Avainsana-arkisto: lohikäärme

Iltakajo (raapale 386)

Iltakajo

Nektari hivelee aistejani kaupungin levittäytyessä eteeni. Kymmenet tornit nousevat muiden rakennusten seasta korkeammalle kuin lintu pystyy lentämään. Kaiken kultaa vaipuvan auringon kilo. Shara painautuu tiiviimmin kylkeeni.

Sirosiipisten louhikärmesten kisailun suoma ekstaasi häiriintyy pirisevän äänen ravistellessa kuuloluitani. Viereemme on ilmaantunut pöytä, jonka päällä seisoo ankeasta muovista valettu esine. Sen päällä on pyöritettävä numerolevy ja kyljestä lähtevä kihara johto päättyy jonkinlaiseen kahvaan. Kauhu täyttää mieleni.

Nousen hikisenä sängystä pimeässä huoneessa. En saisi enää unta. Avaan parvekkeen oven.

”Näitkö painajaista?” Shara kysyy seurattuaan minua ulkoilmaan. Katselen soihduin valaistuja torneja. Kuiden valo kimmeltää niiden välissä lentelevien yökärmesten panssareista.

”Taas sama esine. Sama infernaalinen ääni.”

Raapale 321 – Tulta syöksevä lohikäärme (16.11.)

Tulta syöksevä lohikäärme

Shinchuanin maakunnan asukkaat olivat tunnettuja piloistaan. Heillä oli tapana järjestää mitä mittavimpia jäyniä, kuten sain huomata kerätessäni veroja alueella. Buddhalle kiitos, että olen hengissä.

Eräänä päivänä he päättivät jekuttaa vuorella asuvaa lohikäärmettä. Uteliaisuuttani lähdin mukaan katsomaan, mitä tapahtuisi.

Kunnianarvoisa, vihreäkylkinen lohikäärme astui luolastaan. Sen siimamaiset viikset roikkuivat pitkinä, häntä liikahteli laiskasti. ”Mitä te haluatte?” se kysyi.

”Osaatko hönkiä tulta?” kylän vitsikkäin mies kysyi.

”Osaan!” Lohikäärme puhalsi lieskoja.

”Osaatko heiluttaa päätäsi?”

”Osaan!” Viikset piiskasivat ilmaa.

”Osaatko tehdä molempia yhtä aikaa?”

”Osaan!” Kärventyvien karvojen katku tunkeutui nenääni.

Kyläläiset nauroivat, minä piilouduin kiven taakse.

Nykyään Shinchuanin maakunnan asukkaat ovat tunnettuja myös heikosta arviointikyvystään.

Raapale 115 – Invaasio (24.4.)

Invaasio

Maailmat erottava rajapinta väreili maagien loitsujen paineessa. Elfamalefican ikiaikaisen historian mahtavin armeija oli valmiina.

”Keskus, täällä Bronson. Mitä ikinä teidän tutkassanne näkyykään, sitä ei näy täällä taivaalla.”

”Kiertäkää alue vielä kerran. Häiriö vakiintuu.”

Hävittäjä kaarteli ja Bronson vilkuili ympärilleen. ”Missä? Minä en- ei. Tuolla. Vihreää hohdetta, yhdeksäntuhatta jalkaa. Sehän laajenee.”

”Bronson, saimme selvän tutkakontaktin! Näettekö mitään?”

”Tätä te ette usko. Tuo näyttää lohikäärmeeltä, jolla on kaksi ratsastajaa.”

”Bronson, tämä on vakava tilanne! Kontaktien määrä lisääntyy. Mitä siellä tapahtuu?”

”Niitä on kymmeniä, satoja! Koko taivas täynnä. Hyvä jumala, niitä täytyy olla tuhansia!”

”Bronson, ohjaamonne lämpötila-anturi antaa lukemaksi yli viisisataa astetta. Bronson?”

Raapale 112 – Chili (21.4.)

Chili

Hypistelen pientä, punaista paprikaa hansikas kädessä. Maailman tulisin chili. Tähän ei ole hyvä koskea paljain sormin. Muut kilpailijat aloittavat haukkaamalla kärjestä. Minä työnnän paprikan kokonaan suuhuni ja pureskelen.

Heti ei tunnu miltään, sitten viileä polte leviää suuhuni. Se kerää intensiteettiä ja muuntuu hohkaavaksi masuuniksi. Sylki, joka on nyt laavaa, kuljettaa hornan kurkusta alas mahaan.

Hiki pursuaa huokosista ja valuu otsallani. Endorfiinit potkivat euforiaa ylikierroksille. Sisuksissani pyörii aurinko. Kuumuus käy kestämättömäksi.

Joku tarjoaa jugurttipurkkia. Tyrkkään hänet syrjään. Liian myöhäistä. Avaan suuni ammolleen ja hönkäisen korventavan liekin, joka polttaa katon. Levitän kädet sokeana sivuille. Niihin kasvaa siivet.

Häntäni piiskaa. Ärjyen nousen lentoon.

Raapale 87 – Ilmakuoppa (27.3.)

Ilmakuoppa

Nuokun penkissäni, kun kone osuu vähäiseen turbulenssiin. Muita se ei näytä häirinneen, muttä minä säpsähdän hereille. En osaa oikein nukkua istualtani.

Valoja en kehtaa laittaa päälle, joten en voi lukea. Edessäni olevan penkin selkänojassa on pieni ruutu, josta voisin katsella elokuvaa, mutta valikoima ei houkuttele. Näpäytän lentokartan päälle ja seuraan sitä apaattisena.

Brighton, Lontoo, Avalon… Räpäytän silmiäni, mutta teksti pysyy. Järjestelmäohjelmoijan vitsi? Avaan ikkunasuojan, vaikka onkin yö, ja katson ulos. Mahtava linna kohoaa kohti aurinkoa. Lohikäärme lentää ohi siipeä liekittäen.

Olen juuri herättämässä vierustoveriani, kun lentokone tärähtää jälleen. Valo ikkunan toisella puolen alkaa haipua hitaasti.

Kentällä huomaan vasemman siiven mustuneen.