Avainsana-arkisto: Javier de Isusi

Maattomien mailla

Maattomien mailla (Maattoman Juanin matkat IV)
Javier de Isusi
Like, 2012
ISBN: 978-952-01-0788-8

Tähän neljänteen kirjaan saakka Vascon retki Väli-Amerikasta Etelä-Amerikkaan on sujunut kohtalaisen lineaarisesti. Pari takaumaa on säröttänyt kronologista kerrontaa ja kirjojen välillä ollaan siirrytty seuraavaan etappiin. Maattomien mailla ottaa quatrologian kolme aiempaa osaa ja pyyhkii niillä hien otsalta. Sitten mennään.

Vasco tavataan Braziliasta lentökentältä. Hänen etsintänsä on lopussa, mutta tuloksista lukijalla ei ole mitään käryä. Tarina nytkähtää liikkeelle ja polveilee saman tein kymmeneen suuntaan vähintään yhtä monessa aikatasossa. Vasco on lentokentällä, hän on sademetsässä intiaanien luona, hän reissaa uuden matkakumppaninsa kanssa pitkin rantoja. Samalla meille kerrotaan hänen ja Juanin lapsuudesta, ja nuoruudesta. Lankoja sidotaan yhteen, mutta tämän kerän kimppuun on päässyt kopallinen kissanpentuja eikä tehtävä ole helppo. Se ei kuitenkaan lannista Javier de Isusia lainkaan, sillä hänen kykynsä ovat kasvaneet vuosien saatossa vastaamaan tähän haasteeseen voittoisasti.

Juanin kohtaloa Vasco murehtii edelleen, mutta sademetsässä oleskelu nostaa esiin myös muita kysymyksiä. Millaisia rooleja Vasco esittää ja miksi, ja mitä löytyy kaikkien roolien alta? Kuka on Vasco? Mitä hän haluaa, kun kaikki turha, kuten housut, on riisuttu pois? Näitä asioita käsittelee myös kirjan lopussa oleva essee. Millainen on alkuperäiskansojen aikakäsitys, minäkäsitys ja yhteisöllisyys? Vasco löytää vastauksia, mutta niiden soveltaminen on toinen juttu. Vaatii työtä olla kiinni nykyhetkessä ja olla tyytyväinen siihen mitä on, sen sijaan että aina haikailee jotain muuta.

Maattoman Juanin matkat on voimakas sarja ja näyttää kovasti erilaisen maailman verrattuna siihen, mitä päivittäin kokee lievää ylipainoa kerännyt, keski-ikäistyvä harrastelijasarjakuvakriitikko. Maailman erilaisuus ei toki tule yllätyksenä, mutta sarjakuva itse sekä lisämateriaalina toimivat esseet ja esittelyt kunkin kirjan lopussa avartavat näkemystä hämmentävästi. Ennen kaikkea saatu tieto ja hahmojen teoista välittyneet kokemukset onnistuivat herättämään halun tietää lisää, ja jopa ajatella maailmaa uudella tavalla. Tätä minä pidän merkkinä menestyksekkäästä teoksesta, jolla on arvoa ulkoisen viihteellisyytensä lisäksi.

Suosittelen Maattoman Juanin matkoja kaikille seikkailijoille, jotka haluavat nähdä ja ajatella enemmän, mutta joille kuukausien vierailu sademetsien alkuperäiskansojen keskuudessa on haastavaa järjestää.

Hullu joki

Hullu joki (Maattoman Juanin matkat 3)
Javier de Isusi
Like, 2011
ISBN: 978-952-01-0660-7

Seikkailijansieluinen Vasco on päättänyt etsiä käsiinsä vanhan ystävänsä Juanin, jonka on viimeksi nähnyt kahdeksan vuotta sitten. Matka alkoi Marcosin piipussa San Cristóbal de las Casasista, Meksikosta, vei La Realidadiin zapatistien luo ja siitä eteenpäin Guatemalan, El Salvadorin ja Hondurasin kautta Nicaraguaan Ometepen saarelle, jossa Vasco söi sieniä ja kohtasi Kapteeni Koukun.

Kolmannessa kirjassa Hullu joki Juanin jäljet käyvät tuoreemmiksi, kun Vasco matkaa Ecuadorista Peruun. Mikä-mikä-maan saaressa matkakumppaniksi lyöttäytynyt Hector löytää Juanin kanssa Nicaraguasta matkanneen miehen, joka osaa neuvoa seuraavan etapin. Hullua jokea Cocasta alavirtaan aina Iquitokseen saakka. Kaikki viittaa siihen, että Juan on lopulta painunut sademetsän siimekseen koskaan sieltä palaamatta.

Cocassa Vasco pelastaa Napo-nimisen intiaanipojan tukalasta tilanteesta. Kysymys siitä kuka tuo poika oikeastaan on kulkee halki kirjan, vaikkei olekaan keskeisessä asemassa. Hänen kauttaan päästään Hullun joen todellisen sisällön äärelle, käsittelemään vapaaehtoisesti eristyksissä elävien heimojen ongelmia. Sarjakuva sinänsä ei osoittele ja alleviivaa, mutta kirjan lopusta löytyvä essee latoo tiskiin perusdilemman – miten suojella asetuksilla sellaisia, jotka ovat sanoutuneet irti oikeudellisen objektin asemasta?

Klubihile Jorge muistelee.

Tämä kaikki ei paina Vascoa paljoakaan, kun hän raivaa tietään eteenpäin halki vihreän helvetin valehtelevan, täysjuopon oppaan kanssa. Kun saavutaan kohtaan, jossa länsimaisen sivistynyt ihminen viimeisen kerran näki Juanista vilauksen, jää vaihtoehdoiksi palaaminen takaisin ja ponnistaminen eteenpäin kohti tuntematonta intiaaniheimoa.

Huumoria ei tästäkään kirjasta puutu, mutta Vascon tarkkailevan seikkailijan naamio alkaa rapista. Nyrkkitappeluita, raivoamista, hulluutta lähentelevää pakkoa päästä eteenpäin. Rento matkailu ja tarkkailu sivusta väistyy syrjään, kun Juanin nielaissut sademetsä on edessä.

Olen pitänyt Javier de Isusin Maattoman Juanin matkoista kovasti. Pääsen vaivatta ja pienellä ajankäytöllä matkaamaan pitkin sellaista reittiä, jota en olisi itse tullut valinneeksi. Samalla opin paljon paikoista ja kulttuureista, joille en ole suonut ajatustakaan, mutta joihin nyt haluaisin tutustua.

Mikä-mikä-maan saari

Mikä-mikä-maan saari (Maattoman Juanin matkat 2)
Javier de Isusi
Like, 2010
ISBN: 978-952-01-0463-4

Edellisessä osassa nimeltä Marcosin piippu Vasco sai selville Juanin lähteneen Meksikosta jo aikoja sitten. Nyt ystävänsä jälkien seuraaminen on vienyt Vascon Guatemalan kautta Nicaraguaan, Granadaan, josta hänet ohjataan vielä hieman eteenpäin, Nicaraguajärven keskellä sijaitsevalle Ometepen saarelle. Vasco ajattelee saarta peterpanmaisesti Mikä-mikä-maan saarena eivätkä tarinoiden yhtäläisyydet jää tähän.

Tarinankerronta laajentaa repertoaaria, sillä pienet, aukaamanmittaiset kertomukset täplittävät isompaa kokonaisuutta, minkä lisäksi väkevä sienitrippi lohkaisee oman palansa. Perustunnelma on silti tuttu, sama vanha ja arvoituksellinen. Juoni sen sijaan saa tummempia sävyjä väkivallan, niin henkisen kuin fyysisenkin, ollessa keskeisemmässä roolissa. Tätä taustaa vasten pelin panokset kovenevat, vaikkei Juania tunnu löytyvän myöskään Ometepen artisaanien joukosta.

Huumori on edelleen läsnä vahvana, paikoitellen kuin hienostunut aromi. Ajoittain se taas alkaa pulppuilla kuin lähden, jonka purkauksen korkeutta ei osaa etukäteen arvata. Vascon ja Wendyn soluttautuessa hämäräperäiseen leiriin aviopariksi tekeytyen aloin hymähdellä, sitten hekotella. Pätkä oli kerrassaan herkullinen.

Siinä missä Marcosin piippu vei mukanaan saumattoman eheällä kokonaisuudellaan, Mikä-mikä-maan saaren jälkeen päällimmäiseksi tunteeksi jäi matkustusvietti. Javier de Isusin kyky kuvata ympäristöä kiinnostavasti on vertaansa vailla ja Ometepen eksotiikka kumpuaa paljon muustakin kuin kivoista kuvista. Kyseessä ei ole paikka, jonne mennään lomailemaan, ei, sinne mennään seikkailemaan. Ja mikä ettei, onhan saarella kaksi tulivuorta, jotka legendan mukaan ovat naisen rinnat.

Marcosin piippu

Marcosin piippu (Maattoman Juanin matkat 1)
Javier de Isusi
Like, 2009
ISBN: 978-952-01-0316-3

Vasco etsii vanhaa ystäväänsä Juania. Miksi, se ei käy ilmi. Se on salaisuus. Yksi monista. Juan on asunut vuosia sitten intiaanikylässä Chiapasissa, Meksikossa, ja sinne käy Vascon tie avustuskuljetuksen varjolla. Poislähtö onkin eri juttu, sillä auton toiminnan kannalta olennainen osanen katoaa. Alueella toimii rauhanleiri, jossa asuu joitakin eurooppalaisia nuoria toimien eräänlaisina ihmiskilpinä. Muu maailma ei välttämättä rekisteröisi kymmenienkään intiaanien joukkosurmaa, mutta eurooppalaisen loukkaantuminen nostattaisi myrskyn. Vasco asettuu asustamaan sinne siksi aikaa, että löytää vastauksia.

Salaisuuksia on joka puolella enemmän kuin kuninkaallisessa hovissa. Paikalliset intiaanit eivät edes kerro oikeaa nimeään muukalaiselle, ennen kuin tietävät voivansa luottaa tähän. Tällaisessa ympäristössä kuusi vuotta sitten kadonneen valkoihoisen nykyisten edesottamusten selvittäminen osoittautuu haastavaksi. Mahtaisiko asiaan osata tuoda valaistusta edes legendaarinen subcomandante Marcos, jos häneen saisi yhteyden?

Javier de Isusi maalaa hyvin lämpimän ja samalla arvoituksellisen kuvan yhteisöstä, jonka parissa Vasco viettää aikaansa. Aluetta hallitsee zapatisti-liike, josta lukija ei ota oikein kunnolla selvää. Vastaukset herättävät lisää kysymyksiä ja lopullista totuutta ei kenties olekaan. Kirjan jälkisanat selittääkin asiantilaa enemmän. Kyse on totuuksista, omanlaisestaan todellisuudesta, jonka kunnollinen ymmärtäminen edellyttää zapatistien todellisuudessa elämistä. Ulkopuolisten on tyytyminen sellaisiin teoksiin kuin Marcosin piippu.

Kaksi Marcosia, vaiko kenties kaksi peilikuvaa?

Piirrosjälki on selkeää ja kaunista, varjojen käyttö mestarillista. Tarina on kiehtova ja humoristinen, olematta kuitenkaan naurettava. Ennen kaikkea Marcosin piippu on opettavainen, sillä aiemmin en tiennyt zapatisteista juuri mitään muuta kuin nimen. Nyt tiedän rahtusen, sen verran kuin yhteen sarjakuvakirjaan voi sisällyttää. Huomaan haluavani tietää lisää. Science fiction parhaimmillaan kuvaa uskottavalla tavalla jotain minulle uutta yhteiskuntamallia tai ajatusrakennelmaa. Javier de Isusi onnistui samassa kertomalla omista kokemuksistaan.

Ennen kaikkea Marcosin piippu on hyvän fiiliksen sarjakuva. Huomaan jo haluavani lukea sen uudestaan, mistä minua pidättelee vain kolme vielä lukematonta Maattoman Juanin matkaa.