Avainsana-arkisto: Loki

Ylivertaiset 2

Ylivertaiset 2
Kirjoittanut: Mark Millar
Piirtänyt: Bryan Hitch
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-577-7

Kun Ylivertaisten saaga hyrähti rullaamaan edellisen kirjan alussa, koko tiimi oli levällään kuin paineaallon paiskomat ellun kanat. Hallitukselta pumpattu rahoitus oli poskettoman massiivinen, tukikohta uudenkarhea ja Suosikin kansikuvaan pääseminen silkkaa päivähaavetta. Myt kakkoskirjan alussa Ylivertaiset on jo laajalti juhlittu supersankarijoukko, joka paitsi pelasti Manhattanin Hulkin riehunnalta, myös koko maailman aggressiivisten alieninien apokalyptisilta aikeilta. Heillä siis menee paremmin kuin koskaan!

…aina sivulle 10 asti. Kapteeni Amerikka heittää pienen panttivankikeikan Lähi-idässä ja Thorin mukaan se enteilee sitä, että Ylivertaisia tullaan käyttämään häikäilemättömien imperialistien kauheana käsikassarana kolmannen maailman maissa, ja nostaa ukkosjumalallista kytkintä. Välittömästi tämän perään uutistoimistot saavat vihiä siitä, että reilut 800 ruumispussia täyttänyt hirviö nimeltä Hulk onkin oikeasti eräs Kilven huipputiedemiehistä, itseasiassa koko supersotilashankkeen nokkamies, tohtori Bruce Banner. Vuoden 1929 musta tiistai pörssiromahduksineen ei ole mitään verrattuna siihen suosiokuoppaan, johon Ylivertaiset tämän myötä karahtavat.

Tämä kaikki on toki lämmittelyä. Pian asiat alkavat mennä poskelleen ihan tosissaan. Euroopan ja Amerikan valtiojohtoiset superihmiset lähetetään vetämään Thoria kimpassa nekkuun, eräs Lähi-idän maa joutuu Ylivertaisten ennaltaehkäisevän iskun kohteeksi ja Haukansilmän kotiin tulee ikäviä vieraita. Sen jälkeen onkin totiset paikat. Kohtalaisen moni valtiovalta on jo kuukausia huolestuneena seurannut Amerikan supermellastusta ja pikkuhiljaa alkaa syntyä konsesus siitä, että tilanteelle ’tarttis tehrä jotain’. Enempää en paljasta, mutta tuo jotain ei ole eri blokkien välinen ystävyysjalkapallo-ottelu, vaikka perseelle potkitaankin.

Huolimatta siitä, että panokset ovat korkealla ja konfliktit vakavia, ei koko kirjaa joudu naama näkkärillä lukemaan. Hank Pym etsiskelee itselleen uutta kotia, superryhmää, joka ottaisi hänet mukaan. Katso ja kavahda! Ultimate-versumilla on oma versionsa myös Puolustajista, ja heille Jättiläinen on kuin taivaan lahja. Kokemusta heillä on säälittävän vähän, medianäkyvyyttä vielä vähemmän, ja rahoitusta tuskin taksimatkan vertaa. Tunnettu nimi auttaisi sponsorien saamisessa. Murheen alhon summaa parhaiten Valkyria, joka Hankin esitellessä muurahaismiesvoimiaan tokaisee: ”Uskomatonta, että ryhmässämme on vihdoinkin joku, jolla on oikeat supervoimat.” Vinkki: jos muurahaisella ratsastava lilliputti on parasta, mitä joukkiolla on tarjolla, samalla vaivalla voi luovuttaa ja näyttää yleisölle paljasta ahteriaan. Puolustajat sattuvat olemaan tästä kanssani samaa mieltä. Lukekaa vaikka itse.

Mark Millarin realismiin pyrkivä ongelmanasettelu esittää tällä kertaa kysymyksen, mikä estäisi supersankareita rahoittavaa valtiota käyttämästä tätä resurssiaan omien globaalien etujensa ajamiseen. Lyhyt vastaus on: ei mikään. Kuten kuuluukin, teoilla on seurauksensa ja toinen kysymys kuuluu, miltä nimensä mukaisten supervaltojen välinen yhteenotto näyttäisi. Lopuksi, kun pöly alkaa peittää raunioituneita rakennuksia, voidaan pohtia, miten vältetään se, ettei vastaavaa tapahdu enää koskaan uudestaan..

Erityiskunniamaininta: kymmenen sivun levyinen, auki taiteltava taistelukuva. Eeppistä viileyttä!

Vannomatta toki aina paras, mutta Ultimate-jatkumossa on mahdollista tarinan niin vaatiessa päästää tärkeitäkin henkilöitä hengestään. Joka tapauksessa Ylivertaiset 2:n loppuessa kaikki alussa hengissä olleet hahmot eivät sitä enää ole. Toivoa sopii, että ilmiselvimmät kalmot pysyvät haudoissaan, jottei tulevien seikkailujen jännite kärsi.

Ylivertaiset on kahden kirjan perusteella ehdottomasti tutustumisen arvoista kamaa kaikille supersankareista diggaileville. Poliittinen kommentaari turpakäräjien lomassa saattaa inspiroida myös laajempia kansankerroksia. Ainoa mitä näiden kanssa kiroan on univelka – jos kirjan erehtyy aloittamaan myöhään illalla, kello on jotain epäkristillistä, kun viimeinen sivu on vihdoin luettu.

Thor

Thor (2011)
Pääosissa: Chris Hemsworth, Natalie Portman, Tom Hiddleston, Anthony Hopkins
Ohjaus: Kenneth Branagh

Vaikka pidinkin ensimmäisestä X-Men-leffasta, luontainen varovaisuuteni sarjakuvan perusteella tehtyjä elokuvia kohtaan on pitänyt pintansa. Näkemättä on uusi ja vanha Hulk, kaikki Spider-Manit, molemmat Iron manit sekä kumpikin Fantastic Four. Saattaisin hyvinkin pitää niistä, mutta jokin potkii vastaan.

Thor lankesi reilun kymmenen elokuvan joukossa lainakasaan, johon iskimme puoliskoni kanssa heti vuodenvaihteen jälkeen. Parhaimmillaan meni kaksikin elokuvaa illassa. Conanin päätyttyä olin jokseenkin pettynyt lopputulokseen ja ajattelin, että saman tein voin vaikka katsoa Thorin. Jos se on kuonaa, menee vain yksi ilta pilalle. Ja jos se on hyvä, saan hyborisen pahan maun pois suusta.

Thorissa on kutakuinkin kaikki kohdillaan, ainakin kaikki tärkeä, nimittäin Asgård ja kaikki siihen viittaava. Chris Hemsworth on nappivalinta nuorekkaan, vastuuttoman mutta hyväntahtoisen julkean Thorin rooliin. Vertasin koko ajan elementtejä Marvelin Thor-sarjakuvaan, vaikken millään muotoa odottanut tai edellyttänyt uskollisuutta sille. Ilokseni huomasin, että olennainen osa hahmoa oli siirtynyt mainiosti.

Sarjakuvassa Thor on joutunut maanpakoon ihmisten joukkoon oppimaan nöyryyttä. Ihan sama asetelma ei olisi toiminut elokuvassa, sillä katsojien sympatiat on pidettävä hanskassa alusta saakka. Toisaalta syy karkotukseen ei sekään saa olla epäreilu, jottei Odin joudu kusipäiden listalle. Käytetty ratkaisu oli erittäin toimiva, motivaatiot kirkkaat ja junaonnettomuutta muistuttava tapahtumaketju uskottava.

Veljekset kuin ilvekset

Kohtalaisen tarinan saa keitettyä kokoon vähäisemmilläkin aineksilla, mutta loistavaan sankaritarinaan tarvitaan moniulotteinen ja uskottava vastustaja. Sellainen, jonka toiminta kumpuaa ymmärrettävistä tarpeista eikä täysin käsittämättömästä tarpeesta tuhota koko multiversumi, jota sen jälkeen voisi hallita. Jääjättiläisten kuningas on alusta saakka tusinapahis, varsin turha jätkä. Kun Thorista puhutaan, vastustajakaartin nokkamies on aina Loki.

Lokilla on maineensa jäynääjänä, mutta sarjakuvissa avoimen hyökkäävä asenne välillä repeää sellaisiin mittoihin, että olen ihmetellyt miksei sällin niskoja ole vielä väännetty nurin. Sellainen rooli elokuvassa olisi ollut kovin tylsä ja ennalta-arvattava, joten sille polulle ei ollut lähdetty ollenkaan. Lokille oli annettu aivan omat tavoitteet, toiveet, motivaatiot ja pelot, jotka ohjasivat tilanteen katastrofaaliseen syöksykierteeseen. Pääpaino juonessa oli tietenkin Thorin kasvamisella sankarin rooliin, mutta paljon mielenkiintoisempaa oli Lokin tarina. Se oli se, mikä muutti kohtalaisen tavanomaisen supersankarirähinän kiinnostavaksi tarinaksi.

Välittömästi Maahan päädyttyään Thor törmää uusiin, paikallisiin ystäviin ja joutuu orientoitumaan uuteen elämäänsä ihmisenä muiden joukossa. Jenkki kuningas Arthurin hovissa, muukalainen ihmisten joukossa, jumala ihmisten keskuudessa, se on jo nähty eikä juonikuviona herätä intohimoja. Onneksi Thorille annetaan aika kärkeen tavoitteita, joten pelkäksi keekoiluksi ei raina ehdi sortua ja itkettävimmiltä ”en ymmärrä kulttuurianne”-tilanteilta vältytään.

Asgårdilaiset kaverit liittyvät myöhemmin seuraan ja heidän perässään yksi Marvel-mythoksen kovimpia Thor-vihulaisia, nimittäin Destroyer, maaginen haarniska, jota on häiritsevän hankala pysäyttää ja joka on useaan kertaan melkein tappanut Thorin. Oiva valinta vastukseksi, etenkin kun tässä tapauksessa ei ollut mitään tarvetta esitellä uutta persoonallisuutta, minkä mikä tahansa muu vastustaja olisi vaatinut. Massiivinen koko ja tyly hajotussäde riittivät. Taistelu oli merkittävä juonen kannalta, Thor osoittaa olevansa perintönsä ja Mjölnirin arvoinen, mutta itse jäin kaipaamaan jotain monitahoisempaa dilemmaa ja ratkaisua, jolla asia olisi saatu esitettyä. Kyseessä on kuitenkin hahmon olennainen käännekohta.

Sen jälkeen jäljellä onkin loppusiivous ja koko katsomiskokemuksen oikeuttava kohtaaminen Asgårdin valtiaiden välillä. Voisin diggailla Haukansilmän sivuroolia, toimivia efektejä, Idris Elbaa ihan vain Idris Elban vuoksi, mutta se kaikki jää Lokin varjoon. Hyvä siis, että Tom Hiddleston on jo mukana Thor 2:ssa, mutta samalla pientä ahdistusta aiheuttaa jatko-osasyndrooman pelko. Mitä jos se pettää kaikki odotukset?

No, välissä on Kostajat-leffa. Sitä odotellessa!

Loki valmistautuu puskukisaan Mean Machine Angelia vastaan