Raapale 196 – Seisahdus (14.7.)

Seisahdus

Juna seisoo asemalla jo toista tuntia. Tuijotan ulos läpinäkymättömään pimeyteen, jota ainokainen laiturivalo ei onnistu karkottamaan.

Hautajaiset ovat varhain aamulla. Jos emme pian jatka matkaa, en ehdi ajoissa. Mietin, miksi yhteydenpitomme katkesi. Aikoinaan olimme parhaat ystävykset.

Menosuunnasta saapuu juna sukeltaen äänettömästi vellovasta sumusta. Hitaasti matavien vaunujen matkustajat vaikuttavat tutuilta. Ukkini, ensimmäinen tyttöystäväni, joka jäi auton alle eromme jälkeen. Ystäväni.

Juna hidastaa. Ja pysähtyy.

Tuijotan heitä lasin ja sumun läpi. Mieleeni nousee kaikki ne asiat, joita en sanonut. Nyt voisin. Se olisi helppoa. Nousisin junasta ja astelisin laiturin yli.

Mutta en nouse. Tahdon, mutten nouse. Pelkäänkö? Mitä?

Nytkähtäen junani lähtee liikkeelle.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s