Ylivertaiset 2

Ylivertaiset 2
Kirjoittanut: Mark Millar
Piirtänyt: Bryan Hitch
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-577-7

Kun Ylivertaisten saaga hyrähti rullaamaan edellisen kirjan alussa, koko tiimi oli levällään kuin paineaallon paiskomat ellun kanat. Hallitukselta pumpattu rahoitus oli poskettoman massiivinen, tukikohta uudenkarhea ja Suosikin kansikuvaan pääseminen silkkaa päivähaavetta. Myt kakkoskirjan alussa Ylivertaiset on jo laajalti juhlittu supersankarijoukko, joka paitsi pelasti Manhattanin Hulkin riehunnalta, myös koko maailman aggressiivisten alieninien apokalyptisilta aikeilta. Heillä siis menee paremmin kuin koskaan!

…aina sivulle 10 asti. Kapteeni Amerikka heittää pienen panttivankikeikan Lähi-idässä ja Thorin mukaan se enteilee sitä, että Ylivertaisia tullaan käyttämään häikäilemättömien imperialistien kauheana käsikassarana kolmannen maailman maissa, ja nostaa ukkosjumalallista kytkintä. Välittömästi tämän perään uutistoimistot saavat vihiä siitä, että reilut 800 ruumispussia täyttänyt hirviö nimeltä Hulk onkin oikeasti eräs Kilven huipputiedemiehistä, itseasiassa koko supersotilashankkeen nokkamies, tohtori Bruce Banner. Vuoden 1929 musta tiistai pörssiromahduksineen ei ole mitään verrattuna siihen suosiokuoppaan, johon Ylivertaiset tämän myötä karahtavat.

Tämä kaikki on toki lämmittelyä. Pian asiat alkavat mennä poskelleen ihan tosissaan. Euroopan ja Amerikan valtiojohtoiset superihmiset lähetetään vetämään Thoria kimpassa nekkuun, eräs Lähi-idän maa joutuu Ylivertaisten ennaltaehkäisevän iskun kohteeksi ja Haukansilmän kotiin tulee ikäviä vieraita. Sen jälkeen onkin totiset paikat. Kohtalaisen moni valtiovalta on jo kuukausia huolestuneena seurannut Amerikan supermellastusta ja pikkuhiljaa alkaa syntyä konsesus siitä, että tilanteelle ’tarttis tehrä jotain’. Enempää en paljasta, mutta tuo jotain ei ole eri blokkien välinen ystävyysjalkapallo-ottelu, vaikka perseelle potkitaankin.

Huolimatta siitä, että panokset ovat korkealla ja konfliktit vakavia, ei koko kirjaa joudu naama näkkärillä lukemaan. Hank Pym etsiskelee itselleen uutta kotia, superryhmää, joka ottaisi hänet mukaan. Katso ja kavahda! Ultimate-versumilla on oma versionsa myös Puolustajista, ja heille Jättiläinen on kuin taivaan lahja. Kokemusta heillä on säälittävän vähän, medianäkyvyyttä vielä vähemmän, ja rahoitusta tuskin taksimatkan vertaa. Tunnettu nimi auttaisi sponsorien saamisessa. Murheen alhon summaa parhaiten Valkyria, joka Hankin esitellessä muurahaismiesvoimiaan tokaisee: ”Uskomatonta, että ryhmässämme on vihdoinkin joku, jolla on oikeat supervoimat.” Vinkki: jos muurahaisella ratsastava lilliputti on parasta, mitä joukkiolla on tarjolla, samalla vaivalla voi luovuttaa ja näyttää yleisölle paljasta ahteriaan. Puolustajat sattuvat olemaan tästä kanssani samaa mieltä. Lukekaa vaikka itse.

Mark Millarin realismiin pyrkivä ongelmanasettelu esittää tällä kertaa kysymyksen, mikä estäisi supersankareita rahoittavaa valtiota käyttämästä tätä resurssiaan omien globaalien etujensa ajamiseen. Lyhyt vastaus on: ei mikään. Kuten kuuluukin, teoilla on seurauksensa ja toinen kysymys kuuluu, miltä nimensä mukaisten supervaltojen välinen yhteenotto näyttäisi. Lopuksi, kun pöly alkaa peittää raunioituneita rakennuksia, voidaan pohtia, miten vältetään se, ettei vastaavaa tapahdu enää koskaan uudestaan..

Erityiskunniamaininta: kymmenen sivun levyinen, auki taiteltava taistelukuva. Eeppistä viileyttä!

Vannomatta toki aina paras, mutta Ultimate-jatkumossa on mahdollista tarinan niin vaatiessa päästää tärkeitäkin henkilöitä hengestään. Joka tapauksessa Ylivertaiset 2:n loppuessa kaikki alussa hengissä olleet hahmot eivät sitä enää ole. Toivoa sopii, että ilmiselvimmät kalmot pysyvät haudoissaan, jottei tulevien seikkailujen jännite kärsi.

Ylivertaiset on kahden kirjan perusteella ehdottomasti tutustumisen arvoista kamaa kaikille supersankareista diggaileville. Poliittinen kommentaari turpakäräjien lomassa saattaa inspiroida myös laajempia kansankerroksia. Ainoa mitä näiden kanssa kiroan on univelka – jos kirjan erehtyy aloittamaan myöhään illalla, kello on jotain epäkristillistä, kun viimeinen sivu on vihdoin luettu.