Avainsana-arkisto: iPhone

Raapale 334 – Kuolleiden armeija (29.11.)

Kuolleiden armeija

Tiedän mitä on tekeillä. Ne kasvattavat itselleen zombeja, valtavaa zombiarmeijaa. Pian voin paljastaa sen maailmalle, mutta siihen tarvitsen pitävät todisteet. Kuvamateriaalia. Kaikki eivät usko, mutta osa kuitenkin. Ymmärtävät, että vaara pitää pysäyttää.

Livahdan maahan turistiviisumilla ja katoan. Teen matkaa öisin ja pysyttelen näkymättömissä. Vihdoin saavutan koulutuslaitokselle vievän tien.

Taukopaikalla tarraudun kuormurin pohjaan. Kyytiin en kiipeä. Zombit repisivät minut kappaleiksi. Tai pahempaa, minustakin tulisi osa epäkuolleiden armeijaa.

Koulutuslaitoksen sisällä alan filmata kaikkea. Seuraan vartijoiden paimentamaa zombijoukkoa turvallisen matkan päästä. Vastoin odotuksiani iso halli ei osoittaudukaan sotilasalueeksi.

Vuoropäällikkö puhuu: ”Uusia? Hyvä. Puolet kokoonpanolinjalle, puolet pakkaamoon. Apple haluaa kolme miljoonaa yksikköä aamuun mennessä.”

Mainokset

Angry Birds Space

Asteroidiin korkealle teki peippo pesän...

Angry Birds Space
iPhone 4
Rovio

Tänään julkaistiin uusin setti vihaisia lintuja, Angry Birds Space. Pitihän se hankkia tuoreeltaan, niin itselle kuin lapsillekin.

Uusia tasoja on 60. Määrä voi tuntua kohtuulliselta, mutta vain parissa tunnissa leppoisaa, satunnaista näpyttelyä ne tuli taottua jo läpi. Ellei ratojen joukosta löydy ylläreitä, arvelen kolmen tähden killuvan jokaisessa viikon loppuun mennessä.

Linnut ovat pitkälti tuttuja, vain väritys on vaihtunut. Keltaisesta on tullut violetti, isosta punaisesta vihreä. Uutena tipinä löytyy sininen siivekäs, joka muuttaa kohtaamansa materiaalin tietyltä säteeltä jääksi. Siitä on sitten helppo paukauttaa läpi sinisellä kolmikärjellä.

Vaikka linnuissa ei ole paljon uutta, peli tuntuu tuoreelta tuulahdukselta. Olen toki digannut Angry Birds Seasonsia myös, mutta totta puhuen se on ollut vain vanhan lämmittelyä. Ulkoasu juhlapyhien mukaan, mutta muuta eroa peruspeliin ei ole. Nyt on. Peli on nimensä mukaisesti sijoitettu avaruuteen ja tutuksi käyvät niin painovoimakaivot kuin kiertoratamekaniikka.

Huolimatta siitä, että radat soljuivat ohitse nopeasti, hauskaa riitti juurikin kokonaan uuden fysiikkamoottorin ansiosta. Lentoratojen arviointia helpottaa apuviiva ammuttaessa, mutta moneen otteeseen alkoi turhauttaa, kun tarkan säädön jälkeen sormen irrottaminen puhelimen pinnasta aiheutti välillä melkoisenkin poikkeaman aiottuun kaareen. Ehken vain osaa, ehkä meno paranee harjoittelulla, mutta monta henkistä ärräpäätä pääsi yhtä kaikki.

Pomotappelukset olivat hauskoja. Onhan niitä kovia luita ollut vastassa ennenkin, mutta nämä röhkijät posottavat kuuautoilla ja niiden päälle pitää pudotella asteroideja. Kyllä siinä vanhan scifistin suu vääntyy väkisinkin hymyyn. Toinen ehdoton peukun paikka on bonusradat, joissa pääsee fiilistelemään videopelien alkuaikojen legendoja. Itse olen saanut auki Space Invadersin ja Mario Brothersin (joskin itse aikoinani pelasin enemmän Giana Sistersiä).

Negaa tulee siitä, miten rajalliset avaruuskotkat hupenevat turhan helposti, jos hieman sormella hipaisee väärään kohtaan. Itse onnistuin mämmimään käyttöön ainakin kaksi, jälkipolvi päälle toisen mokoman.

Osio Pig Bang on 30 tasoa, osio Cold Cuts toiset 30 tasoa. Sen jälkeen tulee mainosteksti, että Danger Zone (taas 30 tasoa) maksaa 0,99€, jos kaipaa lisähaastetta. Ensimmäisen radan saa kokeilla maksutta, sen jälkeen pitää kaivaa kuvetta lisää.

iPhone-pelin hinta oli huikeat 0,79€, minkä näin miellyttävästä appsista maksaa mielellään. Hieman hiertää, että jo julkaisupäivänä ohjelma sisältää maksullisen lisäpaketin, kaikki ei sisällykään perussettiin. Mieluummin olisin maksanut karvan verran korkeamman lähtöhinnan, tarvittaessa vaikka korkeamman kuin nyt yhteenlasketut kulungit. Nyt jää nyppimään ja lisäradat toiseen päivään. Niin se ihmismieli toimii.

Raapale 62 – Yöpuhelu (2.3.)

Yöpuhelu

Havahduin vaivoin siihen, että puhelimeni soi. Pimeässä hapuilen hyllyä kädelläni, kunnes kapula vihdoin löytyy. Käperryn peiton alle samalla, kun vien puhelimen korvalleni. ”Niin?” mutisen miten kuten mirofoniin.

”Hei,” sanoo naisen ääni, ”oletko kotona?”

”Joo”, vastaan nyt marginaalisesti enemmän hereillä, vaikka väärä numero se on silti.

”Oletko sängyssä?” ääni kujertaa. Ennen kuin ehdin vastata, nainen jatkaa. ”Mitä sinulla on päälläsi? Älä vain sano, että nukut alasti!” Nauru on heleää ja leikkisää.

Olen täysin hereillä ja kierähdän selälleni. Vapaa käteni etsiytyy itsestään haaroväliini. ”Kuka siellä on?” kysyn.

Samassa tunnistan äänen. ”Jumalauta Siri, joko taas? Nyt loppuu ne pilapuhelut!”

Huomenna vaihdan iPhonen nokialaiseen.

Varjojen kaupungit

Varjojen kaupungit

Astun nurkan ympäri, mutta katu on tyhjä lukuunottamatta tuulen kuljettamaa Tylkkäriä ja yön riennoista hoippuvaa punahaalarista opiskelijanuorukaista. Katson uudelleen karttaa puhelimeni näytöllä.
Henki on vaeltanut eteenpäin.
Juoksen seuraavalle nurkalle, opiskelijan perään. Siellä se leijuu, puolittain talon sisällä. Se on sairaalloisen vihreä ja utuinen, korkeampi kuin kerrostalo. Nuorukainen ei sitä huomaa, kävelee vain läpi.
Otan sen kohteekseni ruudulla ja hyökkään. Yksi isku riittää, grafiikka katoaa. Edessäni henkiolento kiemurtelee hirvittävissä kuolonkouristuksissa ja lopulta haipuu olemattomiin.
Metsästän henkiä. Muille tämä on pelkkää peliä puhelimen ruudulle, minulle totta. Joskus vielä opin taistelemaan ilman puhelinta.
Hemmetti, akku loppuu.
Uusi henki ilmestyy. Ja se näkee minut.