Aihearkisto: Sarjakuva

Marcosin piippu

Julkaistu 17 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Marcosin piippu (Maattoman Juanin matkat 1)
Javier de Isusi
Like, 2009
ISBN: 978-952-01-0316-3

Vasco etsii vanhaa ystäväänsä Juania. Miksi, se ei käy ilmi. Se on salaisuus. Yksi monista. Juan on asunut vuosia sitten intiaanikylässä Chiapasissa, Meksikossa, ja sinne käy Vascon tie avustuskuljetuksen varjolla. Poislähtö onkin eri juttu, sillä auton toiminnan kannalta olennainen osanen katoaa. Alueella toimii rauhanleiri, jossa asuu joitakin eurooppalaisia nuoria toimien eräänlaisina ihmiskilpinä. Muu maailma ei välttämättä rekisteröisi kymmenienkään intiaanien joukkosurmaa, mutta eurooppalaisen loukkaantuminen nostattaisi myrskyn. Vasco asettuu asustamaan sinne siksi aikaa, että löytää vastauksia.

Salaisuuksia on joka puolella enemmän kuin kuninkaallisessa hovissa. Paikalliset intiaanit eivät edes kerro oikeaa nimeään muukalaiselle, ennen kuin tietävät voivansa luottaa tähän. Tällaisessa ympäristössä kuusi vuotta sitten kadonneen valkoihoisen nykyisten edesottamusten selvittäminen osoittautuu haastavaksi. Mahtaisiko asiaan osata tuoda valaistusta edes legendaarinen subcomandante Marcos, jos häneen saisi yhteyden?

Javier de Isusi maalaa hyvin lämpimän ja samalla arvoituksellisen kuvan yhteisöstä, jonka parissa Vasco viettää aikaansa. Aluetta hallitsee zapatisti-liike, josta lukija ei ota oikein kunnolla selvää. Vastaukset herättävät lisää kysymyksiä ja lopullista totuutta ei kenties olekaan. Kirjan jälkisanat selittääkin asiantilaa enemmän. Kyse on totuuksista, omanlaisestaan todellisuudesta, jonka kunnollinen ymmärtäminen edellyttää zapatistien todellisuudessa elämistä. Ulkopuolisten on tyytyminen sellaisiin teoksiin kuin Marcosin piippu.

Kaksi Marcosia, vaiko kenties kaksi peilikuvaa?

Piirrosjälki on selkeää ja kaunista, varjojen käyttö mestarillista. Tarina on kiehtova ja humoristinen, olematta kuitenkaan naurettava. Ennen kaikkea Marcosin piippu on opettavainen, sillä aiemmin en tiennyt zapatisteista juuri mitään muuta kuin nimen. Nyt tiedän rahtusen, sen verran kuin yhteen sarjakuvakirjaan voi sisällyttää. Huomaan haluavani tietää lisää. Science fiction parhaimmillaan kuvaa uskottavalla tavalla jotain minulle uutta yhteiskuntamallia tai ajatusrakennelmaa. Javier de Isusi onnistui samassa kertomalla omista kokemuksistaan.

Ennen kaikkea Marcosin piippu on hyvän fiiliksen sarjakuva. Huomaan jo haluavani lukea sen uudestaan, mistä minua pidättelee vain kolme vielä lukematonta Maattoman Juanin matkaa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: , , , , , , , ,

Sillage 6. Maailmojen sota

Julkaistu 16 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Sillage 6. Maailmojen sota
Morvan & Buchet
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-602-6

Navis on verrattain lyhykäisen Sillage-uransa varrella ehtinyt hämmentää useampaa soppaa kuin moni hämmennetty taho pitää suotavana. Varsin yksinkertainen ratkaisu näinkin monitahoiseen pulmaan on pommi yhdistettynä hyperhyppyä suorittavaan avaruusalukseen. Vain Navisin robottiystävän Snivelin protokollien vastainen toiminta siirtää monttubileet hamaan tulevaisuuteen korvaten ne sen sijaan pakkolaskulla.

Planeetta on juuri sellaista kivimurskaa kuin sukupolvia jatkunut sota antaisi olettaakin. Taistelun toisena osapuolena ovat kolmella jalalla kulkevat konekiväärit, ruumiskasojen tuolla puolen taas kyyristelevät lyhyenlännät humanoidit, joiden valittu yhteiskuntamalli on patriarkaalinen tykinruoka. Ennen kuin Navis saa aluksensa jälleen kuntoon sankarilliset sotilaat havaitsevat hembran, naispuolisen olion, ja rientävät pelastamaan tämän, vaikka roolit kippaavatkin ennen pitkää.

Navis saa huomata, että tässä maailmassa miehet kuolevat ammuttuina kappaleiksi ympäri rauniokaupunkia ja naiset taas kokkaavat ja tarjoavat parittelumahdollisuuksia. Sukupuolien välinen epäsuhta on järkyttävä. Omalle tyylilleen uskollisena Navis ottaa kontolleen sekä yhteiskunnan muuttamisen että ylivoimaisen vihollisen nujertamisen. Mieluiten saman päivän aikana.

Kuten edellisessäkin albumissa, epäkohtien asettelu ei ole hienovaraisuutta nähnytkään. Toisaalta olen oppinut, että se on Sillagen kanssa tietoisesti valittu linja, jossa pysytään. Ratkaisut vaikuttavat aika helpoilta, mutta toisaalta Star Trekia voisi syyttää täsmälleen samasta. Värien käytöstä pidän kovin. Niiden avulla paljonkin yksityiskohtia sisältävästä ruudusta saa helpolla selkoa sellainenkin sokea lepakko kuin minä. Myös piirrostyyli on nautittavaa, kasvot ovat hyvinkin ilmeikkäitä.

Sillage on sujuvaa seikkailua kauniissa puitteissa ja sisällytin tämän sarjan siihen päänsisäiseen listaan, jota tarjoan perheen 11-vuotiaalle tutustuttavaksi. Ei mangassa mitään vikaa ole, itsekin sitä harrastan muun ohella, mutta eurooppalainen scifisarjakuva on toki kuningas. Tai, kuten tässä tapauksessa, kuningatar.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: ,

Sillage 5

Julkaistu 16 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Sillage 5: ’J.VJ,..\’
Morvan & Buchet
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-559-3

Herätelkää muistoistanne Avaruusagentti Valerianin Keskuspiste, valtava avaruusasema, joka on vanhempi kuin yhdenkään lajin historia. Jokaisella lajilla on oma solunsa, jossa he asuvat, mutta liikenne solusta toiseen on kyllä mahdollista. Sen jälkeen irrottakaa mielissäne nuo solut toisistaan, ripotelkaa ne aivan käsittämättömän pitkäksi letkaksi, joka on jo ikuisuuksien ajan kiertänyt galaksia. Tämä on Sillage. Tuhansien ja taas tuhansien, massiivisten alusten muodostama löyhä hallinnollinen, taloudellinen ja kulttuurillinen yhteenliittymä. Jos tämä ei herätä teissä pienintäkään sense of wonderin kipinää, tunkekaa päänne hetkeksi jäävesiämpäriin ja yrittäkää uudelleen.

Navis on ihminen, ja harvinaisuus. Hän nimittäin on ainoa ihminen, jonka Sillage on koko historiansa aikana kohdannut. Joillekin tämä olisi oiva tilaisuus tutustua uuteen eliömuotoon, toisille taas oiva tilaisuus ryhtyä kansanmurhaan. Siihenhän ei vaadittaisi kuin yksi hyvin tähdätty luoti.

Sillage on hyvin perinteinen yhteisö siinä, että sielläkin eritteet tapaavat liukua alamäkeen. Syvimmässä kuopassa asuvat ftorossit, jotka tekevät raskaita töitä naurettavalla korvauksella. Lisäksi heitä riivaavat taudit, joihin on kyllä lääkkeitä, mutta Sillagen massiivinen byrokratia pitää huolen siitä, että mitään ei koskaan oikeasti tapahdu. Monelle ftorossille ainoa keino tulla huomatuksi on dynamiitti, tai sen lähin korkeamman teknologian vastine.

Ftorossi, vihainen radikaali

Tähän kuvioon teinityttö Navis pudotetaan sen suuremmin kursailematta. Ei tosin aivan avuttomana, sillä hänestä on ehditty koulia varsin pystyvä sotilastiedustelun asiamies, ihmiset kun eivät näy psyykkisissä skannereissa lainkaan. Isoin ongelma tuleekin, kun Navis ymmärtää ftorossien ahdingon ja haluaisi auttaa heitä, samalla kun riittävän iso osa Sillagen neuvostosta on valmis uhraamaan yhden panttivangin, jotta taloudelliset edut eivät vaarantuisi.

Sillagessa Navisin kohtaamat ongelmatilanteet tapaavat heijastella nykymaailmamme yhteiskunnallista problematiikkaa. Tämän albumin kanssa vuorossa on köyhyys ja epätoivo. Kohdatut tilanteet ovat myös usein aika suoraviivaisia, fiinimpiä nyansseja pitää hakea muualta. Toisaalta, oma arvonsa on niilläkin tarinoilla, jotka rohkenevat osoitellen yksinkertaistaa sosiaalisia vääryyksiä. Ehkä silloin huomaa helpommin, miten paljon on tehtävää vielä sellaisten asioiden kanssa, joista tekisi mieli sanoa, että ne ovat jo kunnossa.

Albumin nimi on siansaksaa ja itse aion viitata tähän keskusteluissa vitosalbumina. Kanteen painetut merkit ovat ftorossien kieltä eikä mukana tullut ääntämisopasta. Kosminen translitteraatio ’J.VJ,..\’ on parasta, mihin näillä eväillä pystytään.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: ,

Rhenus

Julkaistu 15 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Rhenus
Tuomas Myllylä
Musta Ritari kustannus, 2011
ISBN 978-952-92-9569-2

Eletään vuotta 355 eikä Roomalla mene hyvin. Sisällissodat riivaavat valtakuntaa ja sotilaita siirretään rajavartioista kenttäarmeijaan ilman, että vajetta koskaan korjataan. Juuri tällaista linnaketta johtaa Lucius Terentius kaukana Germaniassa. Hänelläkään ei mene hyvin, sillä muiden murheiden lisäksi hänen hoidettavakseen annetaan murhatutkimus.

Mistään ihan seurauksettomasta taposta ei olekaan kysymys, sillä kappaleiksi hakattu nainen on roomalaisen sotilaan leski, joka samalla sattuu olemaan myös germaanipäällikön sisar. Syyllisen löytäminen saattaa sytyttää koko sen ruutitynnyrin, joka Germania on, eikä löytämättä jättäminen välttämättä ole yhtään parempi vaihtoehto. Oma ongelmansa on Lucius itse, joka on rehellisempi kuin olisi terveellistä eikä taivu painostuksenkaan edessä lopettaa tutkimuksiaan, kun kerran jäljille on päässyt.

Rhenuksen eittämätön valtti on tarinan sijoittaminen todellisten historiallisten tapahtumien joukkoon. Historia ei ole mitään ulkokultaa, vaan varusteet, termistö ja tilanteet ovat hyvinkin autenttisia. Tuomas Myllylän asiantuntemus heijastuu siis niin juoneen, kuvitukseen kuin käsikirjoitukseen. Tämänkaltaisia myöhäisantiikkiin sijoittuvia tarinoita ei tosiaan pyöri jaloissa vaivoiksi asti. Ainoa toinen esimerkki, joka hakematta tulee mieleen, on J. Pekka Mäkelän romaani 391, joka sijoittuu samoihin aikoihin, mutta Alexandriaan.

Karkeahko kuvitustyyli sopii karkeaan maailmaan. Naamoissa näkyy parransänkeä ja likaa, maailma on kylmä ja tyly. Yö on pimeä kuten kuuluukin, mutta silti tapahtumista ja hahmoista saa hyvin selvän. Kaikissa kohdin kasvojen tyyli ei omaa silmääni hivellyt, mutta myönnän suoraan, että kyse on omista mieltymyksistäni, ei niinkään piirroksen laadusta. Jotkin ilmeet olivat toisaalta hyvinkin onnistuneita. Viimeistelemättömälle oikoluvulle löytyy yllättävän hyvä selitys; toimitukseen lähti kiireen vuoksi vanha, korjaamaton versio. Harmillista, mutta perin inhimillistä.

Rhenus saattaisi muutoin jäädä omalla skaalallani keskinkertaiseksi sarjakuvaksi, mutta juonenpalasten huolellinen loksauttelu kohdilleen ja vankka historiallinen autenttisuus nostivat lopulta kokemuksen ehdottoman positiiviseksi. Tämä ja Jere Kostamus ovat vahvaa näyttöä uudehkolta pienkustantamolta nimeltä Musta Ritari, ja tulen seuraamaan heidän julkaisulistaansa suurella kiinnostuksella.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: , , , , ,

Jere Kostamus – The Big Joki

Julkaistu 14 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Jere Kostamus – The Big Joki
Esa Holopainen
Musta Ritari kustannus, 2012
ISBN: 978-952-6630-01-4

Komisario Jere Kostamus ei lasiin sylje ja mieluummin istuu tuopin ääressä kuin kohkaa kaiken maailman johtolankojen perässä. Sitä varten hänellä on apulaisensa Vähämäki, jolla on utelias luonne ja terävä pää. Näitä ominaisuuksia tarvitaan, kun rannalta löytyy kuollut ruumis ja hommassa havaitaan vilunkipeliä. Jäljet vievät umpeen kasvaneen joen suistoon, jossa asuu suomiehiä sekä niitä, jotka eivät ihmisten ilmoilla tahdo naamaansa näyttää.

Kooltaan, ja nimestään huolimatta, Big Joki on pienenpuoleinen kirja ja sivulle mahtuu vain neljä ruutua. Valinta palvelee tarinankulkua hienosti nopeiden sivunvaihtojen rytmittäessä kerrontaa. Kun on vähän ruutuja sivua kohden, se mitä näytetään on punnittava tarkoin. Esa Holopainen saa tarinan soljumaan kiireettä, kuin joen virran, jota pilkkoo satunnaisten toimintaosuuksien kosket.

Juoni ei ole erityisen omintakeinen, mutta tällaisessa dekkarissa ilmapiiri onkin tärkeämpi, ja se puolestaan on vahva. Jere Kostamus ja Vähämäki on parivaljakko, jonka tutkimuksia seuraan mielelläni vastaisuudessakin.

Vähämäki tutkailee paikkoja Kostamuksen ottaessa kuppia

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: , ,

Hautuukoti

Julkaistu 11 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Hautuukoti
Alison Bechdel
Like, 2009
ISBN: 978-952-01-0161-9

Alison Bechdel nousi maineeseen lesbosarjakuvallaan Lepakkoelämää. Mutta ennen tuon sarjakuvan luomista hänellä oli lapsuutensa perheensä parissa. Hautuukoti kertoo tuosta lapsuudesta edeten teemoittain ennenmin kuin puhtaan kronologisesti. Kertomus päättyy aikaan, jolloin Alison oli jo muualla opiskelemassa, hän oli löytänyt seksuaalisen identiteettinsä ja hänen isänsä kuoli.

Perheen lapsien, Alisonilla oli kaksi nuorempaa veljeä, suhde isään oli etäinen. Isä osoitti harvoin harvoin helliä tunteita ja panosti enemmän perheen talon entisöintiin kuin perheeseensä. Isä oli paitsi kyvykäs timpuri myös pätevä puutarhuri, opetti koulussa kirjallisuutta ja hoiti omalta isältään perittyä hautaustoimistoa. Tuohon yritykseen kirjan nimikin viittaa, mutta menettää käännöksessä silti jotain. Alkuperäinen nimi on Fun Home. Bechdelien kotia voi kuvata monin sanoin, mutta erityisen hauska se ei ollut.

Siinä missä Alison on lesbo, hänen isänsä on homo, mutta valtavirtaa vastaan kulkevista poluista huolimatta heidän kohtalonsa ovat kovin erilaiset. Alison löytää itsensä aikana, jolloin homoseksuaalisuus alkoi olla jo hyväksyttyä. Hänen isänsä taas kasvoi 50-luvulla, jolloin kaappiin jääminen oli kovin tavallinen ja myös turvallisempi valinta. Tästä valinnasta seurasi toisaalta avioliitto ja kolme lasta, toisaalta salaisia suhteita sisältävä elämä, joka päättyi rekka-auton nokkaan. Itsemurhaa ei koskaan todistettu, mutta perheen mielessä ei juuri idä epäilystä, etteikö juuri siitä olisi ollut kysymys.

Koska kumpikin vanhempi harrasti kirjallisuutta, on Hautuukoti täynnä kirjallisia viitteitä. Vaikka tärkeiksi nousevien teosten lukeminen ei olekaan millään muotoa välttämättömyys tarinan ymmärtämisen kannalta, avartaa niiden tuntemus kerrontaa. Itse tulin testanneeksi tätä lukemalla Fun Homen ensimmäisen kerran vuosia sitten ja siinä välissä F. Scott Fitzgeraldin Kultahatun. Oli hienoa ymmärtää toisella lukukerralla jotakin enemmän. Tunsin itseni hetken aikaa laajalti lukeneeksi kulttuuritietäjäksi! Hautuukodin syvempi ymmärtäminen lieneekin paras perustelu lukea James Joycen Odysseus.

Hautuukoti on paitsi rehellinen ja avoin tytön kasvutarina, myös kertomus isästä, joka olisi voinut joka ikinen päivä olla enemmän, mutta loppui silti liian lyhyeen. Hautuukoti voitti Eisner-palkinnon vuonna 2007, ehdottoman todellisista ansioista.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: , , ,

Arzak

Julkaistu 7 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Arzak – Maanmittari
Moebius
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-599-9

Salaperäinen mies, maanmittari nimeltä Arzak, partioi Tassili-nimisellä planeetalla. Hän on ilmeisen korkea-arvoinen virkamies, jonkinlainen poliisi, ja osoittaa heti kättelyssä olevansa erittäin pätevä työssään kohdatessaan inhoja wergien pääkalloilla salakauppaa käyviä haudanryöstäjiä. Silti, pätevyydestään huolimatta, hänellä on kädet enemmän kuin täynnä. Planeetan erämaat ovat tappavia vaaroja pullollaan eikä määränpäänä oleva Redmondin kaupunki ole juurikaan turvallisempi. Erona on se, että erämaassa uhkaavan pedon voi tappaa, kaupungissa se on saattanut nousta poliisipäälliköksi.

Toisaalla kruununprinssiä kuljettavan aluksen kimppuun hyökätään verisesti. Pakokaan ei ole ongelmatonta, sillä hyperavaruus tekee häijyyksiä niille, jotka eivät ole syöneet stabilisaattoreitaan ajoissa. Toisaalta taistelu vaikuttaa olevan itsemurhan pidennetty versio. Miehistö on valmis uhraamaan kaikkensa kuninkaallisia matkustajia suojellakseen, mutta raivoisia wergihyökkääjiä vastaan sekään ei välttämättä riitä.

Arzak hahmona syntyi jo kauan sitten ja kehittyi vaihe vaiheelta sekä Möbiuksen päässä että hänen pöytälaatikossaan. Kuvia syntyi aikaa myöten lisää, sitten elokuvakäsikirjoitus. Lopulta materiaali järjestyi juhlavaksi albumiksi, joka silkalla ulkoasullaan pakottaa lukijan polvilleen. Myös minut, vaikka en kuvataiteesta mitään ymmärräkään. Jo albumin koko kertoo, että nyt ollaan liikkeellä tosimielellä. Iso sivukoko antaa kuville niiden ansaitseman tilan loistaa kauniilla väreillään, mitä edesauttaa myös paperin laatu.

Alun perin Arzakista kaavailtiin trilogiaa, mikä näkyy siinä, että tarina jää pahasti kesken. Esimerkiksi alkusivuilla esitelty wergien kristallin sisällä uinuva teknoshamaani Ark-Ainoa jää vain hämäräksi maininnaksi, johon selvästi on tarkoitus vielä palata. Mutta niinhän se on, että harva elämä päättyy kaikkien asioiden ollessa kohdillaan. Kesken siis jäi paitsi Möbiuksen elämä myös hänen työnsä. Arzakin viimeinen sana, ”jatkuu…”, muistuttaa tästä kipeästi.

Itse tarinan lisäksi kirjassa on myös aukeamatolkulla bonusmateriaalia, niinsanottu Maanmittarin päiväkirja. Möbius kertoo omasta luomuksestaan ja esittelee paljon aiheeseen liittyvää taidetta. Niin kuin nykypäivänä tavataan sanoa, mind blown.

Kiitos Jerry Corneliuksen ilmatiiviistä autotallista ja muista, Jean Giraud. Arzak oli hieno finaali.

Pääkallonmetsästäjä on hätää kärsimässä, kun Arzak käy takaa-ajoon

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: , , , , ,

Cocco Bill: Osa 1 – Kamomillacowboy saapuu kaupunkiin

Julkaistu 5 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Cocco Bill: Osa 1 * Kamomillacowboy saapuu kaupunkiin
Benito Jacovitti
Zum Teufel, 2011
ISBN: 978-952-5754-31-5

Cocco Bill yhdistää villin lännen väkivaltaisuuden absurdismiin salamilla.

Tekisi mieleni jättää arvostelu ylläolevan lauseen varaan, koska se kertoo kaiken olennaisen, mutta se ei ehkä sittenkään tekisi oikeutta kirjalle, johon on koottu neljä aiemmin Suomessa julkaisematonta Cocco-tarinaa.

Vanhemman polven väki saattaa muistaa Coccon 70-luvun loppupuolen albumeista, nuoremmatkin ehkä, mikäli ovat haeskelleet silloin ilmestyneitä kymmentä albumia divarien kätköistä. Itselleni noita tarttui haaviin puolivahingossa pari vuotta sitten kohtalaisen edukkaastikin, mutta se ikävä kyllä heijastui ulkoasustakin.

Toisekseen mieleni tekisi etsiä yhtäläisyyksiä Coccon ja Lucky Luken välillä. Kumpikin on länkkärisarjakuvaa humoristisella otteella, jossa cowboy rymyää ympäriinsä fiksun hevosensa kanssa ja ylläpitää lakia revolverin kourassa, mutta vertailu tuntuu loppujen lopuksi epätoimivalta. Huolimatta pintapuolisista samankaltaisuuksista Cocco Billillä on ihan oma fiiliksensä. Absurdismia ei haeta vain normaalien asioiden liioittelusta, vaan oman panoksensa tuovat maasta kasvavat salamit, vesihananenät ja muut visuaaliset älyttömyydet, joita voi bongailla aina vain uusia useankin lukukerran jälkeen.

Ensimmäisessä tarinassa Cocco Bill Cocco liittyy varasjoukkoon saadakseen selville, mitä kummaa heidän pomonsa oikein häärää. Cocco Bill ja apassit kertoo pelkurimaisista inkkareista, joita Cocco kannustaa puolustamaan itseään agressiivista hyökkääjää vastaan. Kolmas tarina kiepauttaa kamomillaa litkivän lehmipojumme Meksikon sisällissodan pyörteisiin. Ensimmäinen kerta, kun näen kenenkään herkuttelevan leijonantassuilla. Viimeisessä tarinassa Cocco tapaa kasakkoja Yhdysvaltain maaperällä. Vaikka venäkkien puheenparsi toi outoudellaan tiettyä autenttisuutta, hidasti se kyllä lukunopeutta ja -intoa meikäläisellä huomattavasti. Alan aavistella, kuinka turhauttavaa lukemaan opetteleville nassikoille on kahlata läpi tavallista tekstiä.

On jokaisen oma asia, miten Jacovittin mielipuolisuus kolahtaa, itselläni ehkä keskinkertaisesti, mutta tämän kokoelman julkaisun kulttuuriarvoa ei voi vähätellä. Kirjalle on myönnetty Herra Koipeliini -palkinto parhaasta käännössarjakuvasta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: , , ,

Kapteeni Amerikka: Mies joka osti Amerikan

Julkaistu 4 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Kaksi kapteenia ja käsiase

Kapteeni Amerikka: Mies joka osti Amerikan
Tarina: Ed Brubaker
Kuvat: Steve Epting
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-574-6

Mies joka osti Amerikan on suoraa jatkoa kokoelmalle Kapteeni Amerikan kuolema, vaikka ei ihan samalle tasolle ylläkään. Steve Rogers lapioi edelleen hiiliä, kuten Texissä sanottaisiin, ja Bucky kulkee ympäri mannerta kapteeniamerikkailemassa parhaan kykynsä mukaan. Messissä lentelee Haukka, jolla edelleen on siipikarjaa kynimättä Steven murhan takana olevien konnien kanssa.

Samalla, kun sankarit antavat pataan AIM:n pojille, Punakallo, Tohtori Faustus ja natsitiedemies Arnim Zola kokkaavat omaa pirullista keitostaan. Taskussaan heillä on paitsi nouseva presidenttiehdokas myös aivopesty, raskaana oleva Sharon Carter, multikansallinen yritysrypäs ja totta kai oma Kapteeni Amerikkansa. Kahden kapun kohtaaminen rytinällä on yhtä vääjäämätöntä kuin Peter Parkerin monologi voimasta ja vastuusta.

Kandidaatin taustajoukoissa häärää kuminaamari ja paljon pahaa tahtoa.

Vanhalle Marvelistille Mies joka osti Amerikan on kohtalaisen kovaa kamaa nykypäivän standardeilla toimivine retrohahmoineen. AIM, käärmeteemaiset superrikolliset, Sharon Carter. Sääli, että Sharonia lukuunottamatta vanhan baarin jengi pysytteli tiukasti taustajoukoissa.

Kapun kilpeä tai ainakin nimeä on jo moni sälli ehtinyt kantamaan vuosien varrella. Buckyn pyrinnöissä ei siis ole siltä kantilta mitään uutta, mutta oli hienoa, miten hän joutui kamppailemaan suurien saappaidensa kanssa. Kuka tahansa jamppa pystyy potkimaan konnia päähän, eikä kilven vakuuttava viskelykään ole mahdotonta tuntunut olevan sille, kuka kulloinkin on itseään Kapuksi kutsunut. Mutta ihanteet ja asenne, se on vaikeampi pala. Ikoninen status aitoamerikkalaisena sankarina on ansaittava työllä ja tuskalla.

Punakallon suurisuuntaiset suunnitelmat saavat jonkinlaisen päätöksen, tai ainakin peliin voidaan viheltää jonkinlainen erätauko. Vaikka nämä kaksi kirjaa muodostavatkin oman, kohtalaisen eheän kokonaisuuden, toivon silti kovasti lisää samaa kamaa. Kapteeni Amerikka ei koskaan kivunnut minulla Marvel-ukkojen kärkikymppiin, mutta Brubakerin visiota lukisi kyllä lisääkin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: , , , , ,

Kapteeni Amerikan kuolema

Julkaistu 3 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Kapteeni Amerikan kuolema
Tarina: Ed Brubaker
Kuvat: Steve Epting
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-410-7

Eletään Marvel-versumin sisällissodan jälkeistä aikaa. Pieni harha-askel sai aikaiseksi 600 siviiliraatoa ja eri tahot vaatimaan kaikkien supervoimaisten yksilöiden rekisteröintiä. Vaatimus synnytti rekisteröintilain ja mm. Rautamies asettui puoltamaan sitä, kun taas Kapteeni Amerikka liittoutui vastustajien kanssa. Nyt sisällissota on ohi ja Kapu raudoissa. Matka oikeussaliin kuitenkin katkeaa vanhakantaiseen lyijymyrkytykseen, joka jättää maailmaan kutakuinkin Kapteeni Amerikan kokoisen kolon.

Me tiedämme, että maailmassa vain kaksi on varmaa, verot ja kuolema, mutta Marvel-versumissa kaikki on toisin. Kuolemalla oli aiemminkin ollut tunnetusti liukas ote, mutta Jean Greyn palaaminen aikoinaan takaisin elävien kirjoihin vesitti jokikisen vaaratilanteen, sillä sen jälkeen manan majoja asutti enää Bucky, Kapun kaveri toisen maailmansodan ajoilta. Nyt siis kättä pystyyn kaikki, jotka uskovat Steve Rogersin kuolleen pysyvästi. Minulla on myynnissä vähän käytetty Eiffel-torni suoraan Pariisin keskustassa. Korkein tarjous hyväksytään.

Vaan eipä anneta jatkuvajuonisten tarinaversumien vääjäämättömien lainalaisuuksien haitata hyvästä tarinasta nauttimista. Kapteeni Amerikka on kuollut ja moni taho haluaa syylliset vastuuseen. Heidän joukossaan ovat mm. Sam Wilson (Haukka), Sharon Carter, Natasha Romanova (Musta leski), koko YPKVV ja Bucky. Hetkinen…

Kuoleman lautturilta saatavana meno-paluu-lippuja sankarialennuksella

Niin, Buckykin paljastui olevan hengissä ja toimineen Talvisotilas-nimisenä neuvostoagenttina. Olisin kuvitellut idean sukkaavan kympillä, mutta yllättäen juuri Bucky saa tämän 12:n lehden tarinoista kootun albumin toimimaan niin jumalattoman hyvin.

Bucky ehti kohtamaan Steven kertaalleen, mutta selvittämättömiä asioita jäi paljon. Nyt YPKVV Tony Starkin johdolla on siirtämässä Kapun manttelia kilpineen eläkkeelle ja Bucky Barnesillehan tämä ei käy. Lisäksi jossain mellastaa Punakallo ja Tohtori Faustus, syypäät suuren sankarin murhaan. Jonkun on pantava haisemaan.

Ed Brubakerin tarinankerronta on vahva muistutus siitä, miksi kulutin niin monta vuotta ja niin monta markkaa nuoruudessani Marvelin lehtiin. Syy oli yksinkertainen: Ne olivat niin hemmetin viihdyttäviä. Kiinnostavia hahmoja, häijyjä konnia ja ajoittain kylmempää kyytiä normaalin sankarihutun seassa. Ei sillä, ettenkö olisi tuota huttuakin kauhonut naamaani kaksin käsin, mutta nyt vedetään sillä terävällä otteella läpi koko albumin.

Kapteeni Amerikan kuolema on kiinnostava jo siksikin, että päähenkilö ei juurikaan esiinny siinä. Sen sijaan hänen läheistensä, liittolaistensa ja vihollistensa elämä jatkaa kulkuaan. Mies itse on poissa, mutta hänen perintönsä vaikuttaa voimakkaana haudan takaatakin.

Nämä tällaiset kirjat ovat vaarallisia. Ne houkuttelevat entisiä Marvel-käyttäjiä takaisin turmion tielle, ostamaan kuukausittain lukuisia lehtiä. Nälkä on jälleen herätetty, mutta vielä taistelen vastaan. Lähinnä siksi, että nämä kovakantiset kokoomat näyttävät hyllyssä niin paljon paremmilta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: , , , , , , , ,