Aihearkisto: Raapale

Raapale 203 – Raivaaja (21.7.)

Raivaaja

Metsä ryskyi, kun raivauskone kaatoi kolme puuta ja pysähtyi aukion laitaan. Osa sen havaitsimista oli jo lakannut toimimasta, mutta maan kaltevuuskulmat se vielä erotti. Paikka oli sopivan tasainen tarkoitukseen.

Aluksi raivauskone hakkasi maahan ne muutamat puut, jotka täplittivät aukeaa. Rungot se puski yhdelle laidalle. Seuraavaksi se upotti teräsauran maahan, repi ylös kannot ja keräsi pois kivet. Sitten se lanasi maan tasaiseksi. Urakka oli valmis. Se seisahtui aukean laitaan kasaamansa puupinon viereen.

Seuraavaksi olisi paalutusrobotin vuoro, ja sen jälkeen rakennettaisiin talo. Raivauskone ei kyllä ollut nähnyt paalutusrobottia yli kolmeensataan vuoteen.

Jos niin kävisi taas, raivauskone etsisi uuden aukean kymmenen vuoden kuluttua.

Raapale 202 – Siperia (20.7.)

Siperia

”Minä en ole tottunut tälläisiin lämpötiloihin.” Insinööri Preston puhalsi huurua hampaidensa välistä. Parransänki keräsi kuuraa.

”Kukaan meistä ei ole”, vastasi Jacqueline Park. ”Sanovat, että Siperia opettaa.”

”Minut se on opettanut vihaamaan pakkasta.”

”Saarnaat kuorolle”, murahti Park. ”Älä huoju niin paljon!”

Preston pysäytti höyrypuvun, jonka sisään heidät molemmat oli sovitettu. ”Haluatko sinä ohjata?” Hänkin oli ärtyisällä päällä. Ei tosin kylmän takia. Heidät oli kiedottu yhteiseen turkkiin ja Prestonista se ei ollut soveliasta.

Park käytti tilaisuuden hyväkseen, kiskoi tumpun kädestään ja kaivoi kartan esiin. ”Olemme vielä kolmenkymmenen kilometrin päässä Tunguska-joesta. Tarvitsen huojennustauon.”

Silloin Preston tajusi, että heidän yhteisturkiksensa oli heidän ainoa takkinsa.

Raapale 201 – Peniskuiskaajan tuomio (19.7.)

Peniskuiskaajan tuomio

On Finncon, suuri suomalainen tieteistapahtuma. Olen etsiytynyt auditorioon hyvissä ajoin saadakseni eturivin paikan. Puhujanpönttö on korvattu giljotiinilla.

Salin halki kulkee kohahdus, kun Tuomas Saloranta saatetaan sisään tuima ilme nostettu uhmakkaasti kohtaamaan lukevan yleisön viha. URSin tutti di capo, Osuuskumman harmaa eminenssi. Tuomittu mestattavaksi rikoksista kotimaista kirjallisuutta vastaan.

On aika toimia! Ryntään liikkeelle ja tönäisen kaksi vartijavänkäriä kumoon. Pääsen vangin luo ongelmitta.

”Signeeraisitko nämä?” pyydän ja lykkään Salorannalle kynän ja pinon antologioita, joissa on hänen novellejaan.

”Onko tämä pelastusoperaatio?” Saloranta kuiskaa ja vilkuilee toiveikkaasti ympärilleen. Kynä raapustaa nimilehtiä tottuneesti.

”Valitettavasti ei”, vastaan. ”Mutta on viimeinen tilaisuus. Nimikirjoituksestasi tulee hyvin pian harvinaisuus.”

Raapale 200 – Sokkotreffit (18.7.)

Sokkotreffit

”Menemmekö tänne?” deittini kysyy hämmästyneenä ravintolan ovella. ”Tämähän on kallis paikka.”

”Minulla on varaa”, sanon ja hymyilen valloittavasti.

Tilaan molemmille päivän annoksen ja voimme keskittyä tutustumaan toisiimme.

”Työskentelen pankkialalla”, deittini sanoo. Minä puolestani kerron olevani pörssimeklari. Olemme heti samalla aallonpituudella.

”Tänäänkin yksi mummo talletti kolmen kehon edestä, kaikki polvilumpioina!”

”Meillä oli kaaos, kun Nikkei-indeksi putosi ja piti dumpata kolmesataa tonnia haimoja. Silmien kurssi sentään säilyi.”

Aterian jälkeen ehdotan drinkkejä klubilla. Tarjoilija tuo laskun. ”Kortti vai käteinen?”

Vilkaisen summaa. Viisi maksaa ja perna. ”Käteinen”, sanon ja avaan kylmälaukun. Ojennan kaksi sydäntä. ”Pitäkää vaihtoelimet.”

Iloisesti nauraen ja käsi kädessä katoamme kaupungin yöhön.

Raapale 199 – Marjaretki (17.7.)

Marjaretki

”Älä poimi mansikoita muurahaispesässä”, minulle sanottiin. Juuri sellaiset kiellot otan nimenomaan haasteina. Kaikessa on kyse vain suunnitelmallisuudesta ja valmistautumisesta.

Vaanin suuaukon luona. Se on harvoin käytetty ja käytävä näyttää kyllin korkealta minun kävellä selkä suorana. Piiloon en kyllä pääse, jos muurahainen tulee vastaan.

Punavalolamppu otsallani kuljen eteenpäin tarkkaillen samalla käytävien kasvustoja. Pian löydän etsimäni, sadoittain mansikan rönsyjä. Sato on parhaimmillaan.

Saan kerätyksi toisen ämpärin täyteen ja toisen puolilleen, mutta siihen onneni loppuu. Partio havaitsee minut. Pakenen pitkin hämyisiä käytäviä punertava valoläiskä seinillä hypähdellen.

Vasta kaukana pesästä pysähdyn huohottaen. Eksytin ne. Maistan yhtä marjaa saaliistani ja nauran. Makoisampia ei saa mistään.

Raapale 198 – Veden muisti (16.7.)

Veden muisti

Muistan sen päivän hyvin. Oli sateinen heinäkuun aamu siinä kymmenen tietämissä. Silloin veden muisti heräsi.

Olin juuri lopettelemassa työvuoroani terveyskeskuksessa, kun ovet rävähtivät auki ja alkoholimyrkytykseen sairastuneiden virta pursui sisään. Eräs herra paareilla vannoi raivoraittiutta ja heitti henkensä. Promilleja löytyi nolla.

Tunnin kuluttua kaikki olivat kännissä.

Sitten muut myrkyt muistuivat veden mieleen ja ihmisiä alkoi putoilla kuin kärpäsiä. Säteilysairaudet korjasivat oman osansa ja vitamiinien yliannostus karkasi täysin lapasesta. Toisaalta viinapiru painui taka-alalle lysergidin ja psilosybiinin saattelemana eikä kuolema ollut kenestäkään enää kova juttu.

Vuorokaudessa vesi alkoi taas unohtaa. Mutta sitä ennen tuli pahin. Se muisti dinosaurusten pissan ja Rooman viemärit.

Raapale 197 – Viinamato (15.7.)

Viinamato

Ovi melkein lävähtää seinään, kun ryntään baariin. Punatukkainen neiti tiskin takana mulkaisee pahasti.

”Anteeksi, on vain kiire. Ottaisin lasillisen viittä eri viskiä, laadulla ei väliä.” Asetan luottokortin tiskille. ”Siinä. Pitäkää se, kunnes olen valmis.”

Saan lasit. Tyhjennän ne ja tilaan heti uudet. ”Tiukka tahti ei ole hyvästä”, punatukka sanoo.

Hän on oikeassa. En halua antaa ylen, vaan humaltua. ”Aldebaranilainen aivomato hyökkäsi kimppuuni”, selitän punatukalle. ”Alkoholi hidastaa sitä.”

Viina virtaa, sillä kortilla on katetta. Tunnin kuluttua olen jo todellä kännissä. ”Se taisi sammua jo”, sössötän. Otan taskustani minikokoisen sähköporan. Se on juuri näitä tapauksia varten.

”Sitten se pitää vain porata pois.”

Raapale 196 – Seisahdus (14.7.)

Seisahdus

Juna seisoo asemalla jo toista tuntia. Tuijotan ulos läpinäkymättömään pimeyteen, jota ainokainen laiturivalo ei onnistu karkottamaan.

Hautajaiset ovat varhain aamulla. Jos emme pian jatka matkaa, en ehdi ajoissa. Mietin, miksi yhteydenpitomme katkesi. Aikoinaan olimme parhaat ystävykset.

Menosuunnasta saapuu juna sukeltaen äänettömästi vellovasta sumusta. Hitaasti matavien vaunujen matkustajat vaikuttavat tutuilta. Ukkini, ensimmäinen tyttöystäväni, joka jäi auton alle eromme jälkeen. Ystäväni.

Juna hidastaa. Ja pysähtyy.

Tuijotan heitä lasin ja sumun läpi. Mieleeni nousee kaikki ne asiat, joita en sanonut. Nyt voisin. Se olisi helppoa. Nousisin junasta ja astelisin laiturin yli.

Mutta en nouse. Tahdon, mutten nouse. Pelkäänkö? Mitä?

Nytkähtäen junani lähtee liikkeelle.

Raapale 195 – Sivu 105 (13.7.)

Sivu 105

Minä elän metsissä, tiheissä ja synkissä, joihin aurinko ei koskaan ulotu. Minä elän merten hyisessä mustassa, maanalisissa luolissa ja päättymättömissä käytävissä, niiden ikuisessa pimeydessä.

Lymyän syvissä varjoissa, vaatekaappien kätköissä ja unohdetuissa nurkissa. Kun valot sammuvat, tulen esiin. Haistelen ilmaa. Liikahtelen ja kahahtelen, sihisen hiljaa rapsahdusten säestämänä. Kuuletko?

Hivuttaudun uniin ja kirjoihin. Olen lapsuuden aave, joka tuijottaa kuolleilla silmillään muistojen kalvenneista lammikoista. Kun heräät, näet siniset, vertavuotavat kasvoni leijumassa yläpuolellasi. Kalman luinen kourani kurottuu ja koskettaa kaulaasi.

Olen vampyyri ja aave, ihmissusi ja paholainen. Olen pahin pelkosi, olen jokainen pelkosi.

Sytytä valot. Sytytä! Valossa olet turvassa.

Mutta pimeydessä sinä kuulut minulle.

Raapale 194 – Kaveripoisto (12.7.)

Kaveripoisto

Käyn läpi kaverilistaani. On taas aika karsia. Baarituttuja, ala-astelaisia luokkakavereita, tuttavia, joiden statukset ovat tyyliä ’meempä suihkuun’. Joko heille on turha kertoa omasta elämästään, tai heidän edesottamustensa seuraaminen aiheuttaa enemmän turhautumista kuin mitään muuta. Pois vain.

Naps pam, sinne meni. Samalla poistan uuden välilähiesimieheni. Tyyppi on sinänsä ok, mutta kyse on periaatteesta. Ei kuulu pomoille, mitä mieltä olen mistäkin.

Seuraavana päivänä esimies ei ilmesty töihin, eikä sitä seuraavana. Viikon kuluttua poliisi jo tutkii hänen katoamistaan. Kadonneita on muutama muukin.

Selvittelen hieman ja totuus valkenee. Minä olen syypää kaikkeen. On vain yksi vaihtoehto.

Alan tehdä listaa. Rasitteista, joille tulen lähettämään kaveripyynnön.