Aihearkisto: Raapaleprojekti 2012

Raapale 17 – Bloop (17.1.)

Bloop

Meri on täynnä ääniä. Osa lähtee eläimistä, osa on ihmisen aikaansaannosta, jotkin johtuvat jäätiköiden ja mannerlaattojen liikehdinnästä. Mutta osaa havaituista äänistä eivät tiedemiehet pysty hyväksyttävästi selittämään.

Vuonna 1997 havaittiin ääni, joka sai nimekseen Bloop. Se kuului veden alla yli viidentuhannen kilometrin päähän. Mikään tunnettu eläin ei päästä niin voimakkaita ääniä, ei edes sinivalas. Äänen lähtöpiste on länteen Etelä-Amerikan kärjestä.

Trieste on ainoa miehitetty alus, joka on laskeutunut Mariaanien hautaan. Teetätin itselleni siitä uudenaikaistetun kopion.

En tiedä, mitä tulen löytämään, tieteelle tuntemattomia merihirviöitä, muinaisten kansojen kadonneita kaupunkeja tai vieraiden sivisaatioiden tukikohtia. Mutta sen tiedän, että minä olen ensimmäinen, joka ne näkee.

Raapale 16 – Höyrypuku (16.1.)

Höyrypuku

Insinööri Preston tuijotti ilmalaivan laidan yli alas pimeyteen. Sinertävät sähköpurkaukset räsähtelivät siellä täällä, mutta kauempana luotaantyöntävä hohde häälyi pysyvänä.

”Miksi minä?” hän protestoi sadannen kerran.

”Koska vain kaksi miestä osaa ohjata höyrypukua ja sinä olet nuorempi.” vastasi tohtori Kraft tiukkaan sävyyn. Hän avasi puvun kamiinan luukun ja lapioi sisään sangollisen erikoishiiltä.

Alhaalta katolta syöksähti valokiila ja osui suoraan Jeanny Beehen. ”Meidät on huomattu!” huusi kapteeni Morrison. ”Tarvitsemme korkeutta, nyt! Heivatkaa se pukunne matkaan.”

”Riittääkö paine?” kysyi tohtori.

Insinööri vilkaisi mittaristoa hermostuneesti. ”Luulisin.”

Muitta mutkitta tohtori tyrkkäsi pukua hartiavoimin. Se kallistui majesteetillisen hitaasti laidan yli. ”Parempi olisi. Haluan puvun ehjänä takaisin.”

Raapale 15 – Rantatie (15.1.)

Rantatie

Iltahämärä on taittunut pimeydeksi, vain aivan kaukaisin taivaanranta takanani paljastaa auringon olevan olemassa. Tungen kädet syvemmälle taskuun ja paarustan rantaa myötäilevää kävelytietä kohti kotia. Joesta tiivistyvä kosteus kuuraa laottuneen heinikon ja nurmen. Kuu on pilvessä, asuintalot kaukana puutarhapalstojen toisella puolen. Kävellessäni katselen tietä pitkin kaukaisuuteen ja panen merkille, että kauempana olevat tolpat eivät valaise. Sitten yksi valo sammuu. Hymähdän. Seuraava valo kuolee. Rypistän otsaani. Huomaan mustan hahmon kävelevän tietä minua kohti. Kun hän kulkee tolpan ohi, senkin valo pimenee. Ja seuraava. Ja seuraava. Pysähdyn. Pakenisinko? Silloin arvoitus jäisi ratkaisematta. Ehkä hahmo vain kulkee ohitseni. Toivon niin. Kävelen lähimmälle valotolpalle odottamaan.

Raapale 14 – Ja aurinkokin on liian kuuma (14.1.)

Ja aurinkokin on liian kuuma

Lapset ovat suloisia. Tietenkin. En minä muuten olisi niitä halunnut. Mutta joskus, joskun ne saavat ihmisen kiipeilemään katossa. Silloin ne on parasta heittää ulos leikkimään.

Kouluikäisinä ne ovat jo riittävän isoja pukeakseen itsenäisesti päälleen, mutta silti puvut on syytä tarkastaa. Ei niistä koskaan tiedä, milloin jompi kumpi keksii, että ilman hanskojakin pärjää.

Joskus lapset viihtyvät ulkona hyvänkin aikaa, mutta toisinaan ilmalukolla rampataan viiden minuutin välein. Niin kuin tänään.

”Isi, Milla kiusaa.”

”Kun Meri ei anna rakettilautaa.”

”Painottumuus on tylsää.”

”Minulla on pissähätä.”

”Voidaanko tulla jo sisälle?”

Huokaan syvään ja avaan ulomman oven. ”Ei sitten kerrota äidille, että olitte vain vartin.”

Raapale 13 – Universumin prinssi (13.1.)

Universumin prinssi

Minulle määränpää on matkaa tärkeämpi. Jokainen turhaksi osoittautuva pysähdys tarkoittaa sitä, että tavoitteeni on ulottumattomissani pidempään.

Multiversumissa on lukuisia maailmankaikkeuksia, ehkä äärettömästi. Minulle se ei ole teoriaa vaan tosiasia, jonka varaan elämäntapani rakentuu. Matkaan kaikkeuksien välillä etsien sopivaa kotia, johon asettua. Jokaisella siirtymällä lisään kriteerejä ja kavennan mahdollisten maailmojen sektoria.

Ensin hankkiuduin eroon marsilaisista. Se planeetta on nyt kuollut. Sitten jätin taakseni natsien valloittamat Maapallot. Estin Kuubasta alkaneen ydinsodan. Armstrongin kuulento ei päättynyt tuhoon.

Silti kaikki ei ole vielä niin kuin haluan, joten jatkan etsimistä. Rukoilen, että kaipaamani maailma vielä joskus löytyy.

Maailma, jossa Highlander-elokuvia on vain yksi. Vain yksi!

Raapale 12 – Kiertoratajänis (12.1.)

Kiertoratajänis

Tunnen tärinästä magneettien käynnistyvän lingon sisuksissa. Irrottaudun avaruusaseman seinämästä ja livahdan laukaisuaukosta sisään. Sammutan pukuni valot ettei minua huomattaisi.

Aktivoin käsineiden ja saappaiden tarraimet kiinnittyen malmikonttiin tukevasti. Vedän syvään henkeä. Kohta mahasta sieppaa häijysti.

G-voimat pusertavat minusta tajun. Kun seuraavan kerran tulen tietoiseksi ympäristöstäni, Kuu on jo varsin lähellä. Matka-aikaa on kronometrin mukaan vielä reilu tunti. Katselen tähtiä, joita ilmakehä ei vääristä. Ne ovat kauniita.

Lopulta Kuun rahtikontrolli sieppaa kontin magneettikenttään ja ohjaa sen purkualueelle. Hyppään kyydistä juuri, kun liu’umme pysähdyksiin. Seuraavaksi täytyy vain löytää ystävällismielinen rahtari, joka tarjoaisi kyydin terminaaliin.

Vaarallinen ja työläs tapa matkustaa, mutta halpa. Hyvin halpa.

Raapale 11 – Yöjuttu (11.1.)

Yöjuttu

Kotini lähellä on luola, metsän kupeessa. Sanotaan, että se ulottuu koko mäen läpi kilometrien päähän hiihtomajalle asti. Itse olen ollut vain kymmenen metriä syvällä. Sen jälkeen kolo, josta luolan pitäisi jatkua, muuttuu liian kapeaksi.

On talvi ja olen kehunut lähteväni luolaan metsästämään vampyyrejä keskellä yötä. En oikeasti usko vampyyreihin, mutta haluan pönkittää oudon mainettani.

Yöllä on kova pakkanen, hengitys huuruaa. Kädessäni on teroitettu keppi. Pysähdyn. On kylmä, minua väsyttää. Pelottaako minua? Ehkä. Vuosien jälkeen, en osaa sanoa. Palaan kotiin.

Koulussa kerron olleeni yöllä vampyyrimetsällä.

Jatkan tarinan kertomista vuosien vieriessä, vaikken luolaan saakka päässytkään.

Vanhat historioitsijatkin asettivat hyvän tarinan tosiasioiden edelle.

Raapale 10 – Vakooja (10.1.)

Vakooja

Tietokoneluokan ovi pamahti kiinni. Olento skannasi pikaisesti ympäristöään. Hyvä. Kukaan ei katsonut kohti. Hetki oli koittanut.

Sen vakoilutehtävä oli ollut suuri menestys. Sillä oli hallussaan valtava määrä tilastotietoa, tärkeitä tieteellisiä asiakirjoja, musiikkitaidetta ja eroottisesti värittynyttä kuvamateriaalia.

Hiljaa hyristen se keskittyi. Se piirsi mieleensä kuvan kotimaailmastaan, sen sähkönsinisestä taivaasta. Se ikävöi perhettään. Äänettömästi sen eteen avautui madonreikä, juuri sopivankokoinen repeämä aika-avaruuden kudoksessa sen livahtaa läpi.

Ja niin se teki.

Oven sulkeutumisesta oli kulunut vain viisi sekuntia. Nyt se avautui uudelleen. Opiskelija marssi tietokoneelle katsellen hätääntyneenä ympärilleen.

– Hei, onko kukaan nähnyt minun muistitikkuani? Sellainen musta, kahdeksan gigaa. Siinä on minun graduni kasvipsykologiasta.

Raapale 9 – Jeanny Bee (9.1.)

Jeanny Bee

Sluuppi Jeanny Bee purjehti esiin valkoisesta pilvestä laskevan auringon värjätessä sen kaksi purjetta mustanpunaisiksi. Välittömästi se suuntasi kohti toista pilveä, mutta aika loppui.

HMS Paragon puhkaisi pilviverhon. Ensimmäiset tykit laukaistiin ennen kuin sen perä oli tullut näkyviin. Jeanny Been kansilankut lensivät säleinä ympäriinsä.

– Unohtakaa tykit, karjui kapteeni Morrison. Emme saa sitä taivaalta ennen kuin se on yllämme. Ottakaa kiväärit ja miekat, puolustusasemiin!

Tohtori Kraft tarttui kapteenia käsivarresta. – Mitä te teette? Tesla-koodeksi on ehdottomasti pidettävä pois brittien käsistä.

– Tykit kuuluvat kauas, kivahti Morrison. – Apu saapuu kyllä, kunhan pidämme kannen siihen asti. Salaperäisen toimeksiantajanne saa maksaa korjauksen. Koodeksinne pidän panttina. Ja teidät.

Raapale 8 – Hylkäyskirje (8.1.)

Hylkäyskirje

Arvoisa kirjailija,

Siriuksen kyberneettisen kauppakomppanian tietokirjallisuusosasto kiittää siitä, että harkitsitte meitä hakiessanne julkaisijaa teoksellenne.

Valitettavasti meidän on kieltäydyttävä.

Teoksenne on suoraan sanottuna järkyttävän epätäsmällinen ja sisältää luvattoman paljon virheitä, joista osa on luokkaa ’kohtalokas’. Esimerkiksi kirjassanne suorin tie traalilaisen sontiaismolottajapedon sydämeen kulkee vatsan kautta, eikä rintalastan läpi kuten todellisuudessa.

Emme myöskään koe, että markkinoilla on tilaa toiselle tietoteossarjalle. Encyclopedia Galactica on Linnunradan asukkaiden suosituin tietolähde eikä kukaan Pienen karhun kustantamoissa usko sen valta-aseman heikkenemiseen.

Jos haluatte haaskata myös kilpailijamme aikaa, lähestykää Megadodo-kustannusta. He ehkä voivat olla kiinnostuneita Linnunradan käsikirjasta liftareille. Me emme ole.

Vähemmän ystävällisesti teidän,

Albertus Hannibal Tihee, kustannustoimittaja