Avainsana-arkisto: Kapteeni Amerikka

Kostajat: lahjakirja

Kostajat: lahjakirja
Käsikirjoitus: Dan Jurgens, Mike Grell, Geoff Johns
Kuvitus: Alan Davis
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-587-6

Slokovia on yksi helvetinkolo muiden joukossa. Hallinto pitää kansan kurissa ja nuhteessa sotilaiden avulla, vapauksia rajoitetaan ja sääntöjen rikkojat on helpompi teloittaa kuin vangita. Lisäksi maalla on onni ja autuus olla Latverian rajanaapuri, jota puolestaan hallitsee kaikkien tuntema suuruudenhullu monarkki Victor von Doom.

Yksi kielletyistä uskonnoista on Thorin palvonta. Toisin kuin monen muun uskonnon kohdalla, Thoriin uskovilla on etuna se, että heidän jumalansa voi karauttaa paikalle sotaisaa kirvestä heilutellen ja antaa selkään pahoille jätkillä. Koska luvassa ei ole taloudellista etua, Yhdysvallat nakittaa Rautamiehen suitsimaan Thorin jumalaista raivoa. Oikeassahan Starkin poika onkin, sillä on miljoonasti helpompaa panna piste ulkoavaruudesta tuleville valloituksille kuin ihmisen omalle pahuudelle. On geopoliittisesti tärkeää, että juntta saa teloittaa omia kansalaisiaan miten ja milloin haluaa.

Tämä Kostajien lahjakirja kertoo sen, miksi supersankarit eivät lähde käyttämään voimiaan muuttaakseen maailmaa merkittävissä määrin. Tilanne kun on, että valtaapitävät eivät niin halua, sillä muutos olisi mahdollisesti muutos heidänkin valtaansa kohtaan. Jos superheebojen annettaisiin oikeasti polkaista muutoksen tomua ilmaan, jälki muistuttaisi joko Alan Mooren Miraclemania tai Mark Millarin Ylivertaisia. Maailma joko muuttuu täysin erilaiseksi tai superarmeijat leipovat toisiaan lättyyn siihen saakka, että kaikki ovat saaneet osansa eikä kukaan uskalla ihan hetkeen panna puolijumalia hoitamaan tehtäviä, joihin on vuosituhansia käytetty armeijoita.

Lahjakirja on vain kolmen lehden mittainen kokonaisuus eikä erityisen legendaarinen. Paljon parempia Kostajat-kiksejä teeman tiimoilta tarjoaa jo mainittu Ylivertaiset tämän tarinan jäädessä kovasti kevytversioksi. Todistetuksi myös tuli, että aina ongelman ilmaantuessa Tony Stark rakentaa aiheeseen sopivan uuden Rautamies-haarniskan.

Advertisement

Ylivertaiset 2

Ylivertaiset 2
Kirjoittanut: Mark Millar
Piirtänyt: Bryan Hitch
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-577-7

Kun Ylivertaisten saaga hyrähti rullaamaan edellisen kirjan alussa, koko tiimi oli levällään kuin paineaallon paiskomat ellun kanat. Hallitukselta pumpattu rahoitus oli poskettoman massiivinen, tukikohta uudenkarhea ja Suosikin kansikuvaan pääseminen silkkaa päivähaavetta. Myt kakkoskirjan alussa Ylivertaiset on jo laajalti juhlittu supersankarijoukko, joka paitsi pelasti Manhattanin Hulkin riehunnalta, myös koko maailman aggressiivisten alieninien apokalyptisilta aikeilta. Heillä siis menee paremmin kuin koskaan!

…aina sivulle 10 asti. Kapteeni Amerikka heittää pienen panttivankikeikan Lähi-idässä ja Thorin mukaan se enteilee sitä, että Ylivertaisia tullaan käyttämään häikäilemättömien imperialistien kauheana käsikassarana kolmannen maailman maissa, ja nostaa ukkosjumalallista kytkintä. Välittömästi tämän perään uutistoimistot saavat vihiä siitä, että reilut 800 ruumispussia täyttänyt hirviö nimeltä Hulk onkin oikeasti eräs Kilven huipputiedemiehistä, itseasiassa koko supersotilashankkeen nokkamies, tohtori Bruce Banner. Vuoden 1929 musta tiistai pörssiromahduksineen ei ole mitään verrattuna siihen suosiokuoppaan, johon Ylivertaiset tämän myötä karahtavat.

Tämä kaikki on toki lämmittelyä. Pian asiat alkavat mennä poskelleen ihan tosissaan. Euroopan ja Amerikan valtiojohtoiset superihmiset lähetetään vetämään Thoria kimpassa nekkuun, eräs Lähi-idän maa joutuu Ylivertaisten ennaltaehkäisevän iskun kohteeksi ja Haukansilmän kotiin tulee ikäviä vieraita. Sen jälkeen onkin totiset paikat. Kohtalaisen moni valtiovalta on jo kuukausia huolestuneena seurannut Amerikan supermellastusta ja pikkuhiljaa alkaa syntyä konsesus siitä, että tilanteelle ’tarttis tehrä jotain’. Enempää en paljasta, mutta tuo jotain ei ole eri blokkien välinen ystävyysjalkapallo-ottelu, vaikka perseelle potkitaankin.

Huolimatta siitä, että panokset ovat korkealla ja konfliktit vakavia, ei koko kirjaa joudu naama näkkärillä lukemaan. Hank Pym etsiskelee itselleen uutta kotia, superryhmää, joka ottaisi hänet mukaan. Katso ja kavahda! Ultimate-versumilla on oma versionsa myös Puolustajista, ja heille Jättiläinen on kuin taivaan lahja. Kokemusta heillä on säälittävän vähän, medianäkyvyyttä vielä vähemmän, ja rahoitusta tuskin taksimatkan vertaa. Tunnettu nimi auttaisi sponsorien saamisessa. Murheen alhon summaa parhaiten Valkyria, joka Hankin esitellessä muurahaismiesvoimiaan tokaisee: ”Uskomatonta, että ryhmässämme on vihdoinkin joku, jolla on oikeat supervoimat.” Vinkki: jos muurahaisella ratsastava lilliputti on parasta, mitä joukkiolla on tarjolla, samalla vaivalla voi luovuttaa ja näyttää yleisölle paljasta ahteriaan. Puolustajat sattuvat olemaan tästä kanssani samaa mieltä. Lukekaa vaikka itse.

Mark Millarin realismiin pyrkivä ongelmanasettelu esittää tällä kertaa kysymyksen, mikä estäisi supersankareita rahoittavaa valtiota käyttämästä tätä resurssiaan omien globaalien etujensa ajamiseen. Lyhyt vastaus on: ei mikään. Kuten kuuluukin, teoilla on seurauksensa ja toinen kysymys kuuluu, miltä nimensä mukaisten supervaltojen välinen yhteenotto näyttäisi. Lopuksi, kun pöly alkaa peittää raunioituneita rakennuksia, voidaan pohtia, miten vältetään se, ettei vastaavaa tapahdu enää koskaan uudestaan..

Erityiskunniamaininta: kymmenen sivun levyinen, auki taiteltava taistelukuva. Eeppistä viileyttä!

Vannomatta toki aina paras, mutta Ultimate-jatkumossa on mahdollista tarinan niin vaatiessa päästää tärkeitäkin henkilöitä hengestään. Joka tapauksessa Ylivertaiset 2:n loppuessa kaikki alussa hengissä olleet hahmot eivät sitä enää ole. Toivoa sopii, että ilmiselvimmät kalmot pysyvät haudoissaan, jottei tulevien seikkailujen jännite kärsi.

Ylivertaiset on kahden kirjan perusteella ehdottomasti tutustumisen arvoista kamaa kaikille supersankareista diggaileville. Poliittinen kommentaari turpakäräjien lomassa saattaa inspiroida myös laajempia kansankerroksia. Ainoa mitä näiden kanssa kiroan on univelka – jos kirjan erehtyy aloittamaan myöhään illalla, kello on jotain epäkristillistä, kun viimeinen sivu on vihdoin luettu.

Ylivertaiset

Ylivertaiset
Kirjoittanut: Mark Millar
Piirtänyt: Bryan Hitch
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-573-9

Vuosikymmeniä jatkuneiden supersankarisarjakuvien yksi heikko kohta on päähahmojen kuolemattomuus. Siis tokihan kutakuinkin jokainen superjamppa on aikanaan päässyt hengestään, joidenkin kohdalla kuolemien määrän laskemiseksi pitää ottaa varpaatkin avuksi, mutta kalsarikallejen maailmassa ne kaksi varmaa ovat verot ja kuolemasta palaaminen. Tämä ei edes johdu pelkästään käsikirjoittajien pelkuruudesta. Sekä Marvel että DC ovat vain työläisiä paljon isompien mediajättien valvoessa heidän toimiaan. Mediajättejä kiinnostaa vain raha. Sellaisten nokkamiehet eivät ikimaailmassa antaisi Batmanin ja Hämähäkkimiehen kaltaisien lisensoitavien lypsylehmien kuolla lopullisesti.

Joskus aikoinaan Marvel lanseerasi lehden nimeltä What if? jonka sivuilla käsikirjoittajat pääsivät päästelemään hiukan höyryjä. Jokin kriittinen asia tapahtui eri tavalla kuin pääjatkumossa ja maailma lähi erilaiseen suuntaan. Yleensä huonompaan. Jos koko maailmankaikkeutta ei räjäytetty, vähintään Wolverine tai Peter Parker tapettiin. Kun kerrankin sai nitistää tavallisesti haavoittumattoman sankarin mahdollisimman tylyllä tavalla, siitä revittiin irti kaikki mahdollinen. Tällaiset entä jos -tarinat ovat toki tenhoavia, olen niitä itsekin aikoinani lukenut marvelnistin kiilto silmissä, mutta makupaloja kummempaa säväriä niistä ei tullut. Suuri voima tehdä mitä vain ei tuonut mitään vastuuta. Kalman kouraisun vaikutukset jäivät vain kunkin numeron sivujen piiriin.

Sitten Marvel keksi Ultimate-jatkumon.

Sen sijaan, että olemassaoleva todellisuus olisi rebootattu, kuten DC on ehtinyt tekemään enemmän kertoja kuin makaroneja on pussissa, päämarvelversumin rinnalle perustettiin uusi todellisuus, Ultimate Marvel. Tällä keikauksella yhdistettiin What if:ien rajattomat mahdollisuudet pysyviin seuraamuksiin. Kirjoittajilla oli yhtäkkiä käytössään täysin vapaa pelikenttä, jossa mikä tahansa on mahdollista ja kuka tahansa voi kuolla ilman, että markkinointiosasto tuhrii housunsa. Paketissa oli kaikki voittaja-ainekset. Kysymys kuuluukin, miten niitä aineksia onnistuttiin käyttämään.

”Tony, älä pidä sitä kypärää minun läsnäollessani. Ties vaikka ilvehdit sen takana.”

Ultimate-versumiin kuuluu nippu lehtiä, joskaan ei niin tuhti kuin pääjatkumoon. Mukaan on otettu keskeisimmät vaikuttajat, eli Hämähäkkimies, Ryhmä-X, Ihmeneloset ja itseoikeutetusti Kostajat eli Ylivertaiset. Suomeksi Ultimate-kamaa on voinut seurailla ainakin Mega-Marvelin sivuilla, mutta näitä lehtiä en ole itse lukenut. Ainut kokemukseni tällä saralla ovat kaksi Egmontin julkaisemaa järkälettä, Ylivertaiset ja Ylivertaiset 2. Kummassakin on sisältöä 13 lehden verran, sanalla sanoen The Ultimatesin kaksi ensimmäistä 13 numeron minisarjaa kokonaisuudessaan. Kannet ovat kovat, sivut laadukkaita ja kokonaisuudella hivauttaminen tiputtaa alkuhäränkin. Jos kärsii jännetuppitulehduksesta, näitä lukiessa suosittelen rannetukea.

Ylivertaiset on siis Kostajat modernilla ja paljon realistisemmalla otteella. Syntytarinoita on päivitetty nykyaikaan istuvimmiksi ja maailmanpoliittinen tilanne on huomioitu. Sarjassa pyörii todellisiin ihmisiin pohjautuvia hahmoja alkaen presidentti Bushista. Ihmiset ovat myös raadollisempia ja väkivalta sattuu. Ei voida olettaa lehti lehden jälkeen, että soraksi murskaantuvat rakennukset ovat aina tyhjiä. Ruumiitahan siitä syntyy, kun metaihmiset tappelevat. Se tulee ja tappaa, ja kun se tappaa silloin kuollaan, lauloivat jo Ne Luumäet.

Ylivertaisia johtaa KILPI, tutummin SHIELD eli YPVKK (EVVK). Kiitän suomentajaa päätösestä kääntää hyvä nimi suoraan ilman aakkoshippaa, koska nimen merkitys, sen luoma mielikuva, on tärkein seikka tässä tapauksessa. Kilven johdossa heiluu Nick Fury, mutta yllätysvetona hänestä tehtiinkin musta ja ulkonäkö lainattiin, luvalla, Samuel L. Jacksonilta. Tämä ei liene mikään uutinen enää näin Kostajat-elokuvan ja Kostajien jäsenten soolorainojen jälkeen, mutta aikanaan tämä oli kova veto. Kilven suojissa parikin hemmoa yrittää toisintaa 40-luvun suurinta yhden hitin sukseeta, supersotilasseerumia. Toinen on tohtori Bruce Banner, jonka versio tapahtumasta hulking up voittaa vapaapainijipon mennen tullen, ja toinen tohtori Hank Pym, joka Janet-vaimonsa avulla leikkii kokoleikkejä. Hank on Jättiläinen, Jan Ampiainen. Loputkin alkuperäis-Kostajien perustajajäsenet ovat läsnä, nimittäin Rautamies ja Thor. Tony vetää viinaa kuin sieni ja Thor on toipuva hullujenhuoneen asukki, joka kovasti väittää olevansa aito viikinkijumala.

Ranskassa Furyn organisaatiota kutsutaan nimellä ’Le Kilpi’.

Eräänlainen läpimurto supersotilaiden kanssa saadaan, kun toisen maailmansodan melskeissä jäihin joutunut Kapteeni Amerikka löydetään ja sulatetaan. Mukana hääräävät myös vanhemman kaartin nimet Musta leski, Haukansilmä, Elohopea ja Purppuranoita. Koska tähän ei sovi heittää Kostajat kokoon, pitäisiko taisteluhuudon kuulua Ylivertaiset yhtykää? Miksipä ei, sitäkin he tekevät ihan riittämiin.

Ensimmäinen isompi koitos on kotikutoinen. Banner saa surkukohtauksen, kun hänen tyttökaverinsa Betty Ross viettää iltaa Freddie Prince Jr:n kanssa, minkä johdosta Hulk päättää tasoittaa Manhattanin. Muistatteko, mitä vihjailin sivullisista uhreista? Niitä ehtii kertyä, ennen kuin kriisi saadaan jonkinlaiseen päätökseen. Pienen hengenvetotauon jälkeen lähdetään ratkomaan tutkan alla tapahtuvaa muukalaisinvaasiota, jota nuo muotoaan muuttavat iljakkeet ovat puuhanneet jo vuosikymmenten ajan. Orjuuttaako ihmiskunta, vai tuhotako se, kas siinä pulma.

Ylivertaiset on ihan timanttia. Etukäteen funtsittu 13 numeron määrämitta auttaa vetämään todella tiukan jännitteen koko sarjan halki. Mark Millar osaa pyörittää nostalgisista aineksista koostetun toimintajyrinän omalla tuoreella otteellaan, mitä Bryan Hitchin realistinen, mikäli sellaista sanaa nyt vaikkapa Hulkin kohdalla voi käyttää, kuvitus tukee loistavasti. Juoni ja hahmot avautuvat hyvin myös sellaiselle, jolle Kostajien 50 vuoden historia ei ole tuttua kauraa, mutta jos supersankarit silittävät vastakarvaan, teos ei tarjoa kovin paljon.

Hahmot eivät ole pahoja tai täysmulkkuja, eivät ainakaan ihan siitä ilosta, että asetelmia on nyt lupa keikutella reippaasti. Heissä on hyvin paljon samoja piirteitä kuin Kostaja-versioissaankin. Silti kaikki on erilaista. Taistelussa viholliselta on täysin sallittua ottaa henki. Pymin pariskunnan perheväkivalta on raakaa. Hulk voi purra pään irti. Turvallisuus ja kepeys on tiessään. Jäljellä on asiallista ja itsensä vakavasti ottavaa kerrontaa, joka ei pyydä terävyyttään tai kantaaottavuuttaan anteeksi.

Vastaan siis aiempaan kysymykseeni. Ylivertaisten perusteella uuden alun suomia aineksia ja vapauksia onnistuttiin hyödyntämään hävyttömän hyvin. Tässä on selvästi yksi sellainen kirja, jonka kaivan hyllystä vielä kymmenen vuoden kuluttuakin, koska se on niin turkasen hyvä.

Kapteeni Amerikka: Mies joka osti Amerikan

Kaksi kapteenia ja käsiase

Kapteeni Amerikka: Mies joka osti Amerikan
Tarina: Ed Brubaker
Kuvat: Steve Epting
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-574-6

Mies joka osti Amerikan on suoraa jatkoa kokoelmalle Kapteeni Amerikan kuolema, vaikka ei ihan samalle tasolle ylläkään. Steve Rogers lapioi edelleen hiiliä, kuten Texissä sanottaisiin, ja Bucky kulkee ympäri mannerta kapteeniamerikkailemassa parhaan kykynsä mukaan. Messissä lentelee Haukka, jolla edelleen on siipikarjaa kynimättä Steven murhan takana olevien konnien kanssa.

Samalla, kun sankarit antavat pataan AIM:n pojille, Punakallo, Tohtori Faustus ja natsitiedemies Arnim Zola kokkaavat omaa pirullista keitostaan. Taskussaan heillä on paitsi nouseva presidenttiehdokas myös aivopesty, raskaana oleva Sharon Carter, multikansallinen yritysrypäs ja totta kai oma Kapteeni Amerikkansa. Kahden kapun kohtaaminen rytinällä on yhtä vääjäämätöntä kuin Peter Parkerin monologi voimasta ja vastuusta.

Kandidaatin taustajoukoissa häärää kuminaamari ja paljon pahaa tahtoa.

Vanhalle Marvelistille Mies joka osti Amerikan on kohtalaisen kovaa kamaa nykypäivän standardeilla toimivine retrohahmoineen. AIM, käärmeteemaiset superrikolliset, Sharon Carter. Sääli, että Sharonia lukuunottamatta vanhan baarin jengi pysytteli tiukasti taustajoukoissa.

Kapun kilpeä tai ainakin nimeä on jo moni sälli ehtinyt kantamaan vuosien varrella. Buckyn pyrinnöissä ei siis ole siltä kantilta mitään uutta, mutta oli hienoa, miten hän joutui kamppailemaan suurien saappaidensa kanssa. Kuka tahansa jamppa pystyy potkimaan konnia päähän, eikä kilven vakuuttava viskelykään ole mahdotonta tuntunut olevan sille, kuka kulloinkin on itseään Kapuksi kutsunut. Mutta ihanteet ja asenne, se on vaikeampi pala. Ikoninen status aitoamerikkalaisena sankarina on ansaittava työllä ja tuskalla.

Punakallon suurisuuntaiset suunnitelmat saavat jonkinlaisen päätöksen, tai ainakin peliin voidaan viheltää jonkinlainen erätauko. Vaikka nämä kaksi kirjaa muodostavatkin oman, kohtalaisen eheän kokonaisuuden, toivon silti kovasti lisää samaa kamaa. Kapteeni Amerikka ei koskaan kivunnut minulla Marvel-ukkojen kärkikymppiin, mutta Brubakerin visiota lukisi kyllä lisääkin.

Kapteeni Amerikan kuolema

Kapteeni Amerikan kuolema
Tarina: Ed Brubaker
Kuvat: Steve Epting
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-410-7

Eletään Marvel-versumin sisällissodan jälkeistä aikaa. Pieni harha-askel sai aikaiseksi 600 siviiliraatoa ja eri tahot vaatimaan kaikkien supervoimaisten yksilöiden rekisteröintiä. Vaatimus synnytti rekisteröintilain ja mm. Rautamies asettui puoltamaan sitä, kun taas Kapteeni Amerikka liittoutui vastustajien kanssa. Nyt sisällissota on ohi ja Kapu raudoissa. Matka oikeussaliin kuitenkin katkeaa vanhakantaiseen lyijymyrkytykseen, joka jättää maailmaan kutakuinkin Kapteeni Amerikan kokoisen kolon.

Me tiedämme, että maailmassa vain kaksi on varmaa, verot ja kuolema, mutta Marvel-versumissa kaikki on toisin. Kuolemalla oli aiemminkin ollut tunnetusti liukas ote, mutta Jean Greyn palaaminen aikoinaan takaisin elävien kirjoihin vesitti jokikisen vaaratilanteen, sillä sen jälkeen manan majoja asutti enää Bucky, Kapun kaveri toisen maailmansodan ajoilta. Nyt siis kättä pystyyn kaikki, jotka uskovat Steve Rogersin kuolleen pysyvästi. Minulla on myynnissä vähän käytetty Eiffel-torni suoraan Pariisin keskustassa. Korkein tarjous hyväksytään.

Vaan eipä anneta jatkuvajuonisten tarinaversumien vääjäämättömien lainalaisuuksien haitata hyvästä tarinasta nauttimista. Kapteeni Amerikka on kuollut ja moni taho haluaa syylliset vastuuseen. Heidän joukossaan ovat mm. Sam Wilson (Haukka), Sharon Carter, Natasha Romanova (Musta leski), koko YPKVV ja Bucky. Hetkinen…

Kuoleman lautturilta saatavana meno-paluu-lippuja sankarialennuksella

Niin, Buckykin paljastui olevan hengissä ja toimineen Talvisotilas-nimisenä neuvostoagenttina. Olisin kuvitellut idean sukkaavan kympillä, mutta yllättäen juuri Bucky saa tämän 12:n lehden tarinoista kootun albumin toimimaan niin jumalattoman hyvin.

Bucky ehti kohtamaan Steven kertaalleen, mutta selvittämättömiä asioita jäi paljon. Nyt YPKVV Tony Starkin johdolla on siirtämässä Kapun manttelia kilpineen eläkkeelle ja Bucky Barnesillehan tämä ei käy. Lisäksi jossain mellastaa Punakallo ja Tohtori Faustus, syypäät suuren sankarin murhaan. Jonkun on pantava haisemaan.

Ed Brubakerin tarinankerronta on vahva muistutus siitä, miksi kulutin niin monta vuotta ja niin monta markkaa nuoruudessani Marvelin lehtiin. Syy oli yksinkertainen: Ne olivat niin hemmetin viihdyttäviä. Kiinnostavia hahmoja, häijyjä konnia ja ajoittain kylmempää kyytiä normaalin sankarihutun seassa. Ei sillä, ettenkö olisi tuota huttuakin kauhonut naamaani kaksin käsin, mutta nyt vedetään sillä terävällä otteella läpi koko albumin.

Kapteeni Amerikan kuolema on kiinnostava jo siksikin, että päähenkilö ei juurikaan esiinny siinä. Sen sijaan hänen läheistensä, liittolaistensa ja vihollistensa elämä jatkaa kulkuaan. Mies itse on poissa, mutta hänen perintönsä vaikuttaa voimakkaana haudan takaatakin.

Nämä tällaiset kirjat ovat vaarallisia. Ne houkuttelevat entisiä Marvel-käyttäjiä takaisin turmion tielle, ostamaan kuukausittain lukuisia lehtiä. Nälkä on jälleen herätetty, mutta vielä taistelen vastaan. Lähinnä siksi, että nämä kovakantiset kokoomat näyttävät hyllyssä niin paljon paremmilta.