Aihearkisto: Raapaleprojekti 2012

Raapale 87 – Ilmakuoppa (27.3.)

Ilmakuoppa

Nuokun penkissäni, kun kone osuu vähäiseen turbulenssiin. Muita se ei näytä häirinneen, muttä minä säpsähdän hereille. En osaa oikein nukkua istualtani.

Valoja en kehtaa laittaa päälle, joten en voi lukea. Edessäni olevan penkin selkänojassa on pieni ruutu, josta voisin katsella elokuvaa, mutta valikoima ei houkuttele. Näpäytän lentokartan päälle ja seuraan sitä apaattisena.

Brighton, Lontoo, Avalon… Räpäytän silmiäni, mutta teksti pysyy. Järjestelmäohjelmoijan vitsi? Avaan ikkunasuojan, vaikka onkin yö, ja katson ulos. Mahtava linna kohoaa kohti aurinkoa. Lohikäärme lentää ohi siipeä liekittäen.

Olen juuri herättämässä vierustoveriani, kun lentokone tärähtää jälleen. Valo ikkunan toisella puolen alkaa haipua hitaasti.

Kentällä huomaan vasemman siiven mustuneen.

Raapale 86 – Hautajaiset (27.3.)

Hautajaiset

Tummia pukuja ja painuneita päitä. Tilan täyttää kumea, hidastempoinen urkumusiikki. Istun yksin takarivissä ja mietin omiani. Tapasin poismenneen viimeksi kaksi vuosikymmentä sitten. Hänen kuolemansa ei koskettanut minua.

Havahdun pieneen kohahdukseen. Se on vain hiljaisen jupinan aalto, mutta kantaa ahtaassa kappelissa. Joku istahtaa viereeni. Vilkaisen.

Huppu peittää pään ja kasvot, musta viitta juoksee niskasta nilkkoihin. Hupun pimeys kumartuu puoleeni. Kuulen nimeni kuiskattavan. Havahdun vasta aameneen.

Siunauksen jälkeen tädit päivittelevät ihmisten makaaberia huumorintajua. Sairasta, he sanovat. Ei mitään häpyä. Vitsailla nyt toisen kuolemalla.

Vapisen enkä osallistu pöyristelyyn. Olin ainoa, joka näki. Kaapu olisi saattanut olla puku, mutta jalat, ne olivat valkeaa luuta.

Raapale 85 – Kesäaika (26.3.)

Kesäaika

Milla ja Meri hymyilevät molemmat. Se harvoin tietää hyvää. Ei välttämättä pahaakaan, mutta ongelmia kuitenkin.

”No, mitäs nyt?”

”Viime yönä siirrettiin aikaa”, sanoo Milla.

”Joo, kelloja siirrettiin tunti eteenpäin”, korjaan.

”Se on ihan turhaa puuhaa!” julistaa Meri. Hyvin ovat tytöt kuunnelleet isin paasausta.

”Joten me siirrettiin aikaa kerralla riittävästi, ettei joka kevät tarvitse.”

Tuijotan Millaa ja lasken kahvipannun hellalle. ”Siirsittekö siis kelloja keskellä yötä?”

”Ei kun aikaa!” Meri meinaa jo hermostua.

Nielaisen ja katsahdan ulos. Puut ovat lehdessä. ”Onko nyt… kesä?”

”Meni vähän yli”, mutisee Milla.

Säntään jääkapin ovelle kalenteria katsomaan. Vuosi 2014.

Hyvänä puolena, saatiin ohitettua 2012:n maailmanloppu kunnialla.

Raapale 84 – Heräteostos (26.3.)

Heräteostos

”Ei voi olla totta! Tällaisista hankinnoista piti keskustella yhdessä etukäteen.”

”Katsos kun tilanne oli päällä. Sillä aldebaranilaisella oli kiire, piti ostaa heti.”

”Mutta kokonainen tähtijärjestelmä! Milläs sinne edes päästään?”

”Lainataan Fred-sedän alusta. Matka on vain tuhannen parsecia.”

”Näillä antimateriahinnoilla? Se Fredin kosla syö dilitiumia kuin musta aukko.”

”Mennään edes katsomaan. Priima M-luokan planeetta, kaksi isoa kuuta, kunnon magneettikenttä.”

”No, mennään. Vaan auta armias, jos siellä on hyttysiä.”

***

”En nyt oikein ymmärrä…”

”Herra hyvä katsoo tarkkaan sitä tähteä. Neutronitähti se on, niin. Supernovan jäljiltä!”

”Mutta maasta katsoen…”

”Me matkustamme ylivalonopeutta, torvi! Anna mun kaikki kestää, novaräjähdyksen kuva on vasta matkalla Maahan.”

Raapale 83 – Lähtö (25.3.)

Lähtö

Caldier oli viettänyt koko päivän kahdessa puuhassa. Ensinnäkin hän oli varustautunut pitkään matkaan hiekkaerämaan halki. Toisekseen hän oli vältellyt amirin miehiä tehdessään ensimmäistä. Autiomaan armoton kuumuus kammotti häntä, mutta hän aikoi silti noudattaa kerran tavernassa kuulemaansa neuvoa. ”Lähde silloin, kun polte kaupungissa on suurempi kuin sen ulkopuolella.”

Hän oli aikonut lahjoa portin yövartijan päästämään hänet, mutta tarkistuskierros illalla valutti sen suunnitelman hiekkaan. Amir oli nelinkertaistanut vartion Ilivuan jokaisella ulosmenotiellä. Niinpä Caldier hankki köyttä. Paljon köyttä.

Vaati kokolailla voimaa, monta väkipyörää ja hyvin harvoin partioidun muurinpätkän, mutta lopulta Caldier sai sekä kamelin että tarvikkeensa kaupungin ulkopuolelle.

Taakseen vilkuillen hän ratsasti länteen.

Raapale 82 – Piilotetut (24.3.)

Piilotetut

Saan viimein lastiruuman ilmalukon auki. Koko kyläni oli siis suljettu tänne. Tunkeudun satojen verkkaisesti leijuvien ruumiiden sekaan.

Varmistan sääntöjä noudattaen, että kaikki ovat läsnä. Leijuessani riittävän läheltä skanneri lukee jokaisen ihonalaisen mikrosirun. Nimi nimeltä lista ruudulla pienenee. Hemmetti, yksi puuttuu. Kierrän ruuman uudelleen, mutta lopputulos ei muutu. Tarkistan säännöt. Niiden mukaan saa käyttää vain kahta piilopaikkaa.

Ensimmäinen oli neutronitähden pinnan alle kätketty staasiholvi, toinen tämä ylivalonnopeutta kulkeva alus. Sitten lasken ruumiit käsin. Haa, yksi enemmän kuin siruja! Ranteen ympäri kulkeva heijastinkalvo häiritsi lukijaani. Ovelaa.

Minut julistetaan Etsijäksi, kolmannen kerran.

Nyt minun pitää vain etsiä itselleni uusi kylä ensi vuotta varten.

Raapale 81 – Yöpartio (23.3.)

Yöpartio

Kun menen ulos, naapurit eivät enää tuijota pesäpallomailaani. Keksin kertoa, että olen liittynyt naapurustopartioon. Onneksi suurin osa on niin saamatonta sakkia, että kukaan ei ole hinkunut mukaan. Yhdelle teinille sanoin, että saisi kasvaa vielä vähän.

Pitkä takkini kätkee näppärästi sekä luotiliivit että kainalokotelossa matkaavan Beretan ja nanohiiliteräinen mora kulkee saappaanvarressa. Aurinkolasit toimivat katkaisimesta myös pimeänäkölaseina. Olen valmis metsälle.

Tapaan muut leikkikentän kulmalla. Liikkeellä on vahva huhu lähiseuduilla liikkuvasta ihmissudesta. Ei pitäisi olla paha rasti viime viikon vampyyrikellarin jälkeen. Ellei niitä sitten ole kokonaista laumaa.

”Muistakaa, hallittuja laukauksia, älkää päästäkö niitä iholle. Varokaa ihmisiä, varokaa susia. Hyvää metsäonnea.”

Hajaannumme pareittain maastoon.

Raapale 80 – kokoontuminen (22.3.)

Kokoontuminen

Juuri kun saan kaljan korkatuksi ovikello soi. Siellä olen minä, neljän pizzan kanssa. ”Nuo riittävät nipin napin kaikille”, huomautan. ”Sanoinhan, että kannattaisi varautua.”

”Korttini ei kelpaa nyt”, vastaan. ”Piti pärjätä sillä käteisellä mitä oli. Hyvä etteivät katsoneet setelien kuvia tarkemmin. Miten niin ei riitä?”

Päästän itseni sisään. ”Meitä on tullut lisää.” Kymmenen minua istuskelee olohuoneessa. Lasken pizzat pöydälle. ”Kaksi pepperonia, yksi jauheliha ja yksi vege.”

Teiniminä lipittää siideriä ja nyrpistää nenäänsä. ”Miten hemmetissä minusta tulee idunpurija? Vedonlyönti vai nainen?”

Minä puolestani haluaisin tietää, miksi olen päättänyt kokoontua juuri tänään ja juuri minun luonani.

Puhelin soi. Minä soitan. ”Tehtävänne on tässä…”

Raapale 79 – Kodittomat (22.3.)

Kodittomat

Saan viimein lastiruuman ilmalukon auki. Koko kyläni oli siis suljettu tänne. Tunkeudun satojen verkkaisesti leijuvien ruumiiden sekaan.

Annan valokiilan kiertää koko tilan kaikessa rauhassa. Nyökkään. Täällä ne on kaikki. Sepän paja uuneineen, valkoiseksi kalkittu hospis. Kauempaa näkyy mylly. Koko kylä vartiotornista lehmihakaan on ujutettu jättimäiseen ruumaan.

Alus pitää kääntää ympäri ja lentää takaisin planeetalle. Se ei voi olla kovin vaikeaa. Hankalampaa on saada koko kylä ulos ja paikoilleen yhtenä kappaleena, mutta senkin pitäisi onnistua. Jos ei, rakennelmat täytyy purkaa ja koota uudelleen.

Mutta tärkein asia ensin. Oppivatpahan laakista pöllimään toisten kyliä. Niska-pers-otteella alan nakella hibernoivia kaappareita yksi kerrallaan ulos ilmalukosta.

Raapale 78 – Pelastautuneet (22.3.)

Pelastautuneet

Saan viimein lastiruuman ilmalukon auki. Koko kyläni oli siis suljettu tänne. Tunkeudun satojen verkkaisesti leijuvien ruumiiden sekaan.

Saatan tuskin uskoa, että koettelemukseni on vihdoin ohi. Tähtijärjestelmä toisensa jälkeen jahtasin alusta vain huomatakseni, että se oli jo ehtinyt jatkaa matkaansa.

En vieläkään tiedä, mitä kotiplaneetallemme tapahtui. Kun palasin sinne, ilmakehä oli poissa. Samoin asukkaat. Kuusta löysin viestikapselin, jossa kerrottiin evakuointialusten suunnat. Etsin vektoreiden joukosta oman kyläni.

Vaikka oma alukseni onkin eloalusta nopeampi, jahtini kesti viikkoja. Automaattiohjaus ei välittänyt signaaleistani ja hyperhypin perässä, kunnes alus löysi vetypilven tankkausta varten.

Huokaisen ja tartun kryo-injektoriin. En tiedä milloin seuraavaksi herään, mutta herään ystävieni kanssa.