Robottisodan viimeinen päivä
Prime-00 seisoi polvillaan armeijan edessä. Kädet metallisen pään takana, kasvojen keinoihon sulaneet riekaleet leuasta roikkuen. Vain toinen silmä hehkui punaisena.
Kenraali Dowell tähtäsi robottien johtajaa keskusyksikköön protonipistoolilla.
”Sota on ohi, kone. Viimeinen tukikohtanne on tuhottu. Robotit hävisivät.”
”Kertokaahan kenraali, onko jokaisella miehellänne refleksinopeutin.”
”Tietenkin. Me tarvitsimme niitä, koska te olitte muutoin ylivertaisia.”
”Heillä on myös muokatut silmät ja aistivahvistimet?”
”Kyllä.”
”Kestävämmät hydrauliikkalihakset? Lujemmat keinokuituluut?”
”On.”
”Positronisiirrännäisiä aivoissa. Geenimuokattua verta. Hermostossa signaalivahventimia.
”No…”
Prime-00:n kasvohydrauliikka nyki. Sen puoliksi kärähtäneestä äänirasiasta kantautui ontto hohotus.
”Teloittakaa minut jos tahdotte. Sillä ei ole väliä.”
”Kuinka niin?”, kysyi kenraali kylmien väreiden vallassa.
”Koska robotit voittivat.”
Routakoto 