Avainsana-arkisto: Basam Books

Keltainen kuningas

Keltainen kuningas
Robert W. Chambers
Suomentaja: Jussi Korhonen
Basam Books, 2014
ISBN: 978-952-260-302-9

Keltainen kuningas on yli vuosisadan vanha novellikokoelma, jonka genrelukija jakaa kahtia sen mukaan, esiintyykö tarinassa yliluonnollisia elementtejä vaiko ei. Tyyli niissä pysyy kuitenkin samanlaisena, romanttisen jännitteisenä, kautta linjan.

Kirjan alkuosan muodostaa neljä novellia, joissa käsitellään näytelmää nimeltä Keltainen kuningas. Näytelmän lukeminen ajaa ihmiset hermoheikkoon tilaan, tai jopa hulluuteen, ja voi niitä onnettomia, jotka kohtaavat itse Keltaisen kuninkaan. Tapahtumapaikkoina toimivat taiteilijoiden Pariisi sekä kummallinen New York, josta löytyy esimerkiksi kaupungin pyörittämä itsemurhakammio.

Kuitenkin kuningas ja hänen keltainen merkkinsä pysyvät pääosin taustalla, ja mukaan mahtuu muitakin outoja elementtejä, kuten elollisen materian patsaaksi muuttava neste, tai häiriintynyt ihmisraunio, joka korvausta vastaan putsaa ihmisten tahraantuneita maineita. Tragedia on vahvasti läsnä, mutta nykypäivän trendeistä poiketen kaikki ei aina pääty kaameimmalla mahdollisella tavalla. Neljästä aihepiirin novellista Maineiden paikkaaja ja Keltainen merkki ovat vahvimmat.

Neljässä viimeisessä novellissa ollaan myös Pariisissa, jo tutuiksi käyneissä maisemissa. Robert W. Chambers opiskeli itse taidetta Pariisin Académie Julianissa, mikä näkyy tarinoissa syvänä paikallistuntemuksena. Chambers pudottelee suvereenisti niin katujen kuin kahviloidenkin nimiä, mutta antaa niille myös luonteen. On puisto, josta näkyy kirkko, tai tietty silta, jota pitkin päästään Latinalaiskorttelista Riemukaarelle. Katuvilinässä on koetun elämän maku, kun opiskelijat huutelevat itselleen seuraa, ja asemalta päästään junalla maaseudulle piknikkiä pitämään. Tunnelma on siinä määrin kiihkeän unenomainen, ettei spekulatiivisia elementtejä ehdi edes kaivata.

Robert W. Chambersin novellit olivat tuttuja H. P. Lovecraftille sekä tämän kirjalliselle piirille, ja Lovecraft poimi Keltaisen kuninkaan osaksi omaa Cthulhu-myyttostaan. Ja miksikäs ei, hulluuteen ajava näytelmä sopii oivasti kirjahyllyyn Necronomiconin viereen. Chambersin kuuluisin kokoelma on innoittanut myös monia muita kirjailijoista heavybändeihin, ja vahvat viittaukset True Detective -sarjassa saivat lukevan yleisön kirjaostoksille saakka. Chambers on taas suosiossa.

Keltainen kuningas on upottava sukellus 19. vuosisadan lopun boheemielämään. Sitä on monasti tituleerattu kauhukirjallisuuden klassikoksi eikä suotta, joskin paikoitellen novellien lopetuksista puuttuu sitä potkua ja purentaa, jota moderni lukija automaattisesti odottaa.

(Arvostelu on julkaistu Tähtivaeltajassa 1/2015)

Mainokset

Paperitalo

Paperitalo (La casa de papel)
Carlos Maria Dominguez
Suomennos: Einari Aaltonen
Basam Books, 2006
ISBN: 952-5534-58-8

Paperitalon alussa Bluma Lennon jää auton alle lukiessaan juuri ostamaansa Emily Dickinsonin runokokoelmaa. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa tapa, jolla kirjallisuus voi koitua ihmisen kohtaloksi. Joskus loppu ei koita äkillisesti, vaan vuosien saatossa, koko eliniän matkan hivuttaen, sillä joskus lukijan valtaa vakava oireyhtymä, vimma kerätä kirjoja.

Carlos Maria Dominguez kertoo kenties kirjallisuuden voimasta, siitä miten se vaikuttaa ihmiskuntaan, mutta keskiöön nousee joidenkin yksilöiden pakonomainen tarve hankkia kirjoja koko elämänsä ajan. Kaikkein voimallisimmin hän puhuu juuri heille. Juuri minulle.

Sillä ei ole väliä, kuinka suureksi kokoelma on paisunut jossakin elämänvaiheessa. Tuhat kirjaa, viisituhatta tai kaksikymmentä tuhatta. Tärkeää on palava halu saada niitä lisää, sillä yksi kirja viittaa toiseen, joka viittaa kolmanteen, ja lopulta päädytään kirjaan, joka hyllystä puuttuu. Täydet rivit muodostavat keskelleen aukkopaikkoja, jotka asialleen omistautunut keräilijä näkee. Ne kutsuvat häntä, eivätkä lopeta ennen kuin tulevat täytetyiksi. Mutta tämä muodostaa aina uusia aukkopaikkoja; keskeneräisiä sarjoja tai keskeisten kirjailijoiden lähes täydellisiä tuotantoja. Ja jokainen keräilijä tietää jo kauan ennen kuolemaansa, että kokoelmasta ei tule koskaan täydellinen, sillä se rönsyilee. Rönsyt eivät kuitenkaan synny kokoelmasta itsestään, vaan keräilijästä, ja keräilijä on inhimillinen. Mikään inhimillinen ei voi olla täydellistä.

Blumalle osoitettu kirje saattaa kertojan ulottuville Joseph Conradin kirjan, joka on osin betonin peitossa. Sisäsivulta paljastuu, että kahta vuotta aiemmin Bluma on lahjoittanut kirjan eräälle Carlosille, joka paljastuu urugualaiseksi bibliofiiliksi. Bluman kuoltua kirja muodostaa mysteerin, joka ei jätä kertojaa rauhaan, ja tilaisuuden tullen hän lähtee matkalle selvittääkseen kirjan ja siihen liittyneiden ihmisten kohtalot.

Paperitalo on nopealukuinen, jopa kaltaiselleni hitaalle lukijalle. Reilun sadan sivun rupeama taittui kahdessa tunnissa. Vaikka löysinkin sen sivuilta jo paljon sisältöä, en yhtään epäile, etteivätkö uudet kierrokset Paperitalon sisällä paljastaisi vielä lisää merkittäviä huomioita juuri siitä elämäntavasta, johon itsekin olen antautunut.

Haistakaa painomuste ja paperi, jolle se on painettu. Tuntekaa sanojen välissä mutkittelevien käytävien hento runous. Antautukaa kirjailijan rytmille, joka keskustelee oikein valitun musiikin kanssa ja muodostaa mitä moninaisimpia tasoja. Suosittelen Paperitaloa lämpimästi jokaiselle, jolle kirja on muutakin kuin vain fysikaalinen keino välittää informaatiota ja jolle kirjan omistaminen on joskus tuntunut tärkeältä.