Aihearkisto: Raapale

Munainen jumala herää

Munainen jumala herää

– Mitäs teillä siinä on, kysyin kun astuin keittiöön. Tytöt hääräsivät jotain pöydän ääressä aivan tohkeissaan. Pöydän päälle oli haettu asunnon kaikki neljä pöytälamppua ja jokainen valaisi niiden keskellä olevaa vatia.

– Me löydettiin nää munat aamulla metsän autiotalosta, selitti nuorempi tyttöni ja osoitti vadissa revityn ruohon seassa lojuvaa kolmea munaa.

– Ne on varmaan niitä munaisia jumalia, jatkoi vanhempi tyttöni. -Me haudotaan niitä.
Minua nauratti. Olin kertonut eilen illalla hassun sadun pikku-Cthulhusta ja suurista muinaisista. Lapset olivat kuulleet väärin.

Samassa mieleni täytti selittämätön kauhu. Munat liikahtelivat ja hitaasti niiden väri vaihtui kammottavan vieraaksi. Huutaen pakenin lapsieni kanssa asunnosta.

Takanani munat alkoivat kuoriutua.

(Raapale on novelli, jossa on tasan sata sanaa. Otsikossa ja väliotsikoissa saa olla korkeintaan viisitoista sanaa.)

Aamutähti

Aamutähti

Vaikka yö on jo pian kääntymässä aamuun, tuulenvire tuntuu lempeältä ihollani. Vaellan pyöräsuojasta parkkialueen poikki kohti kotiani, kun huomaan asvaltissa outoja jälkiä.
On kuuton yö, mutta myös pilvetön, ja tähtien valossa erotan maahan piirretyn lähes symmetrisen kuvion. Se on jonkinlainen tähti, täynnään pienempiä kuvioita. Maassa lojuu kaatunut katuliituämpäri. Poimin käteeni yhden liidun ja piirrän sillä puuttuvan viivan sakaraan.
Ilma kylmenee polttavaksi pakkaseksi. Voimakas tuulenpyörre tönii läheisiä autoja. Maa halkeilee allani ja railoista loistaa epäinhimillistä valoa. Tähden keskustassa velloo jotain mustaa.
Tempoilen, mutta en pysty liikkumaan. Halkeamat ulottuvat jalkoihini, kehooni, mieleeni. Repeydyn verkkaisesti riekaleiksi, aistien kaiken.
Itseni vähetessä musta tiivistyy muodoksi.

(Raapale on novelli, jossa on tasan sata sanaa. Otsikossa ja väliotsikoissa saa olla korkeintaan viisitoista sanaa.)

Vainooja huoneessa

Vainooja huoneessa

Tuijotan halkeamaa huoneeni seinässä. Se ilmestyi siihen eilen, vaikka eilen ei ollut maanjäristystä. Tänään niitä on ollut useita.
Huoneessani leijuu outo, imelä haju. En tiedä mistä se tulee. Luulen, että mätänevä ruumis haisee samalta.
Jostain kantautuu viulun soittoa. Se on maanista, kirkuvaa, aivan kuin soittajan elämä olisi siitä kiinni.
Yöllä katsoin ikkunasta ulos. Tähdissä oli jotain vikaa. Ne olivat väärin. Suljin silmäni, mutta avasin ne heti uudelleen. Näin outoja värejä, joita ei voi olla olemassa.
Ajoittain kuulen myös huilun. Se kammottaa minua enemmän kuin mikään muu.
Haluan pois.
En uskalla liikkua.
Tuijotan halkeamaa huoneeni seinässä. Luulen, että se tuijottaa takaisin.

(Raapale on novelli, jossa on tasan sata sanaa. Otsikossa ja väliotsikoissa saa olla korkeintaan viisitoista sanaa.)

Satelliitti

Satelliitti

Maa liukuu näkökenttääni majesteetillisen hitaasti. Pystyn erottamaan Pohjois-Amerikan pilviverhon riekaleiden välistä. Yö on saapunut itärannikolle. Kotini on siellä.
Ajattelen puolisoani ja kahta tytärtäni. Tuttu kuristava olo kurkussani voimistuu ja puristan silmäni kiinni, mutta turhaan. Silmäkulmani pusertaa esiin pari nestetippaa, jotka leijuvat kypäräni poikki ja takertuvat lasiin pintajännityksellä.
Katselen Maata niin kauan kuin voin kääntämättä päätäni, mutta vääjäämättä kotiplaneettani lipuu kypäräni sivuitse näkymättömiin. Kutsun asemaa radiolla saadakseni vastaukseksi vain kosmisen taustasäteilyn kohinaa. Ehkä lähettimeni on rikki. En tiedä.
Happea on jäljellä kolmeksi tunniksi. Tiedän jo, että aika loppuu ennen aseman kierroksen täyttymistä. Ei toivoa.
Maa kiertää jälleen näkyviin. Ja jälleen itken.

(Raapale on novelli, jossa on tasan sata sanaa. Otsikossa ja väliotsikoissa saa olla korkeintaan viisitoista sanaa.)

Kultistin kutsu

Kultistin kutsu

Se oli unta, sen hän tiesi, mutta silti niin käsinkosketeltavan todentuntuista. Koko ihmiskunta oli vajonnut hulluuden pohjattomiin syövereihin ja kaikkialla kaikui piinattujen mielien korviavihlova sointi.
Ihmisiä kiemurteli maassa, jokainen kirkuen omia mielettömyyksiään pahaenteisille tähdille. Taustalla ihmisten ylpein ja suurin kaupunki paloi hitaasti tuhkaksi. Aldebaran oli noussut taivaanrannan takaa.
Näyllä oli häneen voimakas vaikutus. Hän velloi sen pauloissa huumaantuneena, mutta jokin pyrki repimään hänet irti uneksunnan riettaasta syleilystä.
”Herää!” kuului vaatimus. ”Nouse jo!”
Hän kääntelehti valveen kartoittamattomilla rajamailla.
”Ph’nglui mglw’nafh Cthulhu R’lyeh wgah’nagl fhtagn!” hän kivahti ja käänsi kylkeä.
Kirotut ylipapit. Viisi minuuttia vielä. Ei ne tähdet mihinkään menisi viidessä minuutissa.

(Raapale on novelli, jossa on tasan sata sanaa. Otsikossa ja väliotsikoissa saa olla korkeintaan viisitoista sanaa.)

Penny-farthing

(Raapale on novelli, jossa on tasan sata sanaa. Otsikossa ja väliotsikoissa saa olla korkeintaan viisitoista sanaa.)

Penny-farthing

”Oletteko nyt aivan varma, komentaja? Harkitkaa vielä, pyydän!”

Agentti iski vihaisesti nyrkkinsä pöytään ja mulkaisi amiraali M:ää kuin SMERSHin asiamiestä. Sitten hän kääntyi kannoillaan ja marssi ulos.

”Onko kaikki hyvin, James?” huikkasi sihteerikkö, mutta tällä kertaa agentti ei aikonut jäädä flirttailemaan. Parkkihallissa hän astui Aston Martinin rattiin ja kaasutti tiehensä.

Kotona odotti pakattu matkalaukku. Agentti sekoitti itselleen vodkamartinin ja hulautti sen kurkkuunsa. Maailma alkoi kieppua ja agentti vaipui tajuttomana maahan.

Kun hän havahtui, huone oli vaihtunut viihtyisään yksiöön. Ikkunasta näkyi pätkä rantaa ja muutama valkoiseksi kalkittu talo. Yksi isompi oli vihreäkupolinen.

Ovella seisoi viekkaasti hymyilevä mies. ”Tervetuloa Kylään, Numero 007.”

Lockheed-Audilla olisit jo perillä

(Raapale on novelli, jossa on tasan sata sanaa. Otsikossa ja väliotsikoissa saa olla korkeintaan viisitoista sanaa.)

Lockheed-Audilla olisit jo perillä

Moottori päästää vonkaisevan surauksen ja vaikenee. Aavistan pahaa. Korjaamolla käytiin vasta viime viikolla ja katsastus on seuraavalla. Toivon vain, ettei lauennut osa ole kovasti kallis.

Päällimmäinen ongelma tosin on päästä perille. Kokeilen virta-avainta uskomatta todella, että siitä olisi apua. Eikä olekaan. Moottori ei edes inahda. Akku ei sentään lauennut. Muutoin olisin kusessa.

Kiroan hiljaa mielessäni ja kaivan työkalupakin esiin. Onneksi en ole täysin kädetön mitä mekaniikkaan tulee. Jos tästä pinteestä vaikka pääsisi ilman huoltopalvelun apua.

Niinpä kiskon puvun ylleni ja tarkistan säteilytasot. Aurinkotuuli on leutoa. Astun ilmalukon läpi.

Seuraava alukseni on sitten jotain muuta kuin tätä Aeroflot-Ladan romurautaa. Sen vannon.