Kokoontuminen
Juuri kun saan kaljan korkatuksi ovikello soi. Siellä olen minä, neljän pizzan kanssa. ”Nuo riittävät nipin napin kaikille”, huomautan. ”Sanoinhan, että kannattaisi varautua.”
”Korttini ei kelpaa nyt”, vastaan. ”Piti pärjätä sillä käteisellä mitä oli. Hyvä etteivät katsoneet setelien kuvia tarkemmin. Miten niin ei riitä?”
Päästän itseni sisään. ”Meitä on tullut lisää.” Kymmenen minua istuskelee olohuoneessa. Lasken pizzat pöydälle. ”Kaksi pepperonia, yksi jauheliha ja yksi vege.”
Teiniminä lipittää siideriä ja nyrpistää nenäänsä. ”Miten hemmetissä minusta tulee idunpurija? Vedonlyönti vai nainen?”
Minä puolestani haluaisin tietää, miksi olen päättänyt kokoontua juuri tänään ja juuri minun luonani.
Puhelin soi. Minä soitan. ”Tehtävänne on tässä…”
Routakoto 
Onpa tosi hauska juttu, eikä pituudellakaan pilattu! Mun täytyy sanoa, että en ole jyvällä mitä tuo ”raapale” tarkoittaa. Se esiintyy niin usein.
Jos raapaleet tarkoittavat näin hyvin kirjoitettuja ja lyhyitä juttuja on se mainio asia. Tähänkin on alle tusinan rivin joukkoon saatu kokonaiselta tuntuva mieltä kutkuttava tarina. Hyvä!
Kiitoksia kehuista!
Olet hahmottanut raapaleen merkityksen hyvin. Teknisenä tarkennuksena raapale on täsmälleen sadan sanan mittainen tarina, jonka lisäksi tulee tarinan nimi (eli otsikko, max 15 sanaa).
Tämän päivän raapale Heräteostos oli alkujaan 117 sanaa pitkä, mutta turhia lausahduksia karsimalla sain sen sataan sanaan. Raapale pakottaa tiivistämään roskat pois.
Onks raapale muuten tunnettu muussa kirjallisuudessa kuin spefissä? Kyllähän mun pitäisi tietää onko se ”omakeksimä” mutta ei raksuta. : )
Wikipedia tietää kertoa seuraavaa:
”The concept is said to have originated in UK science fiction fandom in the 1980s; the 100-word format was established by the Birmingham University SF Society, taking a term from Monty Python’s 1971 Big Red Book. In the book, ”Drabble” was described as a word game where the first participant to write a novel was the winner. In order to make the game possible in the real world, it was agreed that 100 words would suffice. [2] In drabble contests, participants are given a theme and a certain amount of time to write. Drabble contests, and drabbles in general, are popular in science fiction fandom and in fan fiction.”
Ja suomeksi:
”Raapale on novelli, jossa on tasan sata sanaa, mutta on lyhyydestään huolimatta selkeä kokonaisuus, jossa on alku ja loppu. Varsinaisen tekstin lisäksi kirjoittaja saa käyttää korkeintaan viittätoista sanaa otsikkoon ja mahdollisiin väliotsikoihin. Raapale syntyi 1980-luvulla englantilaisten scifi-harrastajien keskuudessa, josta sen vuosikymmenen lopulla toi Suomeen Aikakone-lehti (nro 2/1989). Suomenkielisen sanan, raapale, keksi kirjailija Johanna Sinisalo, joka itsekin kirjoitti raapaleita.”
Näyttäisi siltä, että kyseessä on juurikin spefiorientoitunut ilmiö.
Muistaakseni ei-spefistisiä raapaleita kutsutaan nimellä Krapu. Harri Haarikko ainakin ja Borin Hurtta luultavasti ovat sellaisia kirjoitelleet. Mutta tässä on mukana enemmän mutua kuin muistikuvaa.
Verbit voisivat ihan hyvin olla systemaattisesti kolmannessa persoonassa silloin kun kyse ei ole näkökulma-aikapisteen henkilöstä. Mun mielestä hieno idea tässä raapalesarjassa on juuri nimenomaan se, että olemme eri ihmisiä eri ajanhetkinä ja noiden ihmisten välillä vallitsee kuilu, ristiriita. Noiden ihmisten keskinäinen ymmärrys ei koskaan ole täydellistä – vaikka heillä onkin yhteistä historiaa. Siis ”avaan oven ja siellä olen minä” aiheuttaa paitsi sekaannusta, myös sotkee raapaleen teemaa. (Eivätkä verbien persoonamuodot ole muutenkaan systemaattisia tässä raapaleessa)