Avainsana-arkisto: Jacqueline Park

Raapale 202 – Siperia (20.7.)

Siperia

”Minä en ole tottunut tälläisiin lämpötiloihin.” Insinööri Preston puhalsi huurua hampaidensa välistä. Parransänki keräsi kuuraa.

”Kukaan meistä ei ole”, vastasi Jacqueline Park. ”Sanovat, että Siperia opettaa.”

”Minut se on opettanut vihaamaan pakkasta.”

”Saarnaat kuorolle”, murahti Park. ”Älä huoju niin paljon!”

Preston pysäytti höyrypuvun, jonka sisään heidät molemmat oli sovitettu. ”Haluatko sinä ohjata?” Hänkin oli ärtyisällä päällä. Ei tosin kylmän takia. Heidät oli kiedottu yhteiseen turkkiin ja Prestonista se ei ollut soveliasta.

Park käytti tilaisuuden hyväkseen, kiskoi tumpun kädestään ja kaivoi kartan esiin. ”Olemme vielä kolmenkymmenen kilometrin päässä Tunguska-joesta. Tarvitsen huojennustauon.”

Silloin Preston tajusi, että heidän yhteisturkiksensa oli heidän ainoa takkinsa.

Mainokset

Raapale 191 – Aamunkoi (9.7.)

Aamunkoi

“Kajastusta taivaanrannassa, perämies”, tähystäjä huusi pimeydessä roikkuvasta märssykorista.

“Huomasin”, Park huusi takaisin. Hän käännähti kannoillaan ja ravisteli torkkuvaa viestipoikaa. Tämä tömähti raskaasti seinää vasten ja hätkähti hereille. “Aamunkoi, mene kertomaan kapteenille.”

“Anteeksi, perämies?” sanoi ruorimies ja vilkaisi olkansa yli. “Minusta tuntuu hieman aikaiselta.”

Jacqueline Park päästi olkapäästä irti ja suoristautui. Ilma tuoksui vielä yöltä. Asiat tuntuivat olevan väärin. “Ruorimies, mistä suunnasta tuo aurinko nousee?”

“Etelästä. Korkeutemme on kaksi kilometriä, lentosuunta muuttumaton.”

Park nosti lentolasit otsalleen ja tuijotti hiipuvaan hehkuun. Toinen linssi oli noettu mustaksi. “Tuo on räjähdys. Englanti ei pystyisi sellaiseen. Mutta joku pystyy. Olemme juuri todistaneet uuden sodan alun.”