Avainsana-arkisto: Milla ja Meri

Raapale 90 – Muuttoapu (30.3.)

Muuttoapu

”Voidaanko mennä huomenna uimaan?” kysyy Milla Star Trekin jälkeen.

”Huomenna ei onnistu. Pitää auttaa kaveria muuttamaan Lahdesta Turkuun.”

”Mutta sen jälkeen?” utelee Meri.

”Siihen menee koko päivä. Ensi viikolla sitten.”

Vaikka herätys on aikaisin, havahdun silti puhelimen pirinään.

”Kuule, ei tarvitsekaan ajaa tänään Lahteen.”

”Mitä, onko muutto peruttu? Sairastuiko joku?”

Hetken on hiljaista. ”Ei kun muutto on hoidettu jo. Koko kämppä.”

Aavistan pahaa. Milla uteli materiansiirrosta ja Meri väsäili jotain iltasadun aikana.

”Tarkoitan nimenomaan kämppä. Koko talo on keskellä Kupittaan puistoa. Nyt pitää mennä, poliisi on ovella. Ilmoita muulle muuttoporukalle.”

Samassa saan rantapallosta päähäni. ”Uimaan!”

Myönnän. Tämän kuopan kaivoin itse.

Raapale 85 – Kesäaika (26.3.)

Kesäaika

Milla ja Meri hymyilevät molemmat. Se harvoin tietää hyvää. Ei välttämättä pahaakaan, mutta ongelmia kuitenkin.

”No, mitäs nyt?”

”Viime yönä siirrettiin aikaa”, sanoo Milla.

”Joo, kelloja siirrettiin tunti eteenpäin”, korjaan.

”Se on ihan turhaa puuhaa!” julistaa Meri. Hyvin ovat tytöt kuunnelleet isin paasausta.

”Joten me siirrettiin aikaa kerralla riittävästi, ettei joka kevät tarvitse.”

Tuijotan Millaa ja lasken kahvipannun hellalle. ”Siirsittekö siis kelloja keskellä yötä?”

”Ei kun aikaa!” Meri meinaa jo hermostua.

Nielaisen ja katsahdan ulos. Puut ovat lehdessä. ”Onko nyt… kesä?”

”Meni vähän yli”, mutisee Milla.

Säntään jääkapin ovelle kalenteria katsomaan. Vuosi 2014.

Hyvänä puolena, saatiin ohitettua 2012:n maailmanloppu kunnialla.

Raapale 55 – Siivousurakka (24.2.)

Siivousurakka

”Tämä autotalli täytyy siivota. Turhaa tavaraa joka paikassa. Milla ja Meri, te saatte auttaa.” Katselen huokaillen kaikkia epämääräisiä kasoja uskomatonta ryjää. ”Te voitte jo aloittaa. Minä haen lainaan kuormurin.”

”Mitä meidän pitää tehdä?” Milla kysyy. Meri tökkii jalallaan sanomalehtipinoa.

”Kaikki tämä materia on saatava katoamaan”, puuskahdan. ”Aloittakaa mistä vain”.

Kun ajan kuorma-autolla kotia kohti, näen kirkkaan välähdyksen. Hetken kuluttua kumea pamaus täräyttää autoa. Kaasutan täysillä viimeisen puoli kilometriä. ”Mitä te taas olette keksineet?” huudahdan ja katselen kraateria.

”Me haettiin antimateriaa!” huudahtaa Milla.

”Ja kaikki materia meni!” vahvistaa Meri.

Nyökkään hitaasti. Sinänsä hyvin keksitty, säästyy jätemaksut. Mutta autotalli pitää rakentaa uudelleen.

Raapale 51 – Jasmiinihärdelli (20.2.)

Jasmiinihärdelli

”Isi, mitä on jasmiiniriisi?”

”Se taitaa olla sellaista pitkäjyväistä riisiä. Menkääs nyt ulos leikkimään.”

”Kuinka pitkää? Kilometri?”

”No vaikka. Ulos nyt.”

Jatkan kirjahyllyn järjestelyä. Radiosta tulee musiikkia, sitten uutiset. Mihin ne Liken kirjat joutuivat? Entä Uusrahvaanomaiset antologiat? Lattialla jököttää vain metrin pino fonttisarjaa.

”…Kuu on pysähtynyt. Haastattelimme Esko Valtaojaa, joka…”

Juoksen takapihalle. ”Milla! Meri! Mitä te teette?”

”Me otettiin sellainen Jasmiini!”

”Ja sitten me tehtiin siitä kilometrin mittainen.”

”Ja pitempi, että se ylettyy Kuuhun.”

”Nyt me kiivetään sinne. Meillä on avaruuskypärätkin.”

Kummallakin on päässään iso kultakalamalja.

”Vedetään nyt kuitenkin tämä riisinjyvä alas. Vuorovesien takia.”

”Ja ihmissusien!”

Aivan. Huomenna on täysikuu.

Raapale 39 – Aamupala (8.2.)

Aamupala

Keksin joskus aikanaan hienon kikan saada lapset syömään. Leikkasin valmiiksi juustoa, porkkanatikkuja ja kurkkua, ja jätin ne pöydälle sanoen, että nämä ovat sitten isin. Eipäs näpistellä! Riitti että selkänsä käänsi kun jo kuului kikatusta ja narskutusta.

Aikaa myöten näppärä temppu muuttui lähinnä vitsiksi ja tytöt alkoivat kehitellä ovelia tarinoita siitä, mihin pöydälle laitetut leivät sun muut katosivat. Tänä aamuna sain kuulla, että musta aukko vei juuri nakkisämpylän.

Naurahdin ja käännyin. Hymy hyytyi nopeasti. Pöydän päällä leijui täysin valoton alue noin kahden maitopurkin korkeudella. Puurolautanen tipahti tapahtumahorisontin taa.

”Milla, Meri, menkääpä pukemaan ulkovaatteet. Minä herätän äidin. Tullaankin molemmat saattamaan teidät kouluun.”

Raapale 14 – Ja aurinkokin on liian kuuma (14.1.)

Ja aurinkokin on liian kuuma

Lapset ovat suloisia. Tietenkin. En minä muuten olisi niitä halunnut. Mutta joskus, joskun ne saavat ihmisen kiipeilemään katossa. Silloin ne on parasta heittää ulos leikkimään.

Kouluikäisinä ne ovat jo riittävän isoja pukeakseen itsenäisesti päälleen, mutta silti puvut on syytä tarkastaa. Ei niistä koskaan tiedä, milloin jompi kumpi keksii, että ilman hanskojakin pärjää.

Joskus lapset viihtyvät ulkona hyvänkin aikaa, mutta toisinaan ilmalukolla rampataan viiden minuutin välein. Niin kuin tänään.

”Isi, Milla kiusaa.”

”Kun Meri ei anna rakettilautaa.”

”Painottumuus on tylsää.”

”Minulla on pissähätä.”

”Voidaanko tulla jo sisälle?”

Huokaan syvään ja avaan ulomman oven. ”Ei sitten kerrota äidille, että olitte vain vartin.”

Munainen jumala herää

Munainen jumala herää

– Mitäs teillä siinä on, kysyin kun astuin keittiöön. Tytöt hääräsivät jotain pöydän ääressä aivan tohkeissaan. Pöydän päälle oli haettu asunnon kaikki neljä pöytälamppua ja jokainen valaisi niiden keskellä olevaa vatia.

– Me löydettiin nää munat aamulla metsän autiotalosta, selitti nuorempi tyttöni ja osoitti vadissa revityn ruohon seassa lojuvaa kolmea munaa.

– Ne on varmaan niitä munaisia jumalia, jatkoi vanhempi tyttöni. -Me haudotaan niitä.
Minua nauratti. Olin kertonut eilen illalla hassun sadun pikku-Cthulhusta ja suurista muinaisista. Lapset olivat kuulleet väärin.

Samassa mieleni täytti selittämätön kauhu. Munat liikahtelivat ja hitaasti niiden väri vaihtui kammottavan vieraaksi. Huutaen pakenin lapsieni kanssa asunnosta.

Takanani munat alkoivat kuoriutua.

(Raapale on novelli, jossa on tasan sata sanaa. Otsikossa ja väliotsikoissa saa olla korkeintaan viisitoista sanaa.)