Seisahdus
Juna seisoo asemalla jo toista tuntia. Tuijotan ulos läpinäkymättömään pimeyteen, jota ainokainen laiturivalo ei onnistu karkottamaan.
Hautajaiset ovat varhain aamulla. Jos emme pian jatka matkaa, en ehdi ajoissa. Mietin, miksi yhteydenpitomme katkesi. Aikoinaan olimme parhaat ystävykset.
Menosuunnasta saapuu juna sukeltaen äänettömästi vellovasta sumusta. Hitaasti matavien vaunujen matkustajat vaikuttavat tutuilta. Ukkini, ensimmäinen tyttöystäväni, joka jäi auton alle eromme jälkeen. Ystäväni.
Juna hidastaa. Ja pysähtyy.
Tuijotan heitä lasin ja sumun läpi. Mieleeni nousee kaikki ne asiat, joita en sanonut. Nyt voisin. Se olisi helppoa. Nousisin junasta ja astelisin laiturin yli.
Mutta en nouse. Tahdon, mutten nouse. Pelkäänkö? Mitä?
Nytkähtäen junani lähtee liikkeelle.
Routakoto 