Avainsana-arkisto: Kostajat

Kostajat: lahjakirja

Julkaistu 25 marraskuun, 2012| Jätä kommentti

Kostajat: lahjakirja
Käsikirjoitus: Dan Jurgens, Mike Grell, Geoff Johns
Kuvitus: Alan Davis
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-587-6

Slokovia on yksi helvetinkolo muiden joukossa. Hallinto pitää kansan kurissa ja nuhteessa sotilaiden avulla, vapauksia rajoitetaan ja sääntöjen rikkojat on helpompi teloittaa kuin vangita. Lisäksi maalla on onni ja autuus olla Latverian rajanaapuri, jota puolestaan hallitsee kaikkien tuntema suuruudenhullu monarkki Victor von Doom.

Yksi kielletyistä uskonnoista on Thorin palvonta. Toisin kuin monen muun uskonnon kohdalla, Thoriin uskovilla on etuna se, että heidän jumalansa voi karauttaa paikalle sotaisaa kirvestä heilutellen ja antaa selkään pahoille jätkillä. Koska luvassa ei ole taloudellista etua, Yhdysvallat nakittaa Rautamiehen suitsimaan Thorin jumalaista raivoa. Oikeassahan Starkin poika onkin, sillä on miljoonasti helpompaa panna piste ulkoavaruudesta tuleville valloituksille kuin ihmisen omalle pahuudelle. On geopoliittisesti tärkeää, että juntta saa teloittaa omia kansalaisiaan miten ja milloin haluaa.

Tämä Kostajien lahjakirja kertoo sen, miksi supersankarit eivät lähde käyttämään voimiaan muuttaakseen maailmaa merkittävissä määrin. Tilanne kun on, että valtaapitävät eivät niin halua, sillä muutos olisi mahdollisesti muutos heidänkin valtaansa kohtaan. Jos superheebojen annettaisiin oikeasti polkaista muutoksen tomua ilmaan, jälki muistuttaisi joko Alan Mooren Miraclemania tai Mark Millarin Ylivertaisia. Maailma joko muuttuu täysin erilaiseksi tai superarmeijat leipovat toisiaan lättyyn siihen saakka, että kaikki ovat saaneet osansa eikä kukaan uskalla ihan hetkeen panna puolijumalia hoitamaan tehtäviä, joihin on vuosituhansia käytetty armeijoita.

Lahjakirja on vain kolmen lehden mittainen kokonaisuus eikä erityisen legendaarinen. Paljon parempia Kostajat-kiksejä teeman tiimoilta tarjoaa jo mainittu Ylivertaiset tämän tarinan jäädessä kovasti kevytversioksi. Todistetuksi myös tuli, että aina ongelman ilmaantuessa Tony Stark rakentaa aiheeseen sopivan uuden Rautamies-haarniskan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Alan Davis, Dan Jurgens, Egmont, Geoff Johns, Kapteeni Amerikka, Kostajat, Mike Grell, Rautamies, Thor, Tohtori Doom, Ylivertaiset

Kostajat – Saarroksissa

Julkaistu 20 marraskuun, 2012| Jätä kommentti

Kostajat – Saarroksissa
Kirjoittanut: Roger Stern
Kuvittanus: John Buscema, Tom Palmer
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-586-9

Muut pojat kiskoivat keppanaa, minä kulutin nuoruuteni scifiin, sarjakuviin ja roolipeleihin. Löydettyäni Marvel-universumin uppouduin sen sisään aina kvarkkitasoa myöten. Peruspalikoiden joukosta löytyi kaikenlaista häkellyttävää.

Tämä kaikki tapahtui aikana ennen Internetiä sellaisena kuin me sen nykyään tunnemme. Tähtien sota -lehden kirjepalstalla lehden toimitus kertoi jostain sisäpiiriringistä, jossa saattoi keskustella Star Warsista ja vaikka Voiman olemuksesta muiden fanien kanssa, mutta mainitsi heti perään, ettei siihen osalliseksi pääse. Mystistä, kiihdyttävää, ja turkasen turhauttavaa! Ainut tietolähteeni oli siis ne lehdet, jotka käsiini sain. Mesen päässä oleva kaveriverkosto ja taustalla hyrräävä hakumoottori olivat silkkaa scifiä ellei jopa fantasiaa.

Lehdessä kuin lehdessä osa seikkailuista on aina, väkisinkin, puhdasta täytemateriaalia. Viihdyttävää kenties, muttei erityisen muistettavaa. Osa lehdistä taas muodostaa yhtenäisiä kokonaisuuksia, joissa päästään kehittelemään asioita syvemmin, ja niistä legendaarisimmat on sitä kamaa, josta puhutaan vuosikymmen tai kaksi jälkeenpäinkin. Tarkoitan nyt sellaisia tapauksia kuin Salatut sodat, Phoenixin taru, ja Daredevilin Born Again -saaga.

Suomijulkaisut 80-luvulla kattoivat ihan mukavasti Hämähäkkimiehen ja Ryhmä-X:n edesottamuksia, mutta muunmuassa Kostajat jäivät taustapelaajien rooliin. Silti lehtien pienimmätkin detaljit ulkoa opettelevana sain selville, että merkittäviä asioita tapahtui oman havaintokynnykseni tuolla puolen. Jokin pahansuopa joukko hyökkäsi melkoisen onnistuneesti Kostajien kimppuun eivätkä kaikki kävelleen kohtaamisesta omin jaloin.

Noissa arkaaisissa olosuhteissa jouduin tiedonmurusia kasaamalla spekuloimaan, mitä Kostajien kartanossa oikeastaan tapahtui. Vaikka vuosien saatossa osteskelin englanninkielisiä irtonumeroita, kun niitä vastaan käveli, en koskaan lukenut tätä tarinakaarta, luultavasti siksi, että osa numeroista uupuu yhä edelleen. Siksi oli kerrassaan kutkuttavaa huomata Egmontin pukanneen tämän minua vuosikausia riivanneen saagan ulos suomijulkaisuna.

Kostajat – Saarroksissa kertoo siis siitä, kun Paroni Zemo (v.2) tajuaa, että Kostajien voima piilee lukumäärässä ja yhteistyössä. Ainoa keino päihittää heidät on koota isompi joukko, isompi jo siksi, että yhteistyö psykopaattisten megalomaanikkojen kanssa on jo lähtökohtaisesti vähän sii ja soo. Pitkällisten valmistelujen jälkeen Pahuuden mestarit ovat valmiita ja valtaavat Kostajien kartanon… suunnattoman helposti. Mukana on paljon kovia tykkejä kuten koko Romutusryhmä, Hyde ja Goljatti, joten projektin onnistuminen ei ole ihme, mutta nähdyt esteet eivät kyllä vakuuttaneet. Tuli pikemminkin olo, että mikä tahansa Power Packia kovempi jengi olisi kävellyt sisään kuin hollitupaan.

Keskeisimmiksi kostajiksi nousivat Ampiainen ja Herkules. Noihin aikoihin Ampiainen oli Kostajien pomo ja Herkuleksella oli suunnattomia vaikeuksia ottaa vastaan käskyjä hameväeltä. Konflikti paisui, kuten niin tavallista, aina räjähdyspisteeseen saakka. Lopputuloksena oli aivan titaaninen selkäsauna ja tarina nimeltä ”Jopa jumalat voivat kuolla”. Toinen kasari-Marvelin standardeilla yllättävän väkivaltainen kohtaus oli, kun Hyde takoi hovimestari Jarvisin jauhelihaksi ihan puhtaasti pahuuttaan.

Saarroksissa oli minulle hieno löytö ja arvokas lukukokemus. Se antaa varmasti myös kivoja säväreitä jokaiselle, joille 80-luvun puolivälin Marvelit aiheuttavat muitakin kiksejä, nostalgisia tai ei. Toisaalta nykypäivän rankkaan sankarimenoon tottuneille tapahtumat voivat olla varsin mietoja, jopa kepeitä. Pahuuden mestarit eivät ehkä vaikuta niin kovin pahoilta, kun zombieviikingit tekevät kymmenen metrin korkuisen barrikadin manhattanilaisten päistä.

Kokoelma sisältää Avengersin numerot 270-277 ja kuuluu minun kirjoissani kultakauden tarinoihin. Hivenen yllättävä valinta julkaistavaksi tähän maailmanaikaan, mutta pois se minusta, että pahaa sanaa päätöksestä sanoisin. Ennemminkin lisää menneiden päivien parhaimmistoa tiskiin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Egmont, John Buscema, Kostajat, Pahuuden mestarit, Roger Stern, Tom Palmer

Ylivertaiset 2

Julkaistu 27 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Ylivertaiset 2
Kirjoittanut: Mark Millar
Piirtänyt: Bryan Hitch
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-577-7

Kun Ylivertaisten saaga hyrähti rullaamaan edellisen kirjan alussa, koko tiimi oli levällään kuin paineaallon paiskomat ellun kanat. Hallitukselta pumpattu rahoitus oli poskettoman massiivinen, tukikohta uudenkarhea ja Suosikin kansikuvaan pääseminen silkkaa päivähaavetta. Myt kakkoskirjan alussa Ylivertaiset on jo laajalti juhlittu supersankarijoukko, joka paitsi pelasti Manhattanin Hulkin riehunnalta, myös koko maailman aggressiivisten alieninien apokalyptisilta aikeilta. Heillä siis menee paremmin kuin koskaan!

…aina sivulle 10 asti. Kapteeni Amerikka heittää pienen panttivankikeikan Lähi-idässä ja Thorin mukaan se enteilee sitä, että Ylivertaisia tullaan käyttämään häikäilemättömien imperialistien kauheana käsikassarana kolmannen maailman maissa, ja nostaa ukkosjumalallista kytkintä. Välittömästi tämän perään uutistoimistot saavat vihiä siitä, että reilut 800 ruumispussia täyttänyt hirviö nimeltä Hulk onkin oikeasti eräs Kilven huipputiedemiehistä, itseasiassa koko supersotilashankkeen nokkamies, tohtori Bruce Banner. Vuoden 1929 musta tiistai pörssiromahduksineen ei ole mitään verrattuna siihen suosiokuoppaan, johon Ylivertaiset tämän myötä karahtavat.

Tämä kaikki on toki lämmittelyä. Pian asiat alkavat mennä poskelleen ihan tosissaan. Euroopan ja Amerikan valtiojohtoiset superihmiset lähetetään vetämään Thoria kimpassa nekkuun, eräs Lähi-idän maa joutuu Ylivertaisten ennaltaehkäisevän iskun kohteeksi ja Haukansilmän kotiin tulee ikäviä vieraita. Sen jälkeen onkin totiset paikat. Kohtalaisen moni valtiovalta on jo kuukausia huolestuneena seurannut Amerikan supermellastusta ja pikkuhiljaa alkaa syntyä konsesus siitä, että tilanteelle ’tarttis tehrä jotain’. Enempää en paljasta, mutta tuo jotain ei ole eri blokkien välinen ystävyysjalkapallo-ottelu, vaikka perseelle potkitaankin.

Huolimatta siitä, että panokset ovat korkealla ja konfliktit vakavia, ei koko kirjaa joudu naama näkkärillä lukemaan. Hank Pym etsiskelee itselleen uutta kotia, superryhmää, joka ottaisi hänet mukaan. Katso ja kavahda! Ultimate-versumilla on oma versionsa myös Puolustajista, ja heille Jättiläinen on kuin taivaan lahja. Kokemusta heillä on säälittävän vähän, medianäkyvyyttä vielä vähemmän, ja rahoitusta tuskin taksimatkan vertaa. Tunnettu nimi auttaisi sponsorien saamisessa. Murheen alhon summaa parhaiten Valkyria, joka Hankin esitellessä muurahaismiesvoimiaan tokaisee: ”Uskomatonta, että ryhmässämme on vihdoinkin joku, jolla on oikeat supervoimat.” Vinkki: jos muurahaisella ratsastava lilliputti on parasta, mitä joukkiolla on tarjolla, samalla vaivalla voi luovuttaa ja näyttää yleisölle paljasta ahteriaan. Puolustajat sattuvat olemaan tästä kanssani samaa mieltä. Lukekaa vaikka itse.

Mark Millarin realismiin pyrkivä ongelmanasettelu esittää tällä kertaa kysymyksen, mikä estäisi supersankareita rahoittavaa valtiota käyttämästä tätä resurssiaan omien globaalien etujensa ajamiseen. Lyhyt vastaus on: ei mikään. Kuten kuuluukin, teoilla on seurauksensa ja toinen kysymys kuuluu, miltä nimensä mukaisten supervaltojen välinen yhteenotto näyttäisi. Lopuksi, kun pöly alkaa peittää raunioituneita rakennuksia, voidaan pohtia, miten vältetään se, ettei vastaavaa tapahdu enää koskaan uudestaan..

Erityiskunniamaininta: kymmenen sivun levyinen, auki taiteltava taistelukuva. Eeppistä viileyttä!

Vannomatta toki aina paras, mutta Ultimate-jatkumossa on mahdollista tarinan niin vaatiessa päästää tärkeitäkin henkilöitä hengestään. Joka tapauksessa Ylivertaiset 2:n loppuessa kaikki alussa hengissä olleet hahmot eivät sitä enää ole. Toivoa sopii, että ilmiselvimmät kalmot pysyvät haudoissaan, jottei tulevien seikkailujen jännite kärsi.

Ylivertaiset on kahden kirjan perusteella ehdottomasti tutustumisen arvoista kamaa kaikille supersankareista diggaileville. Poliittinen kommentaari turpakäräjien lomassa saattaa inspiroida myös laajempia kansankerroksia. Ainoa mitä näiden kanssa kiroan on univelka – jos kirjan erehtyy aloittamaan myöhään illalla, kello on jotain epäkristillistä, kun viimeinen sivu on vihdoin luettu.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Ampiainen, Bruce Banner, Bucky Barnes, Egmont, Elohopea, Hank Pym, Haukansilmä, Hulk, Janet van Dyne, Jättiläinen, Kapteeni Amerikka, Kostajat, Loki, Marvel, Musta leski, Nick Fury, Purppuranoita, Rautamies, SHIELD, Steve Rogers, supersotilas, Thor, Tony Stark, Triskelion, Ultimate Marvel

Ylivertaiset

Julkaistu 26 lokakuun, 2012| Jätä kommentti

Ylivertaiset
Kirjoittanut: Mark Millar
Piirtänyt: Bryan Hitch
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-573-9

Vuosikymmeniä jatkuneiden supersankarisarjakuvien yksi heikko kohta on päähahmojen kuolemattomuus. Siis tokihan kutakuinkin jokainen superjamppa on aikanaan päässyt hengestään, joidenkin kohdalla kuolemien määrän laskemiseksi pitää ottaa varpaatkin avuksi, mutta kalsarikallejen maailmassa ne kaksi varmaa ovat verot ja kuolemasta palaaminen. Tämä ei edes johdu pelkästään käsikirjoittajien pelkuruudesta. Sekä Marvel että DC ovat vain työläisiä paljon isompien mediajättien valvoessa heidän toimiaan. Mediajättejä kiinnostaa vain raha. Sellaisten nokkamiehet eivät ikimaailmassa antaisi Batmanin ja Hämähäkkimiehen kaltaisien lisensoitavien lypsylehmien kuolla lopullisesti.

Joskus aikoinaan Marvel lanseerasi lehden nimeltä What if? jonka sivuilla käsikirjoittajat pääsivät päästelemään hiukan höyryjä. Jokin kriittinen asia tapahtui eri tavalla kuin pääjatkumossa ja maailma lähi erilaiseen suuntaan. Yleensä huonompaan. Jos koko maailmankaikkeutta ei räjäytetty, vähintään Wolverine tai Peter Parker tapettiin. Kun kerrankin sai nitistää tavallisesti haavoittumattoman sankarin mahdollisimman tylyllä tavalla, siitä revittiin irti kaikki mahdollinen. Tällaiset entä jos -tarinat ovat toki tenhoavia, olen niitä itsekin aikoinani lukenut marvelnistin kiilto silmissä, mutta makupaloja kummempaa säväriä niistä ei tullut. Suuri voima tehdä mitä vain ei tuonut mitään vastuuta. Kalman kouraisun vaikutukset jäivät vain kunkin numeron sivujen piiriin.

Sitten Marvel keksi Ultimate-jatkumon.

Sen sijaan, että olemassaoleva todellisuus olisi rebootattu, kuten DC on ehtinyt tekemään enemmän kertoja kuin makaroneja on pussissa, päämarvelversumin rinnalle perustettiin uusi todellisuus, Ultimate Marvel. Tällä keikauksella yhdistettiin What if:ien rajattomat mahdollisuudet pysyviin seuraamuksiin. Kirjoittajilla oli yhtäkkiä käytössään täysin vapaa pelikenttä, jossa mikä tahansa on mahdollista ja kuka tahansa voi kuolla ilman, että markkinointiosasto tuhrii housunsa. Paketissa oli kaikki voittaja-ainekset. Kysymys kuuluukin, miten niitä aineksia onnistuttiin käyttämään.

”Tony, älä pidä sitä kypärää minun läsnäollessani. Ties vaikka ilvehdit sen takana.”

Ultimate-versumiin kuuluu nippu lehtiä, joskaan ei niin tuhti kuin pääjatkumoon. Mukaan on otettu keskeisimmät vaikuttajat, eli Hämähäkkimies, Ryhmä-X, Ihmeneloset ja itseoikeutetusti Kostajat eli Ylivertaiset. Suomeksi Ultimate-kamaa on voinut seurailla ainakin Mega-Marvelin sivuilla, mutta näitä lehtiä en ole itse lukenut. Ainut kokemukseni tällä saralla ovat kaksi Egmontin julkaisemaa järkälettä, Ylivertaiset ja Ylivertaiset 2. Kummassakin on sisältöä 13 lehden verran, sanalla sanoen The Ultimatesin kaksi ensimmäistä 13 numeron minisarjaa kokonaisuudessaan. Kannet ovat kovat, sivut laadukkaita ja kokonaisuudella hivauttaminen tiputtaa alkuhäränkin. Jos kärsii jännetuppitulehduksesta, näitä lukiessa suosittelen rannetukea.

Ylivertaiset on siis Kostajat modernilla ja paljon realistisemmalla otteella. Syntytarinoita on päivitetty nykyaikaan istuvimmiksi ja maailmanpoliittinen tilanne on huomioitu. Sarjassa pyörii todellisiin ihmisiin pohjautuvia hahmoja alkaen presidentti Bushista. Ihmiset ovat myös raadollisempia ja väkivalta sattuu. Ei voida olettaa lehti lehden jälkeen, että soraksi murskaantuvat rakennukset ovat aina tyhjiä. Ruumiitahan siitä syntyy, kun metaihmiset tappelevat. Se tulee ja tappaa, ja kun se tappaa silloin kuollaan, lauloivat jo Ne Luumäet.

Ylivertaisia johtaa KILPI, tutummin SHIELD eli YPVKK (EVVK). Kiitän suomentajaa päätösestä kääntää hyvä nimi suoraan ilman aakkoshippaa, koska nimen merkitys, sen luoma mielikuva, on tärkein seikka tässä tapauksessa. Kilven johdossa heiluu Nick Fury, mutta yllätysvetona hänestä tehtiinkin musta ja ulkonäkö lainattiin, luvalla, Samuel L. Jacksonilta. Tämä ei liene mikään uutinen enää näin Kostajat-elokuvan ja Kostajien jäsenten soolorainojen jälkeen, mutta aikanaan tämä oli kova veto. Kilven suojissa parikin hemmoa yrittää toisintaa 40-luvun suurinta yhden hitin sukseeta, supersotilasseerumia. Toinen on tohtori Bruce Banner, jonka versio tapahtumasta hulking up voittaa vapaapainijipon mennen tullen, ja toinen tohtori Hank Pym, joka Janet-vaimonsa avulla leikkii kokoleikkejä. Hank on Jättiläinen, Jan Ampiainen. Loputkin alkuperäis-Kostajien perustajajäsenet ovat läsnä, nimittäin Rautamies ja Thor. Tony vetää viinaa kuin sieni ja Thor on toipuva hullujenhuoneen asukki, joka kovasti väittää olevansa aito viikinkijumala.

Ranskassa Furyn organisaatiota kutsutaan nimellä ’Le Kilpi’.

Eräänlainen läpimurto supersotilaiden kanssa saadaan, kun toisen maailmansodan melskeissä jäihin joutunut Kapteeni Amerikka löydetään ja sulatetaan. Mukana hääräävät myös vanhemman kaartin nimet Musta leski, Haukansilmä, Elohopea ja Purppuranoita. Koska tähän ei sovi heittää Kostajat kokoon, pitäisiko taisteluhuudon kuulua Ylivertaiset yhtykää? Miksipä ei, sitäkin he tekevät ihan riittämiin.

Ensimmäinen isompi koitos on kotikutoinen. Banner saa surkukohtauksen, kun hänen tyttökaverinsa Betty Ross viettää iltaa Freddie Prince Jr:n kanssa, minkä johdosta Hulk päättää tasoittaa Manhattanin. Muistatteko, mitä vihjailin sivullisista uhreista? Niitä ehtii kertyä, ennen kuin kriisi saadaan jonkinlaiseen päätökseen. Pienen hengenvetotauon jälkeen lähdetään ratkomaan tutkan alla tapahtuvaa muukalaisinvaasiota, jota nuo muotoaan muuttavat iljakkeet ovat puuhanneet jo vuosikymmenten ajan. Orjuuttaako ihmiskunta, vai tuhotako se, kas siinä pulma.

Ylivertaiset on ihan timanttia. Etukäteen funtsittu 13 numeron määrämitta auttaa vetämään todella tiukan jännitteen koko sarjan halki. Mark Millar osaa pyörittää nostalgisista aineksista koostetun toimintajyrinän omalla tuoreella otteellaan, mitä Bryan Hitchin realistinen, mikäli sellaista sanaa nyt vaikkapa Hulkin kohdalla voi käyttää, kuvitus tukee loistavasti. Juoni ja hahmot avautuvat hyvin myös sellaiselle, jolle Kostajien 50 vuoden historia ei ole tuttua kauraa, mutta jos supersankarit silittävät vastakarvaan, teos ei tarjoa kovin paljon.

Hahmot eivät ole pahoja tai täysmulkkuja, eivät ainakaan ihan siitä ilosta, että asetelmia on nyt lupa keikutella reippaasti. Heissä on hyvin paljon samoja piirteitä kuin Kostaja-versioissaankin. Silti kaikki on erilaista. Taistelussa viholliselta on täysin sallittua ottaa henki. Pymin pariskunnan perheväkivalta on raakaa. Hulk voi purra pään irti. Turvallisuus ja kepeys on tiessään. Jäljellä on asiallista ja itsensä vakavasti ottavaa kerrontaa, joka ei pyydä terävyyttään tai kantaaottavuuttaan anteeksi.

Vastaan siis aiempaan kysymykseeni. Ylivertaisten perusteella uuden alun suomia aineksia ja vapauksia onnistuttiin hyödyntämään hävyttömän hyvin. Tässä on selvästi yksi sellainen kirja, jonka kaivan hyllystä vielä kymmenen vuoden kuluttuakin, koska se on niin turkasen hyvä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Arvostelu, Sarjakuva

Avainsanat: Ampiainen, Bruce Banner, Bucky Barnes, Egmont, Elohopea, Hank Pym, Haukansilmä, Hulk, Janet van Dyne, Jättiläinen, Kapteeni Amerikka, Kostajat, Marvel, Musta leski, Nick Fury, Purppuranoita, Rautamies, SHIELD, Steve Rogers, supersotilas, Thor, Tony Stark, Triskelion, Ultimate Marvel, What if?, Ylivertaiset

Thor

Julkaistu 11 huhtikuun, 2012| Jätä kommentti

Thor (2011)
Pääosissa: Chris Hemsworth, Natalie Portman, Tom Hiddleston, Anthony Hopkins
Ohjaus: Kenneth Branagh

Vaikka pidinkin ensimmäisestä X-Men-leffasta, luontainen varovaisuuteni sarjakuvan perusteella tehtyjä elokuvia kohtaan on pitänyt pintansa. Näkemättä on uusi ja vanha Hulk, kaikki Spider-Manit, molemmat Iron manit sekä kumpikin Fantastic Four. Saattaisin hyvinkin pitää niistä, mutta jokin potkii vastaan.

Thor lankesi reilun kymmenen elokuvan joukossa lainakasaan, johon iskimme puoliskoni kanssa heti vuodenvaihteen jälkeen. Parhaimmillaan meni kaksikin elokuvaa illassa. Conanin päätyttyä olin jokseenkin pettynyt lopputulokseen ja ajattelin, että saman tein voin vaikka katsoa Thorin. Jos se on kuonaa, menee vain yksi ilta pilalle. Ja jos se on hyvä, saan hyborisen pahan maun pois suusta.

Thorissa on kutakuinkin kaikki kohdillaan, ainakin kaikki tärkeä, nimittäin Asgård ja kaikki siihen viittaava. Chris Hemsworth on nappivalinta nuorekkaan, vastuuttoman mutta hyväntahtoisen julkean Thorin rooliin. Vertasin koko ajan elementtejä Marvelin Thor-sarjakuvaan, vaikken millään muotoa odottanut tai edellyttänyt uskollisuutta sille. Ilokseni huomasin, että olennainen osa hahmoa oli siirtynyt mainiosti.

Sarjakuvassa Thor on joutunut maanpakoon ihmisten joukkoon oppimaan nöyryyttä. Ihan sama asetelma ei olisi toiminut elokuvassa, sillä katsojien sympatiat on pidettävä hanskassa alusta saakka. Toisaalta syy karkotukseen ei sekään saa olla epäreilu, jottei Odin joudu kusipäiden listalle. Käytetty ratkaisu oli erittäin toimiva, motivaatiot kirkkaat ja junaonnettomuutta muistuttava tapahtumaketju uskottava.

Veljekset kuin ilvekset

Kohtalaisen tarinan saa keitettyä kokoon vähäisemmilläkin aineksilla, mutta loistavaan sankaritarinaan tarvitaan moniulotteinen ja uskottava vastustaja. Sellainen, jonka toiminta kumpuaa ymmärrettävistä tarpeista eikä täysin käsittämättömästä tarpeesta tuhota koko multiversumi, jota sen jälkeen voisi hallita. Jääjättiläisten kuningas on alusta saakka tusinapahis, varsin turha jätkä. Kun Thorista puhutaan, vastustajakaartin nokkamies on aina Loki.

Lokilla on maineensa jäynääjänä, mutta sarjakuvissa avoimen hyökkäävä asenne välillä repeää sellaisiin mittoihin, että olen ihmetellyt miksei sällin niskoja ole vielä väännetty nurin. Sellainen rooli elokuvassa olisi ollut kovin tylsä ja ennalta-arvattava, joten sille polulle ei ollut lähdetty ollenkaan. Lokille oli annettu aivan omat tavoitteet, toiveet, motivaatiot ja pelot, jotka ohjasivat tilanteen katastrofaaliseen syöksykierteeseen. Pääpaino juonessa oli tietenkin Thorin kasvamisella sankarin rooliin, mutta paljon mielenkiintoisempaa oli Lokin tarina. Se oli se, mikä muutti kohtalaisen tavanomaisen supersankarirähinän kiinnostavaksi tarinaksi.

Välittömästi Maahan päädyttyään Thor törmää uusiin, paikallisiin ystäviin ja joutuu orientoitumaan uuteen elämäänsä ihmisenä muiden joukossa. Jenkki kuningas Arthurin hovissa, muukalainen ihmisten joukossa, jumala ihmisten keskuudessa, se on jo nähty eikä juonikuviona herätä intohimoja. Onneksi Thorille annetaan aika kärkeen tavoitteita, joten pelkäksi keekoiluksi ei raina ehdi sortua ja itkettävimmiltä ”en ymmärrä kulttuurianne”-tilanteilta vältytään.

Asgårdilaiset kaverit liittyvät myöhemmin seuraan ja heidän perässään yksi Marvel-mythoksen kovimpia Thor-vihulaisia, nimittäin Destroyer, maaginen haarniska, jota on häiritsevän hankala pysäyttää ja joka on useaan kertaan melkein tappanut Thorin. Oiva valinta vastukseksi, etenkin kun tässä tapauksessa ei ollut mitään tarvetta esitellä uutta persoonallisuutta, minkä mikä tahansa muu vastustaja olisi vaatinut. Massiivinen koko ja tyly hajotussäde riittivät. Taistelu oli merkittävä juonen kannalta, Thor osoittaa olevansa perintönsä ja Mjölnirin arvoinen, mutta itse jäin kaipaamaan jotain monitahoisempaa dilemmaa ja ratkaisua, jolla asia olisi saatu esitettyä. Kyseessä on kuitenkin hahmon olennainen käännekohta.

Sen jälkeen jäljellä onkin loppusiivous ja koko katsomiskokemuksen oikeuttava kohtaaminen Asgårdin valtiaiden välillä. Voisin diggailla Haukansilmän sivuroolia, toimivia efektejä, Idris Elbaa ihan vain Idris Elban vuoksi, mutta se kaikki jää Lokin varjoon. Hyvä siis, että Tom Hiddleston on jo mukana Thor 2:ssa, mutta samalla pientä ahdistusta aiheuttaa jatko-osasyndrooman pelko. Mitä jos se pettää kaikki odotukset?

No, välissä on Kostajat-leffa. Sitä odotellessa!