Aamutähti
Vaikka yö on jo pian kääntymässä aamuun, tuulenvire tuntuu lempeältä ihollani. Vaellan pyöräsuojasta parkkialueen poikki kohti kotiani, kun huomaan asvaltissa outoja jälkiä.
On kuuton yö, mutta myös pilvetön, ja tähtien valossa erotan maahan piirretyn lähes symmetrisen kuvion. Se on jonkinlainen tähti, täynnään pienempiä kuvioita. Maassa lojuu kaatunut katuliituämpäri. Poimin käteeni yhden liidun ja piirrän sillä puuttuvan viivan sakaraan.
Ilma kylmenee polttavaksi pakkaseksi. Voimakas tuulenpyörre tönii läheisiä autoja. Maa halkeilee allani ja railoista loistaa epäinhimillistä valoa. Tähden keskustassa velloo jotain mustaa.
Tempoilen, mutta en pysty liikkumaan. Halkeamat ulottuvat jalkoihini, kehooni, mieleeni. Repeydyn verkkaisesti riekaleiksi, aistien kaiken.
Itseni vähetessä musta tiivistyy muodoksi.
(Raapale on novelli, jossa on tasan sata sanaa. Otsikossa ja väliotsikoissa saa olla korkeintaan viisitoista sanaa.)
Routakoto 