Aihearkisto: Raapale

Datakuriiri

Tullivirkailija vilkaisee kerran ruutua ja tietää minut datakuriiriksi. Keinohenkilöllisyyden käyttö ei useinkaan auta ja se antaisi heille oikeuden pidättää minut määräämättömäksi ajaksi.

Salaisen palvelun mies vie minut takahuoneeseen, joka on iso sali täynnä liiallisella murteella puhuvia maahanmuuttajia ja muita epäilyttäviä tahoja.

Minut läpivalaistaan, mitään ei löydy. Suoli- ja mahatarkistus tekee häijyä kuten yleensäkin, mutta he vetävät vesiperän. Vaarallinen, ja luultavasti laiton, määrä gamma- ja röntgenpurskeita myöhemmin he myöntävät, etten kanna datakapseleita.

Silmänpohjan keilaus paljastaa vain, mitä olen nähnyt parin tunnin sisällä. Katselin tarkoituksella mahdollisimman härskiä eläinpornoa. Inhoten he päästävät minut jatkamaan matkaani.

Voitan jälleen. Data kulkee koodattuna olkapääni dna:n sisään.

Kohtalotoverit

Istun nojaten palmuun ja piirtelen oksalla hiekkaan. ”Kerro taas katedraalista”, pyydän toveriltani.

”Se oli korkein ikinä näkemäni rakennus, ulottui taivaaseen asti. Seinät maalattua kiveä ja koristeellista lasia, ja urkujen pauhu tuntui munaskuissa asti.”

”Meillä ei ole katedraaleja”, sanon apeana. ”Kerro minulle veljestäsi.”

”No, hän oli meistä se villimpi. Varasteli omenoita, kivitti ohikulkevia kauppiata, kaikkea sellaista. Kerran hän sattui näkemään sotajoukon tiellä ja juoksi kylään varoittamaan. Hänestä tehtiin pormestari kymmenvuotiaana.”

”Meillä ei ole veljiä”, huokaan. ”Kerro minulle vielä siitä laivasta, jolla sinä teit haaksirikon.”

Toverini nauraa heläjävää naurua. ”Ehei, tänään on sinun vuorosi kertoa minulle siitä avaruuslaivasta, jolla sinä teit pakkolaskun.”

Erääntynyt lasku

Nakkaan saapuneen postin olohuoneen pöydällä kasvavaan epämääräiseen läjään. Kädet lanteilla katselen kasaa, irvistän ja huokaan. Olen lykännyt tätä jo liian pitkään. Istuudun sohvalle ja alan käydä läpi kolmen viikon postikertymää.

Iso osa on mainoksia ja muuta ilmaisjakelua. Selaan paikallislehtiä hetken ja paiskaan ne lattialle. Kun olen perannut ilmiselvän roskan, alkaa raskas osuus. Kirjekuoret.

Kirjekuoret ahdistavat minua. Niissä kulkee virallisia asioita. Tämä tuki lakkautetaan, tuo etuus evätään. Laskuja. Karhuja laskuista. Suorastaan vituttaa, mutta pakotan itseni repimään ensimmäisen kuoren auki.

”Hyvä asiakas, ette toistuvista kehotuksista huolimatta ole maksanut laskuanne, joten katkaisemme painovoimanne alkaen…”

Uhkapuheita, tuumaan, ja nousen venyttelemään.

Leijun. Lopulta törmään kattoon.

Laululintu

Päätäni jomottaa. Hieron ohimoitani, kun hoitaja astuu huoneeseeni koputtamatta. Suljen edessäni olevan kansion, asia on varmaan tärkeä. ”Se on taas se keltainen lintu”, William sanoo. Kavahdan seisomaan. ”Kenen luona?”

”Rouva Philpotin. Huomasin sen, kun menin vaihtamaan vaippoja.” Kiiruhdamme käytävää pitkin. Kun saavumme avoimelle ovelle, lintu on jo lentänyt tiehensä. Kokeilen rouva Philpotin pulssia. En tunne sitä enää. Jälleen yksi. Huokaan. ”Menen soittamaan omaisille”, sanon. Ylilääkärinä se on raskain velvollisuuteni.

Puhelun jälkeen päätäni jomottaa entistä enemmän. Nojaudun tuolissani taaksepäin ja koitan muistella aivoverenkiertohäiriöiden tunnusomaisia oireita. Olikohan yksi niistä huonomuistisuus?

Jostain kuuluu kaunista sirkutusta. Katson kohti avointa ikkunaa. Hymyilen. Ikkunalaudalla livertää kanarialintu.

Steelen ruukki

Ovessa luki Patruuna Steele. Tuimailmeisen miehen kasvoilla häivähti pelko, kun hän koputti. Vihreä valo syttyi. Hän korjasi sinisiä haalareitaan ja astui sisään.

”Herra Steele, on sattunut onnettomuus.”

”Niitä sattuu yhtä mittaa, Bohrman. Miksi vaivaatte minua?”

”Masuuni on jouduttu pysäyttämään, herra Steele.”

”Se ei käy. Seuraava massalinkoikkuna on 28 tunnin kuluttua. Tilaus on sataviisikymmentätuhatta tonnia terästä ja sen me myös toimitamme.”

”Ylipainetta, herra Steele. Sitä pääsi kertymään. Koko sali on nyt täynnä myrkyllisiä kaasuja ja mikroskooppista kuonaa.”

”Sulkekaa sitten tila ja ilmatkaa se avaruuteen.”

”Salissa voi olla loukkaantuneita, herra Steele.”

Steele käänsi jäisen katseensa näyttöruudulta työnjohtajaan. ”Kaikki kuolivat onnettomuudessa, onko selvä.”