Avainsana-arkisto: Hooverin pato

Amerikan vampyyri 2

Amerikan vampyyri 2Amerikan vampyyri 2
Tarina: Scott Snyder
Kuvitus: Rafael Albuquerque
Suomennos:
Egmont, 2012
ISBN: 978-952-233-576-0

Edellisen osan Hollywoodin kimallus on vaihtunut 30-luvun lamaan ja Nevadan kuumaan räkäisyyteen. Työn alla on Yhdysvaltojen historian suurin yksittäinen rakennusprojekti, Boulderin pato, ja lähin kaupunki Vegas kantaa siitä suurimman taakan. Betonia nimittäin valaa kolmetuhatta työmiestä, joilla on moninaisia tarpeita. Vegasissa onkin tehty prostituutio ja uhkapeli väliaikaisesti lailliseksi, jotta palkkarahat saadaan kerättyä parempaan talteen.

Poliisipäällikkö Cashel McCoganilla on siis kädet täynnä ihan lähtökohtaisesti, mutta sen päälle kaupunkiin saapuu liittovaltion agentteja, joilla on salainen agenda, minkä lisäksi joku päättää tyhjentää varsin merkittävästä miehestä veret. Skinner Sweetillä saattaa olla hampaansa pelissä; ainakin hän on asettunut aloilleen vegasilaisen bordellin pyörittäjäksi. Vähemmän sattumalta toisella FBI:n agenteista on päteviä perhesyitä ampua Skinneristä epäkuolleet ilmat pihalle, eikä toinenkaan yön lapsia rakasta.

Päivän positiivi: Tilanne ei voi juuri enää huonontua

Päivän positiivi: Tilanne ei voi juuri enää huonontua

Toisaalla taas Pearl Jones viettää rentoa perhe-elämää aviomiehensä kanssa. Koska draama kammoaa hiljaiseloa, saa Pearl epämiellyttäviä vieraita. Tietyt verenimijöitä lahtaavat tahot ovat perillä hänen vampyyriudestaan ja tulevat kylään niin yllättäen, ettei Saludo-paketistakaan ole apua. Metsästäjien mentyä törmätään vanhan kannan terävähampaiseen roskasakkiin ja jossain kellarihelvetissä Pearlin entinen ystävä Hattie nostaa vähemmän kaunista päätään. Välienselvittelyjä on luvassa.

Olen pohtinut, miksi Amerikan vampyyri vetoaa minuun monen muun vastaavan jättäessä kylmäksi. Jotain Scott Snyder osaa tehdä oikein. Ehkä se on ympäristövalinta. 30-luvun Vegas ja Colorado-joen patoava käsittämättömän kokoinen betonirakennelma kiehtovat. Ja väitän, että kiehtoisivat, vaikken olisi käynytkään paikalla. Toisaalta hahmoissa on särmää. Skinner Sweet voisi olla kapinallinen sälli, joka potkii korruption mädättämää status quota vastaan, mutta sen lisäksi hän on tappavan häijy paskiainen, jota oikeasti ei kiinnosta, ketkä joutuvat harmin tielle. Vampyyrit eivät myöskään pyöritä koko revyytä, vaikka keskiössä ovatkin. Jännite syntyy ihmisistä, poliisipäällikkö-Cashista ja Pearlin aviomiehestä Henrystä.

Rafael Albuquerquen taide jatkaa ykkösalbumin tyyliä, minkä jo aiemmin totesin sopivan juuri tämän tarinan kerrontaan erinomaisesti. Jälki on tummaa, vaan eipä tarinassa muutenkaan paljon valo juhli.

Seuraava osa Amerikan vampyyristä ajoittuu toiseen maailmansotaan. Malttamattomasti odotan, millä tavoin pitkähampaat pahentavat niitä verikekkereitä.

Mainokset

Raapale 66 – Pato (16.3.)

Pato

Betoni jalkojeni alla jatkuu kilometrejä. Silti se on juuri ja juuri merenpinnan tasolla. Uuden merenpinnan, mutisen itsekseni, vaikka vanhaan maailmaan viittaaminen onkin kerettiläisyyttä. Aurinko paahtaa kuumasti ja juon leilistä hörppäyksen. Katson kaukaisuuteen häviävää nauhaa, joka on padon reuna. En ole vielä edes puolivälissä pyhyiinvaellustani. Toisella puolella Meri aukeaa tasaisena ja laajana. Haluaisin uimaan, mutta veden puolella ei ole tikkaita. Silti ajatus houkuttaa minua, kuten jokaisena päivänä. Vuosittain sadat pyhiinvaeltajat joutuvat hurmioon ja hukuttautuvat. Ymmärrän hyvin, miten puolet planeetasta peittävä meri voi ajaa ihmisen järjiltään. Sini on niin syvä, kuten Merikin. Pyyhkäisen otsaani ja suljen leilin korkin. Vaellukseni planeetan ympäri jatkuu.