtunut: Kokoontuminen, Sukupolvikuilu)

Itsemurha

En tiedä, montako minua on enää hengissä. En tarkoita klooneja vaan itseni otteita aikavirrasta. Kaksi minua on vierelläni. Se riittää.

Teiniminä korjaan farkkutakkini asentoa. Parin vuoden kuluttua siihen tulee Wolverine-pinssi. Olinko minä joskus tuollainen luikku?

Räjähdys.

”Saan minä sentään jotain aikaan nuorenakin”, sanon vanhaminä ja osoitan savupatsasta. ”Nelkymppinen panee haisemaan.”

Vartijoiden hämääntyessä hyökkään kohteeseeni, temporaalivorteksigeneraattorille. ”Mitä nyt?” teiniminä kysyn. En ole kertonut itselleni suunnitelmaani. Seison tasanteella pyörteen yläpuolella. Teiniminäni saan tylysti puukosta mahaan.

”En voi kuolla”, huudan. ”Paradoksi, minähän kuolen kaikki!”

Hymyilen surullisesti minulle. ”Pyörteen sulkemiseen tarvitaan paradoksi. Siksi kutsuin minut kaikki.” Tuuppaan teiniminut kurimukseen.

”Parempi minä kuin koko maailmankaikkeus.”