Kaunis päivä
Astahdan pihalle. Päivä on lämmin muttei kuuma. On alkukesän ilma, vaikka kalenterini näyttää marraskuun loppua.
Aurinko on korkealla. Sen asennosta päättelen olevan alkuiltapäivä. Rannekelloni näyttää kahdeksaa. En tiedä, miksi kannan sitä enää mukanani. Ehkä muistojen vuoksi.
Kovin harva enää muistaa maailmaa sellaisena kuin se joskus oli. Mekin, jotka muistamme, olemme kuoleva heimo. Minä olen jo vanha mies.
Nuoremmat eivät usko tarinoitamme, tai ainakaan välitä. Ja miksi välittäisivät? Ei heille ole merkitystä sellaisille asioille kuin yö tai talvi, rankkasade tai iltahämy.
Nykytilanteen syystä ei ole varmuutta. Minun teoriani on, että ihmiskunta saavutti huonon kirjallisuuden tapahtumahorisontin. Nyt kaikki tapahtuu aurinkoisena, leppeänä päivänä.
Routakoto 