Avainsana-arkisto: Esa Holopainen

Zombie antologia

Zombie antologia 71Zombie antologia No: 71
Esa Holopainen
2012

Olen ryhtynyt kirjoittamaan arvosteluja pitkällisen tauon jälkeen. Lyön tiskiin ensiksi yhden ilmeisen syyn siihen: Näillä palkoilla ei osteskella uusia sarjakuvia, jolloin arvostelukappaleet ovat näppärä keino kiertää ongelma. Mutta se ei ole tärkein syy, ja nyt on otettava huomioon, että olen patologinen keräilijä, joka sympatiseeraa Boris Hurtan fiktiivisten kollektöörien mottoa, jonka mukaan keräilyssä henkirikoskin on sallittujen keinojen listalla. Tärkein syy on se hyvä fiilis siitä, kun voi tehdä oman panoksen arvostamansa harrastuksen ja taidemuodon eteen. Jos arvosteluni saa aina välillä jonkun kiinnostumaan lukemaan jonkin teoksen, johon tämä ei muutoin olisi ehkä tarttunut, panokseni on ollut vaivan väärti.

Lukijoiden koukuttamisen lisäksi hyviä fiiliksiä tuottaa myös palaute tekijöiltä. Se on joka kerta odottamatonta ja panee tarkistamaan, mitä minä jostain sarjakuvasta sanoinkaan, ja perään häepämään, etten mitään tuon fiksumpaa sitten keksinyt. Kiitokset maistuvat silti makoisilta, yhtä kaikki. Erityisen makoisia ne ovat kirjallisessa, fyysisessä ja keräiltävässä muodossa.

Joitakin aikoja sitten arvostelin Esa Holopaisen sarjakuvan Jere Kostamus ja Big joki. Malliesimerkki siitä, miten jälkikäteen jää syömään miestä, miten vähän osasin välittää siitä imusta, jolla tarina kiskaisi mukaansa. Luinhan sen kahdesti perättäisinä päivinä, mitä en useinkaan tee. Silti tekijä oli huomioinut arvostelun ja lähetti siitä kiitoksen: käsintehdyn joulukortin sekä pienen minisarjakuvan, nyrkkipajasta sekin. Hieno ele kenen tahansa mielestä, ja kuten todettu, keräilijälle vähintään tuplaten. Kirja tulee kirjan luo, kuten Hurtta on todennut.

Zombit_aukeamaZombie antologia sisältää kuusitoista yhden sivun piirrosta ja kunkin kyljessä on pieni tarina. Itse kirjoitan raapaleita, satasanaisia järkäleitä. Holopainen tiivistää kokonaiset elävätkuolleet ihmiskohtalot viidestä kymmeneen sanaan. Se ei ole mitenkään yksikäsitteisen helppoa, voin kertoa. Olenhan itse tiivistänyt tarinoita kohta vuoden. Kuvat taas tuntuvat syntyvät muutamasta tarkkaan harkitusta viivasta luoden mielikuvia ja tunnetiloja ihan omillaankin. Teksteihin yhdistettynä vaikutus vain voimistuu. Lehden voi plärätä läpi minuutissa tai jokaista sivua voi jäädä tuijottamaan pitkäksi aikaa.

Olen siis kiitollinen minisarjakuvasta, ei epäilystäkään. Mutta samalla ounastelen salakavalia tarkoitusperiä taustakulissien varjoisissa katveissa. Tämä lehti on numero 71. Sadasta. Unohtakaa, hyvät ihmiset, kuluneet filosofiset dilemmat puolityhjästä tai -täydestä lasista. Optimisti-pessimisti-vertailua kiinnostavampaa on kysymys keräilijästä, jolla on yksi lehti sadasta. Sillä todellisuudessa, jos keräilijä on pahaista haihattelijaa enemmän vakavissaan, häneltä puuttuu vielä 99 lehteä. Minua hivenen arveluttaa kysyä, millaisilla sopimusehdoilla saisin loputkin osat sarjasta haltuuni. Mutta kysyn silti.

Jos onnistutte jostain näitä Zombie antologioita saamaan käsiinne, pitäkää niistä tiukasti kiinni. Niissä on jotain maagista.

Mainokset

Jere Kostamus – The Big Joki

Jere Kostamus – The Big Joki
Esa Holopainen
Musta Ritari kustannus, 2012
ISBN: 978-952-6630-01-4

Komisario Jere Kostamus ei lasiin sylje ja mieluummin istuu tuopin ääressä kuin kohkaa kaiken maailman johtolankojen perässä. Sitä varten hänellä on apulaisensa Vähämäki, jolla on utelias luonne ja terävä pää. Näitä ominaisuuksia tarvitaan, kun rannalta löytyy kuollut ruumis ja hommassa havaitaan vilunkipeliä. Jäljet vievät umpeen kasvaneen joen suistoon, jossa asuu suomiehiä sekä niitä, jotka eivät ihmisten ilmoilla tahdo naamaansa näyttää.

Kooltaan, ja nimestään huolimatta, Big Joki on pienenpuoleinen kirja ja sivulle mahtuu vain neljä ruutua. Valinta palvelee tarinankulkua hienosti nopeiden sivunvaihtojen rytmittäessä kerrontaa. Kun on vähän ruutuja sivua kohden, se mitä näytetään on punnittava tarkoin. Esa Holopainen saa tarinan soljumaan kiireettä, kuin joen virran, jota pilkkoo satunnaisten toimintaosuuksien kosket.

Juoni ei ole erityisen omintakeinen, mutta tällaisessa dekkarissa ilmapiiri onkin tärkeämpi, ja se puolestaan on vahva. Jere Kostamus ja Vähämäki on parivaljakko, jonka tutkimuksia seuraan mielelläni vastaisuudessakin.

Vähämäki tutkailee paikkoja Kostamuksen ottaessa kuppia