Vakooja
Tietokoneluokan ovi pamahti kiinni. Olento skannasi pikaisesti ympäristöään. Hyvä. Kukaan ei katsonut kohti. Hetki oli koittanut.
Sen vakoilutehtävä oli ollut suuri menestys. Sillä oli hallussaan valtava määrä tilastotietoa, tärkeitä tieteellisiä asiakirjoja, musiikkitaidetta ja eroottisesti värittynyttä kuvamateriaalia.
Hiljaa hyristen se keskittyi. Se piirsi mieleensä kuvan kotimaailmastaan, sen sähkönsinisestä taivaasta. Se ikävöi perhettään. Äänettömästi sen eteen avautui madonreikä, juuri sopivankokoinen repeämä aika-avaruuden kudoksessa sen livahtaa läpi.
Ja niin se teki.
Oven sulkeutumisesta oli kulunut vain viisi sekuntia. Nyt se avautui uudelleen. Opiskelija marssi tietokoneelle katsellen hätääntyneenä ympärilleen.
– Hei, onko kukaan nähnyt minun muistitikkuani? Sellainen musta, kahdeksan gigaa. Siinä on minun graduni kasvipsykologiasta.
Routakoto 
Tämä oli mainio ja hauska!
Kiitos. Tuo on hiuotunut muutaman vuoden ajan, kun kerron varoittavan tarinan uusille opiskelijoille joka syksy useampaan kertaan.
Tässä oli jo sopivasti tarinaa ja jujua, joka aukeaa sopivasti..