Aihearkisto: Raapaleprojekti 2012

Raapale 67 – New Vegas (17.3.)

New Vegas

”Tervetuloa Gaiaan!” Ovimikko pokkasi ja antoi turvamiehille tuskin havaittavan merkin, että minut sai laskea sisään. ”Ymmärtääkseni tämä on ensimmäinen kertanne kasinollamme?” Nyökkäsin. ”Olemme ylpeitä voidessamme sanoa, että tämä on koko Vegas-rypäksen historian suureellisin ja kallein kasino. Täältä löydätte varmasti pelejä omaan makuunne riippumatta siitä, kuinka vaativa se on. Blackjackista on tarjolla kahden pakan, yhden pakan ja nyt erikoisuutena, puolen pakan versiot. Urheiluvedonlyöntimme kattaa kaiken pesäpallosta ilmakehäsukellukseen.” Katselin ympärilleni. ”Muut paikat tarjoavat toisintoja kaupungeista. Me olemme ainoa kasino, joka on toisintanut koko Maapallon. Suuripanoksisimmat ruletit löytyvät Tansanian savanneilta ja Kalliovuorten pokerissa ei ole ylärajaa lainkaan. Toivottavasti te ja luottokorttinne viihdytte kauan.”

Raapale 66 – Pato (16.3.)

Pato

Betoni jalkojeni alla jatkuu kilometrejä. Silti se on juuri ja juuri merenpinnan tasolla. Uuden merenpinnan, mutisen itsekseni, vaikka vanhaan maailmaan viittaaminen onkin kerettiläisyyttä. Aurinko paahtaa kuumasti ja juon leilistä hörppäyksen. Katson kaukaisuuteen häviävää nauhaa, joka on padon reuna. En ole vielä edes puolivälissä pyhyiinvaellustani. Toisella puolella Meri aukeaa tasaisena ja laajana. Haluaisin uimaan, mutta veden puolella ei ole tikkaita. Silti ajatus houkuttaa minua, kuten jokaisena päivänä. Vuosittain sadat pyhiinvaeltajat joutuvat hurmioon ja hukuttautuvat. Ymmärrän hyvin, miten puolet planeetasta peittävä meri voi ajaa ihmisen järjiltään. Sini on niin syvä, kuten Merikin. Pyyhkäisen otsaani ja suljen leilin korkin. Vaellukseni planeetan ympäri jatkuu.

Raapale 65 – Eläinkuriiri (5.3.)

Eläinkuriiri

Hymyilen lentokenttävirkailijalle ihan kuin siitä olisi jotain hyötyä. ”Paperit”, hän pyytää. Tai käskee. Ojennan passini. Yrmeä mies selailee sitä kuin sanomalehden otsikoita. ”Ja minne matka?”

”Las Vegasiin”, vastaan. Laitan matkatavarani minulle osoitetulle liukuhihnalle. ”Ja sitten olisi nämä.” Osoitan kahta kantolaatikkoa jalkani vieressä.

”Ja mitähän niissä on?”

Ladon kaikki tarvittavat asiakirjat tiskiin. Vesikauhurokotustodistus, verolippu, terveyslausunto. ”Yksi kääpiölohikäärme ja kolme astraalikissaa.”

Voitokas virne kohoaa yrmeille kasvoille. ”Sääntöjemme mukaan yksi henkilö saa kuljettaa vain yhtä eläintä.” Niin olin arvellutkin.

Kerään paperit rauhallisesti takaisin taskuuni. Samalla kissat soljuvat kopan seinamien läpi ja lennähtävät kehoni sisään.

”Sääntönne taitavat nimenomaan sanoa ’fyysistä eläintä’. Nämä kulkevat sisälläni.”

Raapale 64 – Astronomiahuhupuhe (4.3.)

Astronomiahuhupuhe

Pieni meteoriparvi saavutti suurta asteroidia. Meteoreja jännitti ja muutama törmäili tohkeissaan toisiinsa. Yksi niistä, nikkelipitoisin, oli valittu puhemieheksi.

”Anteeksi herra!” se huikkasi kun välimatka alkoi kuroutua umpeen. ”Anteeksi, voisimmeko häiritä hetken?”

”Mikäs tässä”, asteroidi tuumasi. ”Ei minulla mikään kiire ole. Mitäs asiaa teillä pikkukivillä on?”

”No kun me kuulimme, että ihan pian sinulla koittaa suuri päivä. Ja me tahdoimme onnitella sen vuoksi.”

”Ja pyytää nimmarit!” kiekaisi tuskin kilon painoinen möhkäle parven perästä.

”Mikäs suuri päivä minulla on?” ihmetteli asteroidi.

”No planeettatörmäys tietenkin!”

”Olettekos te mukulat taas kuunnelleet niitä radiolähetyksiä? Pelkkää perusteetonta pelottelua. Kyllä tässä vielä kierroksia pari miljoonaa ehtii kertymään.”

Raapale 63 – Alcubierre (3.3.)

Alcubierre

”Herra al-Rashid, erittäin mielenkiintoinen tieteellinen havainto, mutta miksi meidän pitäisi olomme turvattomaksi?”

”Kuvitelkaa hetki. Istutte kotonanne. Kuuluu ääniä, jotka tunnistatte lähtevän tankista. Kuuluu tykin jylyä. Räjähdys. Katsotte ulos. Naapurinne talo on murskana. Tankkia ei näy. Ette tiedä missä se on. Ehkä takapihallanne? Mitä tapahtui? Ette tiedä. Tunnetteko olonne turvalliseksi?”

Salissa vallitsi hiljaisuus.

”Siriuksen järjestelmässä havaitsemamme suunnattu energiapurkaus oli valtaisa, liian iso selitettäväksi kaksoistähden omalla dynamiikalla. Ainoa toimiva selitysmalli on Alcubierren moottori. Avaruusalus syöksyy tähtienvälisen avaruuden halki keräten hiukkasia edellä työntämänsä kuplan pinnalle. Pysähdyttäessä syntyy mahdollisesti jopa koko järjestelmän tuhoava räjähdys.”

”Emme tiedä, missä tuo alus nyt on. Tunnetteko olonne turvalliseksi?”

Raapale 62 – Yöpuhelu (2.3.)

Yöpuhelu

Havahduin vaivoin siihen, että puhelimeni soi. Pimeässä hapuilen hyllyä kädelläni, kunnes kapula vihdoin löytyy. Käperryn peiton alle samalla, kun vien puhelimen korvalleni. ”Niin?” mutisen miten kuten mirofoniin.

”Hei,” sanoo naisen ääni, ”oletko kotona?”

”Joo”, vastaan nyt marginaalisesti enemmän hereillä, vaikka väärä numero se on silti.

”Oletko sängyssä?” ääni kujertaa. Ennen kuin ehdin vastata, nainen jatkaa. ”Mitä sinulla on päälläsi? Älä vain sano, että nukut alasti!” Nauru on heleää ja leikkisää.

Olen täysin hereillä ja kierähdän selälleni. Vapaa käteni etsiytyy itsestään haaroväliini. ”Kuka siellä on?” kysyn.

Samassa tunnistan äänen. ”Jumalauta Siri, joko taas? Nyt loppuu ne pilapuhelut!”

Huomenna vaihdan iPhonen nokialaiseen.

Raapale 61 – Oman elämänsä antisankari (1.3.)

Oman elämänsä antisankari

Nuorempana leikittiin kavereiden kanssa tulitikuilla ja autiotalohan siinä paloi. Kahden vuoden kohkaamisen jälkeen sain sovittua treffit ensi-ihastukseni kanssa. Join liikaa pohjia ja leffassa oksensin popcornipussiin. Reaalin nukuin pommiin ja jäi koko valkolakki lopulta hankimatta. Sitten ihmissusi puri minua.

Oli toisaalta helpotus paeta ihmiselämääni, mutta jouduin huomaamaan, ettei ihmissusiklaanin jäsenenä ollut yhtään sen helpompaa. Tänään joudun jälleen neuvoston nuhdeltavaksi.

”Sinun piti purra edes yhtä ihmistä ja tehdä hänestä ihmissusi. Kun siitä ei tullut mitään, sait purra mitä eläintä vain. Ja minkä kimppuun kävit?”

”Suden”, uikutan.

”Ja mikä siitä tulee täydenkuun aikaan?”

”Susisusi?” heilutan häntääni varovasti.

Koko lauma ulvoo naurusta.

Taas hävettää.

Raapale 60 – Käyttäjätunnus (29.2.)

Käyttäjätunnus

Lyön entteriä varmemmaksi vakuudeksi toisenkin kerran ja saan täsmälleen saman virheilmoituksen. Valtuudet poistaa tunnusta eivät riitä. Pihalla viikko sitten potkut saanut työntekijä jatkaa meuhkaamistaan ja heiluttaa banderollia. ”Paska lafka”, siinä lukee.

Hampaita kirskutellen soitan esimiehelle ja esitän kainosti, että minun tunnukselleni pitäisi antaa muutamia uusia oikeuksia, jos minun olisi tarkoitus suoriutua työtehtävistäni. Hetken päästä tunnusjärjestelmän vastaava pirauttaa ja kertoo, että nyt löytyy oikeuksia enemmänkin kanssa. ”Laitettiin kaikki.”

Päätän testata heti. Kirjoitan meuhkaajan tunnuksen kenttään ja klikkaan deleteä. ”Oletko varma, että haluat tuhota käyttäjän?” Totta mooses olen! Klikkaan ’kyllä’. Pihalla välähtää kirkas valo, kuuluu paukahtava ääni ja banderolli putoaa tuhkakasan päälle.

Raapale 59 – Humala (28.2.)

Humala

Kai se on jokin vika pään sisällä, kun aina päädyn samaan tilanteeseen. Mukillinen humalluttavaa litkua, joka ei oikeastaan edes maistuisi, mutta juonpa sitä kuitenkin. Tarjoilijaeukko, joka alkaa jokaisen hörpyn jälkeen näyttää pantavammalta. Savu tunkee silmiin ja rintaan, ja naapuripöydässä pidetään kaameaa älämölöä. Aamulla on sitten taas pää niin kipeä että!

Viereeni istahtaa joku ikivanha naavaparta. Aluksi se tarjoaa mukillisen ja kuuntelen sen juttuja, mutta sitten ne sotakerskunnat alkaa tosissaan vituttaa. ”Paskaa!” huudahdan. ”Ei tuollainen kusivirsu ole missään Pohjolan sodassa ollut!”

Siltä istumalta äijä alkaa laulaa ja vajoan kulliani myöten maan sisään. ”Olen pahoillani!” rukoilen. Perkele, viimeinen kerta kun vittuilen Väinämöiselle.

Raapale 58 – Parvi (27.2.)

Parvi

Aurinko paistaa korkealla ja minä kellun uimarenkaan päällä kaukana rannasta. Jo kaukaa näen niiden kiertävän niemen ja lähestyvän. Vesi kuohahtelee ja paikoitellen muutama evä pilkahtaa näkyviin. Kun yksi hai hyppää vedestä ylös, näen sen kaksi valtavaa, ammottavaa kitaa. Kumpikin on täynnä teräviä hampaita. Pian haita hyppii yksittäin ja pareittain ympärilläni kymmeniä valkoharmaat kehot kauniisti kiiltäen. Toinen toisensa perään ne solahtavat pehmeästi molskahtaen takaisin pinnan alle ja jatkavat matkaansa. Yksi porskahtaa pintaan aivan vieressäni. Se ponkaisee korkealle ja käännähtää sulokkaasti kuin delfiini sukeltaen jälleen syvyksiin. Uimarenkaani keinuu sen aiheuttamilla laineilla. Muutamassa minuutissa koko parvi on kulkenut ohitseni ja jättänyt minut taakseen.